Kevään pisin lenkki

Mainitsin sunnuntain jutussa, että olin ihan romuna polkujuoksulenkistä. Niin olinkin. Kävimme näet Supersuunnistajan kanssa polkujuoksemassa Nuuksiossa lauantaina, ja lenkki venähti 19 kilometrin mittaiseksi.

Hyvä on ihmisen Nuuksion rantoja koluta

Supersuunnistaja ehdotti jo viikolla, että menisimme lauantaina juoksemaan Nuuksioon, koska minä olin jo jonkin aikaa puhunut, että pitäisi vihdoin juosta joku pidempikin lenkki. Tällä tarkoitin noin 15 km lenkkiä.

Reitille osui useampikin tyylikäs puuinstallaatio

Supersuunnistaja lupasi minulle 15-20 km lenkin, mistä minä oletin, että saisin itse vaikuttaa lenkin pituuteen ja että se joka tapauksessa olisi lähempänä 15 kuin 20 kilsaa. No, olin väärässä.

Pakollinen perhealbumikuva

Supersuunnistajan suunnitelma oli alun perin noin 18 km, mutta kun poikkesimme reitiltä muutamalle geokätkölle, venähti lenkki 19 kilsaan.

Olisko tämä jyrkänne suunnistuskartalla kampa vai viiva?

Geokätköily tuli mukaan kuvioon vasta perjantaina, kun ystävämme Akrobaatti H kertoi käyneensä kätköilemässä pitkästä aikaa. Supersuunnistaja tuli pääsiäisenä kovin iloiseksi, kun ohitimme H:n löydettyjen kätköjen määrässä, kun haimme pitkäperjantaina fillarilla 50 kätköä Espoon keskusken ja Pirttimäen väliltä. H oli käynyt tosiaan pitkästä aikaa hakemassa kätkön, innostunut taas puuhasta ja keksinyt hakevansa kesän aikana 100 kätköä.

Ensimmäisellä kätköllä

Eli Supersuunnistajalle iski paniikki, ja hänen oli pakko kasvattaa turvallista etumatkaamme kätköjen määrässä. Kätköily toi kyllä lenkkiin ihan sopivia taukoja ja suunnistuksen kaltaista mielenkiintoa, kun jokaisella järvellä oli jotain, mitä odottaa.

Supersuunnistaja päätti suunnan, minä nopeuden

Lähdimme lenkille Solvallasta, ja reittimme seuraili pitkälti Nuuksio Classicin ultran ensimmäistä lisälenkkiä. Kiersimme lenkillämme viisi järveä: Orajärven, Urjan, Kattilajärven, Vääräjärven sekä Hauklammen. Kävimme myös Ruuhijärven ja Velskolan Pitkäjärven rannassa.

Ylämäet käveltiin. Lopussa ylämäiksi määriteltiin vähän kaikkea.

Matkalla tuli kohdattua myös vähän harvemmin näkemääni Suomen faunaa: lenkille lähtiessämme näimme Halitian pihassa palokärjen, jollaista minä en muista nähneeni aiemmin livenä. Se oli niin kaukana, etten valitettavasti saanut mukana olleella kalustolla siitä hyvää kuvaa. Jossain Espoon ja Vihdin rajalla tapasimme sitten ukkometson, jonka saimme sentään ikuistettua kännyköidemme muistikorteille. Tapaamisessa kävi kyllä selväksi, kenen metsässä sitä oltiin, ja jatkoimmekin matkaa aika pikaisesti.

Painukaa v***uun mun metsästä!

Vaikka lenkin oli tarkoitus olla ihan leppoisa, olivat tottumattomat koipeni lopussa aika död. Ja se sitten kostautui sunnuntain matsissa. Ehkä Supersuunnistaja taktikoi?

Universumin mestaruuskisojen finaali

Nyt tämäkin uudenvuoden aattona 2018 päähän pälkähtänyt idea on vihdoin saatettu päätökseen ja Universumin mestaruus on ratkottu. Pienten nilkkaleikkausviivästysten takia kisat venyivät vähän tämän vuoden puolelle, mutta vihdoin kolmas osaottelu on kisattu.

Ensimmäinen laji oli sulkis, jota pelattiin jo helmikuussa 2019. Toinen osaottelu eli pingis pelattiin heti vuoden päästä helmikuussa 2020 ja nyt kesän korvilla saimme vihdoin aikaiseksi läimiä vähän racketballia (koska emme osaa kössiä).

Rakkaus on sitä, että melkein mistä vaan voi keksiä kisan.

Minulla oli kahden ekan pelin jälkeen plakkarissa jo kaksi palkinto-Pätkistä ja varma mestaruus, mutta panokset olivat silti kovat: jos onnistuisin voittamaan kaikki kolme osaottelua, saisin kokonaisen Pätkis-levyn! Sitä paitsi häviäminen on ihan perseestä.

Jotta välttyisimme pingismatsimme sääntöselkkauksilta pyysin Supersuunnistajaa lukemaan tällä kertaa säännöt ja päättämään, saisiko meidän pelissämme pisteen jokaisesta syötöstä vai vaan omasta syötöstä. Racketballissa voi pelata siis kummin vaan. Ääsääs valitsi, että pisteen saisi vain omasta syötöstä, ja täten erä päättyi aina 9 pisteeseen.

Jalkani olivat aivan jumissa eilisestä polkujuoksulenkistä, mutta noin 20 minuutin verrailun jälkeen olin jokseenkin valmis pelaamaan. Koetin pistää uuden GoPromme napsimaan kuvia, mutta se päätti olla tänään kuuma ja yhteistyökyvytön. Harmi, koska välillä ainakin tuntui siltä, että pelasimme aika vauhdikkaitakin palloralleja.

Voittaja ja leet skillz.

Supersuunnistaja voitti ekan erän 7-9. Alku oli minulle ihan kamala, mutta nousin vähän lopussa. Toisen erän veinkin minä numeroin 9-6. Viimeinen erä oli kohtalaisen tasainen, mutta räveltelin lopussa kolme palloa ihan alkeellisesti, ja matsi loppui vähön yllättävänkin nopeasti 6-9. Kulutimme loppuvuoron pelaamalla vielä yhden erän, jossa pisteen sai joka pallosta. Tottakai minä olin siinä erässä sitten aivan ilmiömäinen. Miksen voinut olla sitä jo kolmannessa, häh?

No, onhan se tavallaan ihan kivaa, että Supersuunnistajakin pääsi vähän nauttimaan voitosta, vaikka epäilenkin voittojen tuovan minulle huomattavasti enemmän nautintoa. Mutta tappion katkeraa kalkkia juodessa minua sentään lohduttaa, että olemme mailapeleissä aika tasaisen paskoja, ja siten saamme aikaan ihan hyviä vääntöjä. Pitäisi vaan käydä läiskimässä palloa vähän useammin, kun se on niin kivaa, ja kentätkin ovat ihan kodin vieressä.

Omatoimista suunnistusta

Blogissa on taas ollut aika hiljaista, kun  kaikki tapahtumat on tältä keväältä sattuneesta syystä peruttu. Olin bookannut kalenteriini nyt keväälle muutamia polkujuoksutapahtumia ja useamman suunnistuskisan. Mutta ei sitten.

Mutta eipä tässä silti ole sohvalla löhöilty. Olen muunmuassa suunnistanut tänä keväänä hyvin aktiivisesti, ja voisinpa jopa väittää, että olen käynyt rasteilla enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Vaikka kaikki perinteiset kuntorastit onkin peruttu, järjestävät kaikki suunnistusseurat omatoimirasteja. Ja siinä piileekin minun aktiivisuuteni salaisuus: kun rastit ovat metsässä aina tietyn ajan, esimerkiksi viikon, ei ole niin päivän päälle, koska metsään ehtii. Kun tavalliset kuntorastit järjestetään aina tiettynä päivänä, on omatoimirasteilla huomattavasti enemmän joustoa. 

Puuhaa pariksi viikoksi

Jos sinulla tai jollain kaverillasi meinaa tulla tylsää, kun kaikki kiva on koronan vuoksi peruttu, niin suosittelen kokeilemaan suunnistusta ja omatoimisia kuntorasteja. Tässä vaihtoehtoja:

• Espoorastit ovat minun kakkoseurani Espoon Akilleksen ja Leppävaaran Sisun yhdessä järkkäämiä. Kulloinkin metsässä olevat rastit voi tsekata tältä sivulta. Kartan voi lunastaa itselleen esimerkiksi Rastilippu-palvelusta ja printata itse. Jos printteriä ei ole saatavilla, saa valmiiksi tulostettuja karttoja Suomenojan Nesteeltä.
• Länsirastit ovat OK77:n järjestämiä, ja toimivat samalla periaatteella kuin Espoorastit: Osta kartta netistä ja käy suunnistamassa. Rastit ovat metsässä aina kaksi viikkoa. Voin lämpimästi suositella Länsirasteja, koska OK77:lla on loistavat ratamestarit! Lisäksi Länsirastien oma erikoisuus on erilaiset tekniikkatreenit, joissa keskitytään kulloinkin yhteen suunnistuksen osa-alueeseen kuten käyräsuunnistus tai rastinotto. Tekniikkatreenit ovat aina ijhan sikavaikeita (mutta opettavaisia ja siksi sikakivoja).
• Helsingin puolella omatoimirasteja tarjoaa ainakin pääkaupunkiseudun suurseura Helsingin Suunnistajat. Iltarastien sivulla on ohjeet karttojen hankkimiseen, mutta periaate on ihan sama kuin muillakin.
• Jos et halua laittaa rahaa kiinni karttaan, on tarjolla myös ilmaisia vaihtoehtoja. Helsingin suunnistajat ja Espoon kaupunki tarjoavat joka vuosi myös kasan kiintorasteja, jotka möllöttävät metsässä koko kesän. Niistä voi suunnitella itselleen sopivan pituisen radan tai kerätä rasteja rogaining-hengessä niin monta kuin sattuu sillä kertaa huvittamaan.
• Espoon kartat löytyvät täältä
• Helsingin kartat löytyvät täältä
• Eikä unohtaa sovi myöskään kännykällä toimivaa MOBO-suunnistusta: tarvitset vain applikaation, joka tarjoaa sinulle niin kartan kuin leimauksenkin. MOBO-rasteja on muuallakin kuin Suomessa. Pk-seudulla reittejä on kuusi. Itse olen joskus kokeillut MOBOa Leppävaarassa. Rastinotossa saa olla tarkkana, koska MOBO-rastit eivät ole mitään jättisuuria lippuja.

Omatoimirasteilla on joko iso tai pieni rastilippu tai merkkinauha.

Kevät on ihan parasta suunnistusaikaa monestakin syystä:

1. Näkyvyys on hyvä, koska puissa ei ole vielä isoja lehtiä
2. Liikkuminen metsässä on helppoa, koska aluskasvillisuuskin on vasta tulossa
3. Metsässä on ihanaa, kun luonto on viriilissä tunnelmassa: linnut laulavat ja kevään kukkaset kukkivat
4. Hirvikärpäsiä ei vielä ole (punkkeja valitettavasti on jo)

Vaikka et olisikaan käynyt suunnistamassa sitten peruskoulun, ei se tarkoita, etteikö hommaa voisi aloitella uudelleen. Kaikilla omatoimirasteilla on tarjolla eri pituisia reittejä. Aloittelijan kannattaa valita ensimmäiseksi radakseen muutaman kilometrin helppo rata. Usein radat on luokiteltu kirjaimilla A-D:

• A-rata on pitkä ja haastava rata ja tarkoitettu aktiivisuunnistajille
• B-rata on lyhyempi, mutta myös suunnistuksellisesti haastava rata
• C-rata on helpompi ja lyhyempi, ja sopii hyvin aloittelijoille
• D-rata on vieläkin helpompi ja lyhyempi ja sopii esimerkiksi lasten kanssa suunnistettavaksi
• Joskus ainakin Espoorasteilla on tarjolla myös rata CV eli C-vaikea. Se on tarkoitettu laiskalle B-radan suunnistelijalle: kaikki suunnistukselliset herkut tarjoillaan kompaktimmassa paketissa

Itse suunnistan yleensä B-rataa tai CV:ta. Aloittelijalle suosittelisin C- ja D-ratoja. Kiintorasteista aloittelijan kannattaa valita sellaisia rasteja, jotka ovat polkujen varrella tai lähellä kevyen liikenteen väyliä. 

Tätä rastia saatoin etsiä kauan ja hartaasti. Mutta löytyi se lopulta.

Ennen metsään menoa kannattaa kerrata karttamerkit, jos edellisestä suunnistuskerrasta on kulunut jo jonkin verran aikaa. Suunnistusliitolla on myös erinomainen kuvasarja, miltä karttamerkit näyttävät luonnossa.

