sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kotikenttäetu

Tänään oli taas aika korttelirastien, ja mestana oli mun hoodit eli Otaniemi-Tapiola. Siitähän ei meikäläisen tasolla suunnistaessa yleensä ole hyötyä tai sitä on korkeintaan yhtä paljon kuin haittaa: helposti tulee luultua tietävänsä, minne on menossa, ja sitten pummaa komiasti. Supersuunnistajalle ei korttelirasteilla kuulemma käy niin, mutta metsässä voi käydäkin. Se pieni ero (oikeesti aika iso).

Eipä tiennyt tyttö kotipihalla satelliitteja hakiessaan
seisovansa 10 metrin päästä rastista numero 7.

Minä menin pyörällä, kuten nykyään on tapanani. Ja jopa kuusi juoksijaa oli hitaampia kuin minä, mikä on snänsä jo saavutus. Mutta taannoisen murskavoiton jälkeen se ei riitä. Vähän teki mieli jossain rastien 18 ja 26 välillä jättää leikki sikseen ja lähteä kotiin, mutta jatkoin kiltisti loppuun asti. Ei vaan tuo luovuttaminen oikein sovi mulle. Mutta en nyt voi mitenkään väittää, että se reilu puolitoistatuntinen olisi koko ajan silkkaa liikunnan riemua ollut. Suunnistaminen on kivaa, silloin kun se sujuu. Ja se raivostuttaa silloin, kun se ei suju.

Täälläkin mulla on ollut rasti aiemmin.

Polkeminen sujui ihan kivasti kyllä, vaikka juoksinkin eilen jalkani jumiin. Kävin tekemässä Esportissa pyöräily- ja juoksutreenin, missä vaihtelin spinning-pyörältä radalle ja takaisin. Koetin juosta juoksuosuudet enemmän päkiöillä kuin yleensä, koska olen keksinyt, että se vaimentaisi polvien saamaa iskua. No, eipä polvissa tuntunutkaan, mutta pohkeet menivät aivan jumiin. Pitänee hioa tekniikkaa. Treeni oli kyllä muuten tosi kiva, ja olin sen jälkeen huippuhyvällä tuulella - vaikka käveleminen olikin hidasta.

Tänään kävin vielä suunnistuksen jälkeen uimassa. Yläkroppa on edelleen ihan puhkipoikki joko leuanvedoista tai keskiviikon hieronnasta. Tai niiden yhteisvaikutuksesta. Ja jalat tosiaan olivat jumissa eilisestä. Tästä seurasi, että vaikka tekniikkaosio meni ihan kivasti, ja uin kuulemma nätimmin kuin ikinä ennen, niin sarjat menivät ihan päin pyllyä. Korpeaa, kun ei vaan etene, vaikka kuinka olisi haluja. Nyt joku taikapalautus tänne, kiitos. Mä en kestä enää yhtään puuroista uintia!

Kotikenttäetu jatkui, koska rasti 22 oli mun entisen
opiskelija-asunnon naapurissa.

Meinasi unohtua viikon tärkein uutispommi: perjantain aamusalilla vedin 10 leukaa! Jee! Tavoite saavutettu! Sekin oli kyllä pienoinen pettymys, koska olin ihan varma, että leuanvetohaasteen jälkeen menisi 12 leukaa. Tosin verrytellessäni huomasin, että hartiaosasto ei ollut vieläkään palautunut (eli sama tunne kuin tänään ja torstaina altaassa) ja mietinkin, että pitääkö jättää enkan yrittäminen toiselle päivälle, ettei tule paha mieli. Yritin kuitenkin, ja menihän se kymppi. Ehkä se 12 menee sitten sen taikapalautuksen jälkeen. Kunhan vaan keksin sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti