Oman elämäni George Lucas

Kuten taannoin mainostin, niin meidän firmamme sponssailee Levillä tapahtuvaa hyvän mielen kuntoskabaa nimeltä Arctic Challenge. Kisa järjestetään Levitunturin ympäristössä. 10 km reitti kulkee tunturimaastossa, jonka varrella suoritetaan 10 haastetta eli Challengea. Luvassa on ylämäkeä, suota, kivikkoa, vettä ja vaikka mitä! Sponssisoppariin kuului 20 edustuspaikkaa kisassa, joten meidän firma lähtee kuun lopussa Leville isolla köörillä.

Minusta tuli puolivahingossa reissun järkkääjä, ja olen lentojen ja majoitusten hommaamisen lomassa autellut markkinointipäällikköämme Challengeen liittyvissä jutuissa. Hauskinta on ollut leikkiä Hollywoodia ja tehdä leffoja. Ensin tarkoituksena oli tehdä vain yksi "Hei, tulkaa mukaan!" -video, jonka minä lupasin pistää kasaan, ksoka minusta on hauskaa leikkiä Movie Makerilla. Innostuin sitten vähän  kikkailemaan myös sporttikamerallani, kun vedimme viime ja tällä viikolla yhteislenkkejä. Ja lopputuloksena olikin siten trilogia.

Ja tässäpä leffat ovat! Kuten huomaatte, minulla on piilevän ohjaajalahjakkuuden lisäksi myös luonnenäyttelijän taitoja. Myös leffojen leikkauksesta ja äänisuunnittelusta vastaa yours truly. Musiikkia en ole sentään itse säveltänyt, vaan lainannut luvan kanssa ruåtsalaisilta. Tokassa videossa on taustalla viime syksyn get togetheria varten tehty HiQ Anthem ja kahdessa muussa videossa on erään markkinointivideon taustamusat.

Mulla on oikeastaan hirveä hinku tehdä lisää leffoja. Haluaisin tehdä "oikean" polkujuoksuleffan enkä kuvata pelkästään omaa pärstääni. Minulla on tähän jo vähän visiotakin. Pitää vaan löytää jostain aikaa ja huijata ainakin Supersuunnistaja mukaan näyttelijäkaartiin. Ja älkää peljätkö! Mun seuraavaan leffaan ei tule mitään Jar-Jar Binksejä. Jos sellaista nyt ylipäätään tulee.

Kesäinen parisuhdeurheilupäivä

Miksi mennä kesähelteellä biitsille tai terdelle, kun voi...

... ryömiä suossa?

... juosta pätsikuumalla avohakkuuaukealla paarmoja karkuun?

... ylittää puron Finnfoam-lautalla?

... taluttaa polkupyörää ryteikössä?

... uida sillan alle kumipatjan kanssa?

... MULTISPORTATA? :)

Kisaan lähti Suomen teipatuin urheilija :)

Eli taas mentiin meidän perheen parisuhdeurheilulajia, kun osallistuimme Supersuunnistajan kanssa Summer Challenge 2015 -kisaan. Eräällä tavalla tämän kisan myötä ympyrä sulkeutui, koska meidän ihka ensimmäinen yhteinen kisamme eli vuoden 2012 X-Kaato käytiin samoissa maisemissa Vihdin korpimailla. Sen lisäksi, että oli vähemmän pimeää ja kylmää, niin me myös tiesimme paremmin, mitä olemme tekemässä. Ja voisi ehkä sanoa, että olemme myös parempi tiimi: tuolloin kun olimme tunteneet vasta noin viisi viikkoa.

Suunnittelin niin ahkerasti reittejä, että tiputin tussinkin tuonne lautojen rakoon. Sinne jäi.

Tosin kommelluksilta ei taaskaan vältytty: minä sain suunnitella reitin ihan itsekseni, koska Supersuunnistaja unohti pyöräilykenkänsä kotiin, ja lähti hakemaan niitä, kun minä menin ilmottautumaan. Emme muistaneet ottaa mukaan myöskään tärkeintä asettamme eli kuminauhaa, jolla Ääsääs yleensä vetää minua perässään juoksuosuuksilla. Ehkä siksi meille tuli lopussa vähän kiire, emmekä ehtineet ihan 7 tunnin tavoiteaikaan.

Prologillakin löytyi vihdoin rastilippu!

Mutta ennen kuin mennään lopputuloksiin, niin kerrotaan nyt muutama sananen itse kilpailusta. Kisa oli hauskasti rytmitetty. Ikinä mitään lajia ei ollut kerralla kovin pitkälti, vaan questit ja juoksuosuudet osuivat tasaisesti aina muutaman fillarirastin välein, mikä toi tekemiseen ihan kivaa vaihtelua. Haittapuolena tässä oli se, että en saanut ohjelmoitua multisportia Garminiini, koska siitä loppuivat lajipaikat (10 kpl) kesken. Vedin siis koko setin yhtenä treeninä, ja koetin vain muistaa painella lajin vaihteluissa väliaikoja.

Ääsääs halusi jäädä suunnistajatyttöjen peesiin. Olikohan kivat maisemat?

Järjestäjät olivat nähneet vaivaa questien kanssa, ja ne olivatkin todella kivoja. Kisa alkoi hipsunhauskalla prologilla, missä lähimetsään oli piilotettu todella monta rastia, joita piti käydä hakemassa pois metsästä. Jippona oli, että kullakin rastipisteellä oli vain yksi noudettava lippulappu per sarja, joten hitaammat joukkueet vetivät ensin lähirasteilla tyhjiä arpoja. Niin kävi meillekin ennen kuin Supersuunnistaja supersuunnisti meidät vähän kauempana olevaan nurkkaan, mistä saimmekin napattua tarvittavat 2 rastia toisen sekajoukkueen nenän edestä.

Questilla oli suo, ura ja Ääsääs.

Parin fillarirastin jälkeen oli vuorossa quest, joka oli "noin 800 m juoksu". Eipä siinä mitään, mutta kyseinen juoksu tapahtui suossa. Voitte arvata, että meidän (tai siis minun) etenemisemme ei ollut mitenkään kovin lennokasta ja vauhdikasta. Tässä vaiheessa oli ehtinyt tosin tulla jo aika kuuma, joten varsinkin naamioverkon ali ryömiminen tuli vilvoittavana elementtinä oikein sopivaan rakoon.

Suossa piti myös vähän ryömiä, että pääsi leimaamaan.

Seuraava juoksuosuus oli joulukuusifarmilla, missä edelliseltä rastilta sai aina vinkin seuraavalle, ja aluetta juostiin ristiin rastiin. Muuten se osio olisi ehkä ollut vähän tylsä, mutta vaihtelua toi maailman siistein Finnfoam-lossi. Toiset eivät hallinneet vesistön ylitystä aivan suvereenisti, mutta minut oli kuin luotu lautalle: vedin sille molemmilla kerroilla pesäpallohenkiset syöksyt ja sain hienot vauhdit vastarannalle asti. Kaikki ovat hyviä jossain.

Huono taktiikka ja lopputulos

Paljon parempi taktiikka

Quest numero kolme oli polkujuoksua kauniissa maisemissa upeiden jyrkänteiden luona. Lenkillä oli yksi rasti, missä luki sana. Ja se sana piti käydä lukemassa ja kertoa kiekan jälkeen questin vetäjälle. Koska meillä ei ollut the kuminauhaa mukana, sain minä kerrankin juosta edellä ja määrätä nopeuden. Ei se huima ollut, mutta oli se sentään juoksua. Questin jälkeen teimme vähän huonon reittivalinnan, ja jouduimme kyntämään pyörinemme keskellä metsää. Isoja teitä olisi päässyt varmaan nopeammin, vaikka se reitti kiersikin aikalailla. Meillä varsinkin pyöräily tuntui olevan lauantaina tosi vahva laji, joten siksikin olisi kannattanut valita baana. Tulin muuten tosi iloiseksi, kun yhden ohittamamme joukkueen toinen jäsen kehui meidän polkuvauhtiamme: he ohittivat meidät juoksuosuuksilla ja me aina poljimme heidät kiinni - kunnes jumituimme sinne skuttaan.

Mennään niin lujaa, että tie vain pöllyää!

Neljäs quest oli ehkä kaikista hauskin: rannassa oli kasa Finnfoam-lauttoja sekä pelastusliivejä, ja tehtävänä oli päästä polkupyörien kanssa vastarannalle. Ei kun fillarit lautalle ja uimaan. Totesimme pian, että rinulin potku toimi paremmin kuin vaparipotku. Lisäksi käytimme molemmat toista kättä uimiseen. Tämä taisi olla meille oikein hyvä laji, koska menimme vedessä yhden parin ohi ja saavutimme useampaa edellä mennyttä.

Meikä kirmaa kohti avohakkuualuetta kuin Ingalsin Laura

Pääsimme melontaosuudelle vain sekunteja ennen cut offia. Hyvä niin, koska melonnan lomassa oli aivan huippuhauska quest: rastilta piti uida itse puhallettujen kumipatjojen kanssa toiselle rastille, missä suoritettiin pieni laskeutumistehtävä sillalta veteen. Tämän jälkeen sai uida takaisin kajakeille ja meloa pois. Kun pääsimme melonnassa rantaan, tuli kisa-aika täyteen, vaikka melonta olikin sujunut minun mielestäni aika hyvin. Ainakin se sujui tuhottoman paljon paremmin kuin X-Kaadossa 2012. ;)

Nyt tarkkana, ettei vajoa fillari pohjaan!

Maalissa olimme 10 minuuttia maksimiajan jälkeen, mutta pienen FB- ja sähköpostiurputtamisen jälkeen saimme kuitenkin tuloksen. Mielestämme tulokset eivät vieläkään ole ihan oikein, mutta ehkä ne korjataan vielä toisen kerran. Pääasia, ettei tullut hylsyä!

Keskustelimme heti kisan jälkeen mahdollisesta osallistumisesta tämän vuoden X-kaatoon, mutta minä käskin kysyä uudelleen sitten, kun olen palautunut kunnolla. :)

PÄIVITYS 8.7.2015: Vihdoin tulokset saatiin korjattua ja me olemme oikeutetulla kolmanneksi viimeisellä sijalla eli 8/11. Kyllä kannatti urputtaa! :)

Sikafarmari Espoosta

Kirjoittelin taannoin, kuinka minua ahdistaa käyttää maitotuotteita. Lihan tai kananmunien syöminen taas ei ahdista minua ollenkaan. Tämä siksi, että niiden kanssa on paljon helpompaa tehdä eettisesti kestäviä valintoja. Tai helppoa ja helppoa: vaivaa kyllä joutuu näkemään enemmän kuin lähi-Alepassa pyrähäminen vaatii, mutta tietoa ja valinnan mahdollisuuksia on tarjolla paljon enemmän kuin maitotuotteiden kanssa. Oikeutta eläimille ja muut hihhulit pitävät kyllä huolen sopivasti valikoiduilla matskuillaan, että jokainen kuluttaja tietää, että sian ja broilerin elämä ei ole ihan kivaa. Jos muuten kiinnostaa vähän vähemmän asenteellinen info asiasta, niin suosittelen taas kerran henkilökohtaista raamattuani eli Elina Karjalaisen kirjaa (ja blogia) Syötäväksi kasvatetut.

Mutta tosiaan minä koen lihan ja munien eettisen kuluttamisen helpoksi. Minä nimittäin harvemmin ostan niitä kaupasta. Lihaa en edes osta kovin usein, vaan ennemminkin raijaan sitä Pohjanmaalta kylmälaukussa omaan pakastimeen. Supersuunnistaja käy siellä syksyisin joka toinen viikonloppu tuijottamassa metsänreunaa. Silloin tällöin hän saattaa siinä sivussa myös ampua hirven. Me saamme siksi joka talvi noin 40 kg hirvenlihaa, ja kahden hengen taloudessa siitä riittää purtavaa pitkäksi aikaa - ja liikenee niistä vielä kiitoksia kissanhoitajillekin. Joo, kandee ruokkia meidän karvahanureita. Saat palkkioksi paistin.

Ääsääsin eka kaato ikinä. Se on suomalaista lähiruokaa!

Mistä minä sitten ostan lihaa, jos ostan? Suoraan tuottajilta lähinnä. Olen ostanut lammasta ja sikaa esimerkiksi Perkkiön tilalta. Myös Kalliomäen tilan tuotteita on tullut nautittua. (Kalliomäen nuori isäntä on muuten todella komea ja mukava nuorimies - siinä lisämotivaattori heillä asiointiin. :D)  

Viimeisin tempaukseni oli ostaa kokonainen Vaahteramäen aittapossu. Vaahteramäen tila hankkii minulle ja vajaalle sadalle muulle omat kesäpossut, jotka saavat elää onnellista sikapossun elämää, ulkoilla niin paljon kuin huvittaa ja tehdä sikamaisia juttuja aina jonnekin marraskuun lopulle asti. Ja sitten Griseknoen pannaan lihoiksi ja siitä tulee minun joulukinkkuni (ja pikkasen eli n. 80 kg muuta särvintä). Hauska sivujuonne tässä kuviossa on, että että jos mulla on oma sika, sitä ei voi teurastaa lihaksi ilman alkutuottajastatusta. Eli se on pakko kuljettaa teurastamoon, mikä on sikapossulle toki aina vähän stressaavaa hommaa. Aittapossuyrittäjä Mikko sitten keksi, että mitäpä jos rekisteröidään jokainen Aittapossun omistaja (me siis omistamme jokainen oman sikamme heti alusta asti) alkutuottajaksi. Silloin siat voi kotiteurastaa. Lisäksi jos tilastoihin heilahtaa yhdellä kertaa sata uutta sikafarmaria, lehdistö kiinnostuu takuulla, ja Suomen byrokratiahelvetti saa sekin huomiota. Joten meikäläinen on nyt sitten reilun viikon päästä espoolainen sikafarmari. 

Ryhdyin kesäpuhteiksi alkutuottelemaan sikapossua

Että joo, vähänhän tämä eettinen lihansyöminen paperityötä ja vaivaa vaatii, mutta on se kyllä kaiken vaivan arvoistakin! Jos minua kuitenkin joskus laiskottaa, tilaan lihaa Kotitila.fi:stä. He kantavat ruokani suoraan kotiovelle. Minun täytyy vain osata olla kotona oikeaan aikaan. Sen helpommaksi ei ruoan hankinta voi enää mennä. Kuulun myös kahteen ruokapiiriin, mutta niiden palveluksia en juurikaan ole vielä tarvinnut. Pakastin on koko ajan täynnä!

Kun hankkii koko elukan, saa myös niitä jännempiä osia! Kieli on muuten sairaan hyvää!

Entäs ne munat sitten? Kananmunien kanssa on kaupassakin aika helppoa, koska niille on ainoana eläinkunnan tuotteena kiva kolmiportaiminen järjestelmä, mistä voi kukin sitten valita sopivalla tavalla tuotettua ja omalle kukkarolle passelia munaa. Ja tietoa tuotantotavoistakin on hyvin tarjolla. Mitä nyt virikehäkkikanat pelaavat vähän tennistä paketin kyljessä, mutta pienellä mediakriittisyydellä infoa kyllä löytää. Oletan, että nykyaikana jokainen tietää suunnilleen, mitä eroa on häkkikanalla, lattiakanalla ja luomukanalla. Mutta jos joku ei tiedä, niin tässä on paras näkemäni infograafiesitys aiheesta. Lisäksi siellä sivistetään kansaa mun henkilökohtaisesta suosikistani eli ulkokananmunista. Tuo kuvasetti on ehkä semisti asenteellinen, mutta kuvat kertovat silti paljon. Tässä on sitten sellainen siistitympi ja "virallinen" vertailu, missä kuvituskuvat ovat lähinnä huvittavia. Sellaisen informaatioiskun voisin vielä mainita, että häkkikanan "orsi" on putkea häkin pohjalla ja "pehku" pala muovimattoa. Siksi ne ovat tuossa ekassa setissä (ja minulla) lainausmerkeissä. ja siksi on minun mielestäni ihan ok olla asenteellinen "virike"häkkejä kohtaan.

Tällaisa löytyi Ikean parkkipaikalta

Minä en osta kovinkaan usein munia kaupasta ihan vaan siksi, koska free range -munia ei kovin monesta kaupasta saa. Minä ostan niitä munataksista. Maajussi Mikko Välttilä on muuten sama Mikko, joka teki minusta sikafarmarin. Meillä on aika samanlainen käsitys tuotantoeläinten kohtuullisista oloista. Hänen Friida-munansa ovat ehkä parhaan makuisia munia, mitä olen ikinä maistanut. Taas pitää pienen ihmisen jaksaa mennä lähikaupan sijaan Ikean tai Tokmannin parkkipaikalle, jotta saa munansa. Mutta kun ostaa 90 munaa kerralla, ei hakureissuja tarvitse tehdä liian usein. Jos kiinnostuit munataksista, niin sillekin on tietysti oma Facebook-ryhmä. Ihaninta tässä Friida-kuviossa (maun lisäksi) on se, että nämä munijat eivät päädy turkiseläinten rehuksi, vaan ihmisten ruoaksi. Ostin itse juuri neljä kanaa. Joo, pakastin on täynnä. :)

Yhdessä taannoisessa Internet-mouhussa (joo, just sellaisessa ihanassa) joku sanoi hyvin, että eläinten oikeudet ja eläintensuojelu eivät ole sama asia. Olen ihan samaa mieltä. Minä en ole OE:n jäsen enkä aio ikinä äänestää EOP:a. Voisin jopa sanoa, että minua ei edes kiinnosta eläinten oikeudet - vaan nimenomaan eläintensuojelu. Tuotantoeläimet on jalostettu tuotantoeläimiksi, ja minusta se on ihan ok. Toki maltti pitää pitää mielessä aina eläimiä jalostettaessa - olivat ne sitten koria tai broilereita. Minä olen itse asiassa viime vuosina lisännyt lihansyöntiäni. Ennen elämäni metsästäjää söin viikonloppuisinkin yleensä kasvisruokaa, koska en saanut vaatimuksiani täyttävää lihaa käsiini kovinkaan usein. Nykyään tarjonta on paljon monipuolisempaa muutenkin kuin hirven osalta,joten lihaa tulee hankittua.

Olisipa edes oikeus sopivan kokoiseen laatikkoon!

Nyt huomisen kisakynnet ovat valmiit ja kuivuneet. Lisäksi kissa parkkeerasi juuri näytön eteen. Taidan siis siirtyä hiljalleen yöpuulle ja valmistautumaan huomiseen Summer Challengeen. Viimeksi mouhusta siksisi mielenkiintoinen keskustelu kommenttiboksiin. Olisi kivaa, jos joku jaksaisi nytkin kommentoida ja kertoa omia mietteitään lihansyönnistä ja tuotantoeläimistä.

Kisko triathlon

Eilen oli vuorossa minun tämän kesän ainoa perusmatkan kisani, kun osallistuin ekaa kertaa ikinä Kisko triathloniin. Olen kuullut tapahtumasta paljon hyvää, joskin hurjista mäistä on myös varoiteltu. Kiskon kisa olikin todella oivallisesti järjestetty tapahtuma. Tykkäsin myös niistä mäistä pyöräreitillä, mutta juostessa ne olivat aika kauheita.

Kisa meni kuitenkin oikein hyvin. Aikaa on paha mennä vertailemaan viime vuoden Sääksi triathloniin tai parin vuoden takaiseen Vantaaseen, koska reitti on profiililtaan erilainen. Uintia voi toki verrata, ja eilen se painuikin ekaa kertaa ikinä alle 30 minuutin. Ja menin vielä toopena lähtemään keskeltä, ja jouduin alussa aika pahaan ruuhkaan. Mutta silti uintiaikani oli paras ikinä. Garminin mukaan matkakin olisi oikein mitattu. Lisäksi totesin uineeni aika suoraan. Koska Vantaallakin kävi niin, niin uskaltaisin väittää, että olen oppinut vihdoin suunnistamaan uinnissa (oppisipa vielä metsässä, haha).

Meidän perheen triathlonjoukkue

Pyöräily kulki ihan kivasti. Minusta kyllä tuntuu, että olin viime vuonna paremmassa pyöräilykunnossa, mutta keskinopeus näytti kuitenkin olevan vähintään samaa luokkaa kuin viime vuonna Tahkolla. Eli ehkä olen vain kisannut tänä vuonna kovemmassa seurassa ja siksi ohitellut pyöräilyssä vähemmän. Tai sitten minusta on tullut sen verran hyvä uimari, että edelläni ei ole enää hitaita pyöräilijöitä. Pyöräilystä selvisin nopeammin kuin olin kuvitellut. Pelkäsin, että ne mäet hidastaisivat minua kovasti, mutta ilmeisesti alamäet kompensoivat ylämäkiä.

Juoksuhan ei minulla suju ikinä. Se nyt vaan on tämän lajin pakollinen paha ennen maalia. Positiivisinta eilisessä juoksussa oli, että minun ei tarvinnut pistää kävelyksi yhdessäkään ylämäessä kuten viime vuonna Tahkolla. Lisäksi sain juostua kympin kuitenkin alle tuntiin, mikä minun päässäni on surkean suorituksen rajapyykki. Ja tämä oli myös oikein positiivinen asia, koska juoksureitillä oli muutama pitkä ja tuskainen ylämäki, joten se ei missään nimessä ollut nopea reitti. Tavoitteeni on aina perusmatkalla päästä alle kolmeen tuntiin. Eilen se ei ihan onnistunut, mikä tietenkin vähän keljutti.

Supersuunnistajahan oli myös mukana, koska hän tuurasi sairastunutta työkaveriaan. Tyylilleen uskollisena Ääsääs lähti liikenteeseen maastopyörällä. Tosin renkaat ovat täksi vuodeksi muuttuneet touring-renkaiksi, Ilmeisesti Tahkon puolimatka traktorilla oli tarpeeksi. ;) Koska vain lahjattomat harjoittelevat, oli Supersuunnistaja käynyt viimeksi uimassa noin kaksi kuukautta sitten. '

Minun tulokseni. Kaikki tulokset on nähtävissä täällä.

Ääsääs ei lähtenyt kisaamaan tosissaan, vaan tekemään kivaa kolmen tunnin treeniä. Hän hävisi minulle odotetusti uinnissa viitisen minuuttia ja pyöräilyssä kymmenen minsaa. Ihailen Ääsääsin sitkeyttä pyöräilijänä, koska maasturin pystyn ajoasennon kanssa vastatuuli iskee paljon pahemmin kuin maantiekiitureilla poljettaessa. Hän menee siis fillarillaan ihan yllättävän lujaa.

Minä oletin, että Supersuunnistaja juoksisi minut kiinni, mutta eipäs niin käynytkään! Kuulemma hän olisi varmaan saanut minut kiinni, jos olisi juossut täysiä. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä niin, koska tänään ohjelmassa oli pitkä polkujuoksulenkki, joka olisi mennyt ihan pipariksi, jos hän olisi lähtenyt revittelemään. Ääsääs tuli sitten maaliin vajaa kolme minuuttia minun perässäni. Taisi kisa kuitenkin vähän hänenkin voimiaan verottaa, koska suunniteltu Nuuksio Classicin reitti typistyi tänään "vain" 28 kilsan jolkotteluksi. Itsehän en ole tehnyt tänään todellakaan mitään urheaa, vaan nukkunut myöhään ja valitellut jumisia pohkeitani.

Surkea kenraaliharjoitus tarkoittaa hienoa ensi-iltaa

Noin suunnistusopeni lupaili, kun pummasin viimeisissä treeneissä ennen Jukolaa oikein olan takaa. Jukola meni ihan kivasti, joten ehkä väitteessä on perää. Siksi asetelma huomisen Kisko triathlonin suhteen on ihan lupaava.

Tiistaina oli nimittäin HelTri cupin eli seuramme harjoittelukisasarjan avovesiuintikisa, mihin minun piti mennä. Kisa järjestettiin Oittaalla Espoossa. Tämä oli se pikkuseikka, jonka minä huomasin Vantaan kuusijärvellä noin 20 minuuttia ennen starttia. HelTri cupia on aikaisempina vuosina järkkäilty nimenomaan Kuusiksella, joten porhalstin tietysti tuulispäänä sinne suoraan töistä sen kummemmin asiaa tarkistamatta.

Sponssattu uusi kisa-asuni tuli tällä viikolla, joten ajattelin, että sitäkin olisi hyvä
testata tositoimissa ennen Leviä. Mietin kauan, että maalaanko kynnet perinteisesti
fillarin väreihin sopiviksi vai matchaanko ne vaihteeksi pukuun. Tein tällaiset
välimallin kynnet, jotka sopivat sekä pukuun että pyörään - ja niillä voi lähteä vielä
illalla juhlimaan kaverin läksiäisiinkin.

Keljutti kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä. Menin kuitenkin uimaan sinne Kuusijärveen itsekseni, kunhan ensin olin selvinnyt harmistuksestani ja tehnyt FB-statuspäivityksen. Lohdutin itseäni ostamalla myös 6 euron saunalipun. Ja ihan kostoksi uin 500 m enemmän kuin kisassa olisi ollut matkaa.

Mutta DNS on harjoituskisassa kuitenkin sen verran pohjanoteeraus, että eiköhän huomenna mene ihan kivasti. Supersuunnistajakin tulee kisaamaan, koska hänen työkaverinsa tuli kipeäksi ja pyysi Ääsääsiä tuuraamaan.

Kamat alkavat olla kasassa ja kisakynnetkin on tehty. Kai tässä hiljalleen voisi alkaa siirtyä yöpuulle akkuja latailemaan.

Juhannusjumpat

Juhannus on lusittu, ja palasimme juuri lakeuksilta takaisin tänne Ruuhka-Suomen suveen. Olin asennoitunut supermälsään, sateiseen juhannukseen, joka menisi lähinnä sohvalla möllöttäen, mutta sää olikin yllättävän hyvä, ja pääsimme myös ulkoilemaan.

Jumppaliike 1: inverted row (koska kumpikaan ei olisi
jaksanut edes puolta minuuttia leukoja)

Koska olemme tervehenkisiä urheilijanuorukaisia (varsinkin Supersuunnistajan vanhemmilla vieraillessamme), olimme tikkana ylhäällä jo ennen ysiä sekä lauantaina että sunnuntaina. Molempina aamuina ohjelmaan kuului lenkkiä.

Jumppaliike 2: Supersuunnistajan lemppari eli penkille nousu

Lauantaiaamulle olin visioinut juoksu-kuntopiiriyhdistelmän. Ensin oli tarkoitus tehdä lenkin lomassa kaksi pit stopia, mutta Folkhälsanin pihan mummojumppalaitteet olivatkin ihan pepusta. Siksi pysähdyimme vain Supersuunnistajan vanhan ala-asteen pihassa, joka taas on kuin luotu taukojumpalle. Supersuunnistaja sai suunnitella lenksukan. Se oli 4 km ennen taukojumppaa ja toiset 4 km jumpan päälle.

jumppaliike 3: punnerrus

Minä sen sijaan kehittelin jumpan: viisi liikettä kiertoharjoitteluna. Ekalla kiekalla jumppasimme puoli minuuttia kutakin liikettä ja toisella kierroksella tykitettiin menemään kokonainen minuutti kerallaan. Puolen minuutin siirtymät olivat hieman liian reilut, mutta Supersuunnistajan Polarista irtosi hälyjä vain yhdellä sekvenssillä kerrallaan. Se oli sitten se 30 s. Jumppa kesti vartin, minkä jälkeen otimme vielä vähän kuvituskuvia ja jatkoimme matkaa.

Jumppaliike 4: Sataset eli pilatesvatsat

Tänään aamulla kävimme polkujuoksemassa "Göstan lenkin", joka on Supersuunnistajan heimon ylläpitämä 6 km polku ihan heidän kotinsa kulmilla. Sinänsä hauskaa, että ihan naapurissa on varsin kelpo polkujuoksupolku, mutta pari vuotta sitten meidän piti ajaa autolla tänne. Sen lisäksi että metsässä oli ihan ristuksen märkää, siellä oli myös miljoona pientä personal raineria, jotka vaativat etenemään tietyllä minimivauhdilla tai muuten pienet verenimijät hyökkäsivät kimppuun kuin yleinen syyttäjä.

