Fillarijuttuja

Virittelin trainerini uuteen, uljaaseen pyörähuoneeseemme jo kuukausi sitten. Olen kuitenkin viettänyt aikaa sen päällä vasta muutaman hassun Paratiisihotellin jakson verran (Paratiisihotelli on ihan loistavaa satulakatsottavaa, koska siihen ei tarvitse keskittyä kamalasti, mutta se poistaa kuitenkin tylsyyttä tarpeeksi tehokkaasti). Trainerilla polkeminen on ihan persiistä.

Onni on oma pyörähuone, missä kaikelle urheilugearille on
oma paikkansa. Myös takaseinän sisustuselementti ilahduttaa
minua joka kerta, kun tulen kotiin.

Minulla puutuu ahteriosasto trainerilla todella nopeasti. Satulaa vasten olevat kehonosat kärsivät trainerilla paljon enemmän kuin ihan samalla satulalla ulkona poljettaessa. Tämä ilmiö on toistunut kaikkien kolmen traineriin kytkettyinä olleen fillarini kanssa. Syy ei siten voi olla satulassa itsessään. Luulen, että trainerilla fillari on ratkaisevasti staattisemmassa asennossa kuin maantiellä polkiessa ja siksi se on niin puuduttava.

Sen takia minä menen aina vaan mieluummin Esportiin spinnaamaan tai ulos polkemaan maasturilla. Trainerilla tulee poljettua oikeastaan vain silloin, jos mitään muuta fillaritreeniä ei vaan ehdi tehdä. Tunnen vähän huonoa omaatuntoa, kun trainerini jököttää keskellä lattiaa viemässä tilaa. Mutta nyt meillä on sentään pyörähuone, jossa fillari saa rauhassa vallata lebensraumia. Ennen se vei puolet työhuoneesta.

Uskoisitko, että tämä maalaismaisema on Espoosta?
Kehä II pörrää ihan kivenheiton päässä.

Siitäkin tulee vähän huono omatunto, kun en polje lajinomaista treeniä triathlonia varten. Spinningpyörässä ja maasturissa ajoasento on kuitenkin vähän erilainen kuin maantiepyörässä. Minä kun meinaan taas ensi vuonna vaihteeksi ihan oikeasti triathloonata, niin pitäisi varmaan hinkata kilsoja (tai tunteja, kun eihän tuo fillari tuosta mihinkään liiku?) ihan sillä maantiepyörälläkin.

Olen lohduttanut itseäni toistaiseksi sillä, että pk-kausi on aluillaan, ja on oikeastaan aika sama, millä tavalla minä sitä peekoota mätän, kunhan mätän. Maantiepyörää ja triathlonin ajoasentoa ehtii hieroa sitten joskus keväämmällä. Ja ulkona liikkuminen on kuitenkin aina hyvä juttu: raitis ilma ei ole koskaan tehnyt kenellekään mitään pahaa.

Kiva pikkutie Henttaalta Kuurinniittyyn.

Sitä paitsi tällä tasolla urheillessa, pitää kuitenkin olla ensisijaisesti hauskaa! Ja sitä minulla totisesti on, kun lähden summanmutikassa eksymään jonnekin päin Espoota. En yleensä vahingossakaan suunnittele reittejäni, vaan yllätän iteni joka kerta. Viimeksi viikonloppuna löysin itseni Nöykkiöstä yritettyäni päätyä Espoonlahteen. Pienen kunniakierroksen jälkeen ajauduin Puolarmaariin, mistä olikin jo ihan helppoa kurvata tutulle Rantaraitille ja pienen lenkin kautta kotiin. Kun päässä on vielä kypärä, jossa on ohimokaiuttimet ja siten polkiessa voi liikenneturvallisesti kuunnella musaa, viihtyy lenkillä niin kauan kuin jalat vaan jaksavat pyörittää.