Suunnistus on myös mukava ja tähän tautiseen aikaan sopiva tapa nähdä kavereita. Metsässä on paljon tilaa, ja sosiaalinen etäisyys pysyy kohtuullisena ihan itsestään. Itse olin juuri eilen suunnistamassa Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Vedimme lähes 2 tunnin treenin vuorovedoin. Tässä treenityylissä kumpikin suunnistaa vuorollaan yhden rastivälin, ja toisen tehtävä on vain pysyä kartalla. Tällöin ei koko ajan tarvitse olla niin skarppina, ja jaksaa keskittyä hyvin jopa sen 2 tuntia. Itse käyn välillä treenaamassa vaikeampia ratoja myös Supersuunnistajan kanssa: hän juoksee perässä ja kertoo, jos olen pummaamassa. Tällöin hortoiluun ei tuhlaannu niin tuhottomasti aikaa. Ja aina toki voi käydä suunnistamassa myös itsekseen. Silloin tosinkannattaa varautua pummaamiseen: itselläni meni kevään ekalla radalla kakkosrastilla noin 45 minuuttia. Sen jälkeen pummit ovat oleet alle vartin. :D

Uusia tuloksia

Huhheijaa! Oli jäänyt päivittämättä koko viime vuosi tuonne kisahistoria-sivulle. Mutta nyt sekin on tehty. Onneksi olin kesäkuusta alkaen kipsissä, niin kisoja ei ehtinyt kertyä kamalasti. Olisi pitänyt rakentaa tuo sivu toisin päin, jotta uusin tulos olisi aina ekana. Nyt, kun kisoja on kertynyt jo "jokunen" sitten vuoden 2011, alkaa uusimpiin tuloksiin olla jo paljon kelattavaa. Tälle vuodelle olen saanut vasta yhden Park runin, koska 24 tunnin hiihto ja Finlandia-hiihto peruttiin.

Innostuin päivittämään tuloksiani, koska generoin taas eilen uuden uintitestituloksen. Eli sekin sivu on taas päivitetty. Pitää tehtailla tuloksia vedessä, kun ei lumelle päästy. :D

Silloin, kun ei tehdä tuloksia, otetaan mallia kuvituskissasta.

30 minuutin uintitestin tulos sivusi historiani toiseksi parasta aikaa. Olen kerran uinut vahingossa hyvässä peesissä yli 1600 m. Mutta muuten olen jo pitkään takonut "1500 m ja jotain" -tuloksia. Nyt meni siis taas 1570 m.

Seuraava kisatulos odottelee jo lauantaina, kun on Nuuksion talvipäivä -rogan vuoro. Tänä vuonna en lähde matkaan Vuorikiipeilijä M:n  kanssa, vaan menemme Supersuunnistajan kanssa viettämään 3 tuntia laatuaikaa. Palataan niihin tunnelmiin toivottavasti sunnuntaina. Nyt meitsi lähtee spinnailemaan!

Ystävänpäivän pingis

Oho. Piti blogata lauantaina, mutta unohtui. Saatoin ottaa päikkärit. Lauantaita ennen oli perjantai, ja se oli 14.2. eli ystävänpäivä. Me päätimme juhlia ystävyyttämme ja parisuhdettamme jatkamalla vuoden tauolla ollutta Universumin mestaruuskisaa.

Tarkoitushan oli kisata koko turnajaiset viime vuonna, mutta pieni kipsi-insidentti torppasi suunnitelmat. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lisäksi opin viime vuoden aikana, että padel on nelinpeli. Ja meidän parisuhteemme sisäisiin taistoihin ei mitään wingmaneja sekoiteta, joten laji sai vaihtua. Ja padelin tilalle valikoitui pingis.

Pallopelit taitavat muuten olla meille hyvin tyypillistä ystävänpäivän puuhaa, koska Universumin mestaruuskisat alkoivat vuonna 2019 juuri 14.2. sulkiksella. Ja nyt mentiin sitten pelaamaan pingistä.

Sekä minä että Supersuunnistaja olimme pelanneet pöytätennistä viimeksi just äsken 90-luvulla. Supersuunnistajalla oli lapsena pingispöytä kotona autotallissa, joten hän oli joskus muinoin pelannut sitä enemmän kuin minä. Minun harvat pingiskokemukseni taitavat olla yläasteikäisenä Töölön Kisahallilta. Meillä oli koriskavereiden kanssa tapana notkua siellä aika paljon myös treenien ulkopuolella, mutta pingistä ei tullut pelattua niin paljon kuin vaikka sitä korista. Hävisinkin kolme ensimmäistä erää 3-0.

