Seurapiiritapahtumassa

Ilmeisesti jokainen, joka on joskus ollut jotain polkujuoksupiireissä, tekee loppiaisena täsmälleen samaa asiaa: rogaa. Sen verran tuttuja naamoja tuli eilen nähtyä sekä loppiaisrogainingin kisakeskuksessa että myöhemmin metsässä. Sen lisäksi, että paikalle oli raahautunut suunnilleen puolet Nuuksio Classicin sekä Bodom Trailin järkkäriporukasta, oli matkassa mukana myös muunmuassa minun suunnistuskouluni valmentajat sekä Supersuunnistajan rogainingtyttöystävä ToinenNainen. Etteivät piirit mitenkään tuntuisi liian suurilta, toimi ratamestarina työkaverini S. Eräs kaveri totesikin, että Facebook oli muistuttanut aamulla hänen osallistuvan tapahtumaan 32 kaverinsa kanssa. Tuttu tunne.

Perinteinen lähtöselfie

Loppiaisrogaining kisattiin tänä vuonna Siuntion talousmetsissä, ja tällä kertaa reitillä joutui jopa suunnistamaan. Totesin ratamestarille kisan jälkeen, että onneksi olin reissussa Supersuunnistajan enkä Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Tyttöjen kesken olisi varmasti alkanut itkettää viimeistään pimeän tullessa. Kartalla oli muutama helppo rasti, mutta ne olivat luonnollisesti kaikki kartan eri reunoilla.

Alussa juostiin jonossa kuten aina. Tällä kertaa oli kuitenkin paljon
vaihtoehtoja ekaksi rastiksi.

Totesin Supersuunnistajalle aamulla Siuntioon ajaessamme, että minua laiskotti ja väsytti harvinaisen vähän. Yleensä olen aina hyvin väsynyt ja epämotivoitunut ennen pidempiä kisoja, mutta fiilis paranee, kun pääsen liikkeelle. Sanoin pelkääväni, että nyt käy juuri toisin päin.

Leimatessa muun joukkueen pitää olla 5 m päässä rastista. Kai yläpuolellakin saa olla?

Mitäs jinksasin. En minä nyt varsinaisesti motivaatiokuoppaan valahtanut kisan alettua, mutta huomasin jalkojeni ja oikeastaan koko akan olevan hyvin väsynyt. Meillä oli keskiviikkona juoksuklubissa aika kova treeni, ja reiteni olivat sen jäljiltä aivan betonia. Sen lisäksi minulla oli kokonaisvaltaisen rasittunut ja huonokuntoinen olo lähes koko kisan ajan. Koetin kiinnittää erityisen paljon huomiota riittävään energiansaantiin, ja se pelastikin minut pahimmilta mielialan muutoksilta. Jossain vaiheessa mietin kyllä keskeyttämistä aika vakavissani, mutta onneksi ylpeys ei antanut periksi puhua asiasta edes ääneen.

Tämä oli meidän reittimme helpoin rasti - ja se oli toki myös
meidän reittimme kaukaisin piste.

Mutta ei elämä niin perseestä ollut, ettei jotain hyvääkin olisi mahtunut mukaan. Reittisuunnitelma oli kerrankin hyvin tehty, ja pysyimme hienosti aikataulussa. Koska heti alussa oli selvää, että maasto vaatisi suunnistamista, emme suunnitelleet normaalia 40 km reittiä, vaan tyydyimme reiluun kolmeenkymppiin. Alkupuoliskolla olimme hieman aikataulusta edellä, mutta loppupuoliskolla maasto oli sen verran vaikeakulkuista ja narun jatkeena möyrinyt täti ihan loppu, että puolen tunnin aikaetu suli pois.

Huhut pitävät paikkansa. Metsät ovat oikeasti täynnä suppiksia.

Pummeja tuli jokunen, mutta nekin olivat hyvin pieniä. Pimeän tultua pörräsimme aika huolella rastilla numero 21, mutta niin teki moni muukin. Olimme jättäneet loppuun optioksi kolme lähirastia. Meillä olisi ollut aikaa hakea niistä ainakin yksi, mutta minä halusin mennä suoraan maaliin. Harrastin kyllä syvää itsetutkiskelua matkalla maaliin, mutta en mitenkään saanut motivoitua kipeitä jalkojani enää hurjalle 1,5 km lisälenkille. Tänään kun katselin tuloksia, kaduin päätöstäni. Mutta tulipahan opittua, että aina pitää antaa kaikkensa. Ja mieluummin juostaan maaliin kamalalla kiireellä kuin nössöillään sinne 20 min ennen määräaikaa.

Tämän rastin löysin minä! Ihan vahingossa, mutta löysin kuitenkin.

Pitää muistaa ensi kerralla ennen viikonlopun kisaa (tai harjoitushan loppiaisroga on) ottaa juoksuklubissa vähän iisimmin. Supersuunnistaja kehui, että tsemppasin hienosti. Omasta mielestäni kitisin kamalasti, mutta kai kaikki on suhteellista. En vetänyt sentään mitään lohduttomia energianpuutositkuja, kuten joskus on ehkä saattanut käydä. Ihan kamalasti en jaksanut metsässä jutella, mutta Supersuunnistaja on ihminen, jonka kanssa olen mieluiten hiljaa, jos jonkun kanssa pitää hiljaa olla. Se on kai sitä meidän laatuaikaamme.

Loistava suunnistaja löysi rastille myös pimeässä.

Kiitos järjestäjille! Tapahtuma oli taas kerran pelkkää timanttia. Vain pakkanen puuttui! Ja tilastonarkkarit voivat katsella tuloksia täällä ja rastiväliaikoja täällä.