Jumppaliike 5 ja 6: yhden jalan kyykky keinuavusteisesti. Yksi setti
kummallekin koivelle, kiitos. Tää on aina mun lemppari.

Lenksukoiden ohella juhannus sisälsi suunnattoman paljon syömistä. Uskaltaakohan huomenna mennä lainkaan vaa'alle? Voi olla, että taannoin saavutettu kisakunto on jo historiaa. Ja ensi viikonloppuna olisi luvassa taas kisat. No, onhan tässä vielä monta päivää aikaa "palautua".

Taas koulunpenkillä

Kuten uhkailin, jatkan edelleen suunnistusmouhua, vaikka tekeminen onkin siirtynyt taas pyöräilyn, uinnin ja juoksun pariin. Tyypillisenä naisena minä suorastaan rakastan kaiken maailman kursseja: olenkin tässä viime vuosina ollut niin triathlonkoulussa, juoksukoulussa kuin uimakoulussakin. Ja ennen tämän vuoden Jukolan viestiä kävin suunnistuskoulun!

Kauniaisten ankkalammessa on suunnistusseura OK77, joka järjesti Jukola-suunnistuskurssin, ja Supersuunnistaja antoi sen minulle palkintona tehdyistä kotitöistä. Kurssi pidettiin sopivasti Jukolan alla neljänä torstaina, ja teemoina oli Jukola-henkistä ohjelmaa, kuten "letkassa juoksu". Minä missasin ekan kerran, koska olin uimassa surkeasti mennyttä 30 min uintitestiä, mutta lintsasin sitten viimeisen uintivuoron ja menin juoksemaan letkassa. Olisi varmaan tuottanut kokonaisvaltaisesti enemmän mennä sinne ekallekin kerralle kertaamaan perusteita, kun arvasin, ettei uinti kiuitenkaan kulje.

Kesämies Unski ei suunnista kuin korkeintaan parvekkeen
ovelta ruokakupille. Mutta sillä rastivälillä ei pummeja tule!

Meidän opemme on itse osallistunut Jukolan viestiin joka kerta sitten vuoden 1983, joten hän kyllä tiesi, mistä puhui. Kurssi olikin tosi hyödyllinen. Joka kerralla oli ensin vähän teoriaa, minkä jälkeen suunnistettiin. Letkassa juoksu oli käytännössä parisuunnistusta, missä toinen suunnisti aina kaksi rastiväliä ja toinen koetti pysyä kartalla, jolle ei oltu merkattu rasteja ollenkaan. Se oli yllättävän vaikeaa! Kolmannella kerralla luvassa oli kunnon farssi, sillä ohjelmassa oli käyräsuunnistusta: meillä oli käytössämme kartta, jolle oli piirretty vain korkeuskäyrät ja rastit. Onneksi saimme mukaan myös oikean kartan, jota saattoi käyttää apuna, kun tuli maailmankaikkeuden isoin pummi. Vikalla kerralla ohjelmassa oli kertausta ja ihan normaalia suunnistusta kenraaliharjoituksen hengessä. Minä valkkasin reitikseni 5 km ajatuksella "tehdään nyt alle yksi varma ja hyvä suoritus" - ja vietin metsässä iloiset 2 h 21 min. Siitä olikin hyvä lähteä Jukolaan vankalla itsetunnolla varustettuna. :)

Miisu haluaa muistuttaa, että suunnistuksen - kuten kaiken urheilun - jälkeen
olisi aina hyvä venytellä.

Yksi parhaista jutuista kurssilla oli, että saimme aina kotiläksyksi tehtäväksemme piirtää reittimme kartalle. Reitin analysointi jälkikäteen on aika opettavaista, ja varsinkin pummikohtia miettiessä oppii usein jotain oleellista kuten "seuraa korkeuskäyriä" tai "ota rasti rinteessä yläkautta, niin se löytyy helpommin".

Täyttelin alkuviikosta kurssin palautekyselyä,ja yksi kysymys oli, että suosittelisinko kurssia kavereilleni. Joo-o, kyllä vaan suosittelisin. Joten: jos osaat jo suunnistuksen perusteet kuten karttamerkit ja rastimääreet, ja haluat oppia lisää, niin menepäs ensi vuonna OK77:n Jukola-suunnistuskurssille!