keskiviikko 5. elokuuta 2015

Veni, Cucurrit, Vici

Minä taisin olla se, joka ensin ehdotti Supersuunnistajalle Levi Outdoor Festin lauantain kisaa eli Levi Trail Runia. En silloin todellakaan ajatellut, että hän osallistuisi myös sunnuntain triathloniin. Mutta ilmeisesti "kerää koko sarjan" voi toteuttaa muuallakin kuin Finntriathloneissa: Ääsääs teki mokomat Levi Outdoor Festissä paukuttamalla peräkkäisinä päivinä Levi Upin, Levi Trail Runin ja Finntriathlon Levin (joka ei muuten kuulunut siihen toiseen kerää koko sarjaan, niin onhan se nyt sopivaa, että se kuului tähän). Arctic Challengessa ei mitattu aikoja, joten se ei kuulu tosimiesten kilpasarjaan. Mutta haastatellaan taas sankariamme ja kysellään, että mitäs ihmettä.

Lähtölaukauksen pamahdettua Ääsääs otti keulapaikan, kuten kuuluukin


Oliko kivaa?

Oli.

Oliko mitään järkeä kisata kolmena päivänä peräkkäin?

Oli siinä paljon järkeä. Ihan suunniteltu treeni se oli.

Tarkentaisitko, että mitä? :)

Pitkä kestävyystreeni on saavutettu ilman että yksittäinen päivän kokonaisrasitus kasvaa liian suureksi.

Näin johdetaan joukkoja tunturin huipulla. (Kuva: Levi Outdoor Fest)

Mikäs oli tavoitteesti lähtiessäsi kisaan?

Aikatavoite oli kaksi tuntia. Tarkoitus oli juosta tasaisella rasituksella.

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Ihan ok. Harjoituksellisesti homma meni ihan tavoitteen mukaan.

Toinen kärjen tyylinäyte (Kuva: Levi Outdoor Fest)

Kai sitä voittajalta pitää kysyä, että miltäs nyt tuntuu. Eli miltäs nyt tuntuu? Ja miltä tuntui lauantaina voittaessa?

Nyt ei oikein tunnu miltään. Vähän häiritsee lehden lukua nuo kysymykset. Ihan jees oli voittaa. En ollut edes mitenkään kovin väsynyt.

Millainen reitti oli?

Sen pystyi juoksemaan kokonaisuudessaan. Alkuosuus oli nopea. Paluumatkalla oli pari nousua.

Ja voittohan sieltä napsahti!

Lähtisitkö uudestaan?

Jos olisi enemmän ihmisiä mukana. En ehkä tuolla osanottajamäärällä.

Koskas tulee seuraavan kerran tarve päästä vähän kilpailemaan?

Taitaa olla kahden ja puolen viikon päästä Saariselällä rogainingin MM-kisoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti