sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikon kuulumiset

Leukailuohjelmaksi valikoitui se 50 leuan ohjelma, jossa on välitestejä. Tosin mä en tee pull upseja vaan chin upseja eli teen vastaotteella. haluan saada nyt taas sen 10 leukaa vastaotteella. Ajattelin kyllä ottaa ensi vuoden tavoitteeksi treenata itseni kympin kuntoon myös myötäotteella. Mutta ensin haluan kuitenkin vetää taas 10 leukaa vastaotteella. Se auttaisi, jos muistaisin tehdä treenit - heti ekan treenin jälkeen väli venähti vahingossa kahdeksi päiväksi, koska unohdin vedellä perjantaina leukoja. Hupsista.

Torstain uintitreeneissä sain kuulla, että 30 minuutin testi uidaan taas ennen joulua eli 18.12. Minulla ei ole toiveet kovin korkealla sen suhteen, koska olen nyt aika susipaskassa kunnossa. Ja tuskin se kunto nyt ihan kohisten nouseekaan, kun minulla on vielä rajoitteita treenaamisen suhteen. Tosin uimassa saan käydä. Pitäisi varmaan käydä enemmän kuin 2 kertaa viikossa.

Unski, pieni nallekarhu, katselee unenpöpperöisenä Miisun leikkejä 

Ilmottauduin muuten jokin aika sitten keväällä olevalle Speedo Mastersin uintileirille Pajulahteen. En yhtään tiedä, keitä muita sinne on tulossa, mutta mulla nyt on tapana tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, niin eipä jännitä. Saapahan taas uusia tuttuja, joita voi sitten moikkailla kesän kisoissa. ja siinä sivussa voisi vaikka oppia uimaankin. ;)

Varasin seuraavan lääkäriajankin polven seurantaan. Se on 22.12. Siihen asti mennään samalla aika rajatulla setillä: uintia, kuntopyörää, crosstraineria, jalkaprässi ainoana jalkapunttisliikkeenä (ja pienillä painoilla) ja kohtapuoliin voin alkaa pyöräillä vähän ulkonakin. Jalka kuntoutuu kyllä vauhdilla, mutta silti pitää muistaa malttaa. Se on vaikeinta jalkaprässin ja spinningpyörän vastuksia valittaessa. Mutta onneksi mulla on vielä kirkkaassa muistissa uintitreenien vauhtikäännöksen aiheuttama rusahdus, niin ehkä mä nyt kuitenkin maltan.

Miisu vahtaa nippusidettä viikset ojossa

Sellaista tässä mietin, että voisin palkita itseni ahkerasta kuntoutuksesta joskus maalis-huhtikuussa polkupyöräkuntotestillä. Sellaisella samanlaisella, mitä tyypit tekevät tämän hetken lempisarjassani eli Yle Femman Mitt Triathlonissa. Se on kauheen kiva sarja, ja siihen on valittu kamalan sympaattiset tyypit. Tykkään jopa sarjan tunnusmusasta niin paljon, että haluaisin sen soittoääneksi kännykkääni. Kannattaa katsoa. Areenasta löytyy varmaan ainakin pari uusinta jaksoa.

2 kommenttia:

  1. No, on se nallekarhuksi tosi pieni. Ja raggariksikin aika pieni vielä, kun ei paina edes kuutta kiloa. Hoikka poika se on. :)

    VastaaPoista