Koska Wikipediassa kerrottiin, että pelissä vaaditaan joko 3 tai 4 erävoittoa, ehdotin tässä vaiheessa, että pelaisimme neljästä erävoitosta, koska aikaa oli mennyt vasta noin 10 minuuttia. Kun lopulta voitinkin erin 3-4, tuli meille vähän keskustelua, olimmeko sopineet pelaavamme paras viidestä vai paras seitsämästä. Supersuunnistaja oli kuulemma kotona ehdottanut kolmen erävoiton matsia, mutta minä en muista moista kuulleeni. Onnistuneen avioliiton salaisuus on hyvien harrastuksien ohella valikoiva kuulo. Lopulta Ääsääs totesi suostuneensa 3-0 tilanteessa jatkamaan mukisematta ja että olisi varmaan pitänyt mukista ääneen, jos olisi halunnut pelata vain kolmen erän voitoista. Eli lopputulema oli, että minä voitin taas.

Ihan hieno kehityskaari tuli kyllä koettua. Supersuunnistaja ei väsynyt tai mitään sellaista (koska meidän tasoisessamme pingiksessä ei tule edes kunnolla hiki), vaan minä pääsin jyvälle pallonhallinnasta, mokailin vähemmän ja onnistuin enemmän.

Me olemme Supersuunnistajan kanssa näissä mailapeleissä aika tasaisia: Supersuunnistaja on ketterämpi ja ulottuvampi, mutta minulla on neljännesvuosisadan koripallo-osaamisen tuoma ilmiömäinen pallosilmä ja koordinaatio. Tai jotain. Enivei, olen nyt kaksi kertaa voittanut täpärästi ja siten jo virallinen Universumin mestari. Nyt katsotaan enää, pyyhinkö Supersuunnistajalla pöytää vai onko kisa kutkuttavan tasainen osakilpailuvoitoin 2-1.

Hyvin suunniteltu on puoliksi kisattu

Kesän kisasuunnitelmat alkavat olla osallistumismaksuja vaille valmiina. Kalenteri on niin täynnä, ettei sinne mahdu enää juuri mitään. Tai eihän mikään periaatteessa estä kisaamasta vaikka joka viikonloppu, mutta on välillä kiva treenatakin. Tässä jutussa on tietysti kuvituskissoja, koska kukas niitä ässiä laskeskelee.

Kesälajien kisakausi avataan 4.-5-4. Stadisprintillä ja Helsinki City-O:lla. Nämä kaksi suunnistuskisaahan olivat viime vuonna minun ainoat kisani, kun loppukesän vietin juoksukiellossa ja kipsissä. Tänä vuonna uudelleen uudella jalalla!

Jos on tosi iso tassu, se ei välttämättä mahdu koriin.

Supersuunnistaja ilmoitti minutkin jo uuteen polkujuoksukisaan eli Helsinki Night Trailiin 17.4. Minulla on tapana sanoa joo, jos hän kysyy, että "ilmotanko sutkin". Hupsista.

Seuraavaksi vuorossa taitaa ollakin Salpaus-roga 25.4. minne suuntaan rogainingtyttöystäväni Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Tänne ei olla vielä ilmottu.

Mutta tänne on! Nuts Karhunkierros on taas ohjelmassa 22.-23.5. ja samalla kaavalla kuin ennenkin: isäntä hölkkää perusmatkan eli 160 km ja meikä vetää sprintin 34 km. Voi olla, että ennen tätä juoksen Bodomilla "jotain", mutta voi myös olla, että vaan järkkäilen.

Koetin kesällä kuvata pihalla loikkivia citykaneja, mutta ne olivat tosi
nopeita. Onneksi Unski pysyi paikallaan.

Tähän väliin sopiikin sitten vähän tiathloonata Hollolassa. Kyseessä on maastotriathlon ja päivämäärä on 7.6.2020. Olen kokeillut maastotriathlonia ekan kerran juuri Hollolassa. Kokemus oli aika verinen.

Sitten onkin aika palata suunnistuksen pariin ja kisata Venlojen viesti ja Jukolan viesti viikkoa ennen juhannusta. Toivottavasti saan jostain joukkueen myös Jukolaan. Venloissa uskon mahtuvani seuran joukkueeseen.

Kesän pidempi triathlon on sekin tällä kertaa vain perusmatka. Menen kokeilemaan sellaista pitkästä aikaa Oittaalle 11.7.2020. Kyseessä on myös SM-kisa. Pitänee maksaa lisenssi ihan varmuuden vuoksi. Voihan olla, että minun ikäsarjassani on vain 3 osallistujaa. 😄

Supersuunnistaja joutuu nykyään istumaan tieskarin ääressä jakkaralla, koska
hänen toimistotuolinsa on usein varattu.

Kesän pääkisa on (ehkä) monen päivän rogaining-tyyppinen suunnistuseräjormaus nimeltä Lapland Wilderness Challenge 31.7.-6.8. Minun ja Supersuunnistajan tiimiesittelykin löytyy jo tapahtuman sivuilta.

Kesä loppuu vasta lokakuussa, kun vuorossa on Vaarojen Maraton. Supersuunnistajalla on jo kisapaikka, ja majoitus on varattu. Pitää siis vain toivoa, että minä ehdin ilmoittautua ajoissa. Paikathan menevät ihan hujauksessa. Sitä ennen Supersuunnistaja käy juoksemassa elokuun lopussa Ranskassa pikkukisan nimeltä Ultra Trail du Mont Blanc. Minä lähden mukaan kisaturreksi. Pitänee sitä itsekin vähän käydä treenaamassa, kun kerrankin on nousuja tarjolla.

Siinäpä se. Jos johonkin väliin saa tungettua vielä pari sprinttisuunnistusta, niin olen aika tyytyväinen ensi kesän settiin.

42 on vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen sellaiseen

Täytän vuosia oikeasti vasta huomenna, mutta eilen lauantaina meillä oli todella hikiset synttäribileet. Nelikymppisille keksimäni synttärispinning teki nimittäin paluun. Kuten kaikki hyvät jutut myös synttärispinning vähän uudistui: viimeksi meillä oli 2 h tavallista spinningiä, mutta tällä kertaa alkuun poljettiin Les Millsin THE TRIP ja sitten minun ohjaamani tunti sitä perinteisempää spinua. Ja ekan tunnin ohjaajakin vaihtui Kerttu-Liisasta Karolinaan.

Esportin spinusali muutti, kun Trippi tuli Esportin ohjelmistoon. Samalla se vähän pieneni, mutta saliin duunattiin Trippiä varten iso screeni. Tällä kertaa juhliini pääsi siis vähän vähemmän porukkaa, mutta olipahan tupa täynnä ja hikinen meininki.

Minun selkäni ja THE TRIP. Kuvan otti Johanna.

Kovin moni vieraistani ei ollut aiemmin kokeillut Trippiä. Supersuunnistajan wannabe-lankomiehen pää ei valitettavasti kestänyt trippailua, ja hän joutui tuijottamaan koko tunnin lattiaan. Mutta pulinasta päätellen Trippi oli suurimmalle osalle vieraista erittäin mukaansatempaava kokemus - kuten Tripin mainokset lupaavatkin.

Synttärivieraat valmiina toiselle tunnille. Tämän kuvan otti siskoni.

Minun tuntini oli perinteisempi cardio ride, ja siinä pääosassa ei ollut enää maisemat vaan hyvä musa ja korkeat kadenssit. Annoin Supersuunnistajalle syksyllä 40-vuotislahjaksi oikeuden valita synttärispinun musat. Hän tekikin kolme soittolistaa, joista A ja B sisälsivät tosi kovaa settiä. Lista C oli sellainen, josta sai valita biisejä, jos oli ihan pakko. Tein sitten ohjelman listoilta A ja B. Yleisökin tykkäsi musasta. Eräs suunnistuskaveri sanoi lisäävänsä heti yhden biisin juoksulistalleen, ja ainakin minun siskoni oli ihan fiilareissa saksalaisen musiikin suuresta määrästä. Heidän perheensä asui Saksassa joskus yli 10 vuotta sitten, mikä selittänee tätä mieltymystä. Jos lista kiinnostaa, niin tuollahan se lepää.

42-vuotias wannabe-spinuohjaaja. Kuvan otti Johanna.

Porukka jaksoi tosi hienosti - mikä ei sinänsä ole ihme, koska paikalle olivat tulleet tietty triathlon-, suunnistus- ja polkujuoksukaverini. No, oli paikalla joku "normaalikin" ihminen. Itse meinasin vähän piiputtaa Wishmasterin sairaan pitkässä C-osassa, mutta muuten selvisin oikein hienosti. Ja muistin kaikki koreografiatkin oikein. En tiedä, olisiko spinun ohjaaminen hauskaa, jos sitä olisi pakko tehdä kerran viikossa. Mutta tälleen kerran kahdessa vuodessa se on ainakin kivaa.

Liikunnalliset synttärit ovat kyllä ihan best. Katsotaan, koska seuraavan kerran keksin jotain jänskää. 😏