Oodi Joukolle

Oi, Jouko, olet ihana! Olet paras, hauskin, parasta musaa soittava ja innostavin spinning-ohjaaja, jonka olen ikinä tavannut. Vaikka minä huitelisin motivaatiomontun pohjalla, saat sinä tunnillasi minullekin hymyn huulille ja sata lasiin.

Oi, Jouko! Vaikka tänään lauloitkin tunnillasi, niin yleensä tyydyt viheltämään tai vaan puhumaan. Ja puhut aina hyviä juttuja, etkä ikinä höpötä liikaa. Vaikka ihmisellä ei olisi mitään muuta syytä maksaa Esportin jäsenyydestä, sinä olet ainoa syy, mitä voin tarvita.

Oi, Jouko! On niin mahottoman hauskaa, että jokaisella spinningilläsi on oma nimi. On niin mahottoman kilttiä, että kyselet aina asiakkaittesi mielipidettä tuntien koostumuksesta tai ohjelman valinnasta. Ja soitat mahottoman hyvää musaa!

Oi, Jouko! Ennen kuin saavuin perjantaispinuusi, luulin, että elämäni oli vallan mainiota näinkin. Mutta vasta satulassa tajusin, mitä olin ollut melkein 36 vuotta vailla! Hesarin juttu ja kaikki heiaheiaajat ovat väärässä: perjantai on paras urheilupäivä, koska silloin pääsee sinun spinningiisi!

Oi, Jouko! Sinun hymysi valaisee koko spinning-salin! On niin ihanaa seurata ihmistä, joka rakastaa työtään ja on hyvä siinä. Sinä saat minut haluamaan polkea kovempaa, voimakkaammin ja paremmin, Sinut on luotu ohjaamaan spinua. Älä ikinä lopeta! Jouko, olet ihana!

Väärä nappula pilasi kaiken!

Olipa taas aamlla vaikeaa saada itsensä motivoitua nousemaan ja lähtemään uimaan. Onneksi supersuunnistaja teki aamulla leuanvetohaasteen sarjat, niin minulla oli taas kerran aikaa lojua sängyssä kissaa rapsutellen ja vaihtoehtoja punniten. Harkitsin nukkumisen jatkamista, töihin lähtemistä, trainerilla polkemista - ja sitä uimistakin. Lopulta ajattelin olla jos nyt en urheilullinen niin edes kiva ja seurallinen ja lähteä supersuunnistajan mukaan uimaan. Ei olisi pitänyt.

Unskikin on mökötystuulella, kun joku häiritsi sen unta

Alku meni ihan kivasti, ja kelailu tuntui vallan mukavalta - mikä on siis vähintään ilotulituksen arvoista nykymenolla. Ajattelin vaan uida naatiskellen ja kellottaa kilsan, puolitoista ja kaksi kilsaa. Se eka kilsa meni aikaan 21:23 ja luulin siinä tonnin kohdalla painavani nappulaa "Lap", joka tallentaa kierrosajan. No, painoinkin sitten urpouspäissäni stoppia ja siinä meni meikän hienot statsit! Ette arvaa, miten keljutti!! Huomasin asian noin 400 m myöhemmin, kun katsoin, että onko 1500 m kohta täynnä. Ja siinä vaiheessa kaikki mukavuus hävisi ja alkoi vituttaa. Insinörtille on kova paikka, kun statsit katoavat. Oikeastaan urheilu on ihan turhaa, jos siitä ei saa käppyröitä, ja yhtä hyvin voi vaikka hypätä ikkunasta. Kun radalle tuli vielä ruuhkaa ja liikaa taukoja pitäviä sarjoja uivia tyyppejä, kasvoi otsakyrpäni holmesmaisiin mittoihin. Niin, että olisi pitänyt jäädä kotiin!

Tää motivaatiomonttu on kyllä tällä kertaa ihan poikkeuksellisen syvä. Mua ei kiinnosta oikein mikään, vaikka yleensä tykkään bodailustakin kuin poro jäkälästä. Jotenkin leuanvetojumit lannistivat mut kokonaisvaltaisesti, enkä ole vielä toipunut. Tosin jalkapuntti on edelleen ihan kivaa. Ei tosin aamulla tehtynä, koska aamu-urheilu ei oikeen lähe. Mä haluaisin vaan kiipeillä ja juosta. Ja koska en saisi juosta, niin mökötän ja valitan.

Mahtaa olla kivaa luettavaa tämäkin blogi nykyään.

Joka motivaatiokuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa

Mulla on nyt sellainen potentiaalikuoppa päällä, että sieltä itsensä yläs saamiseen tarvitaan jos jonkinmoista kankea. Jotain perusrimpuilua on sentään viikolla tullut harrastettua. Uintikin alkaa taas vähän sujua, mikä on mukava valonpilkahdus tässä motivaatiokuopan synkkyydessä. Pakko jakaa teillekin ehkä hauskin keskustelu puuttuvasta motivaatiosta Juoksufoorumilta:

"... Myös motivaatio on kateissa." "Tämä on yksi syy siihen miksi en ole suostunut ottamaan kissoja."

Selvisipä siis syy tähänkin ongelmaan. :D

Syypäät

Tänään treeneissä uitiin märkkärillä. En ole ennen uinutkaan altaassa se päällä. Järvessä ei jotenkin tajua sitä vauhtieroa, koska siellä ei taas tule uitua matkaa ikinä ilman märkkäriä. Mutta voi jestas, kuinka tunsin lentäväni tänään verryyttelyn aikana. Onneksi olkapäät väsähtivät ja puvussa tuli vähän kuumakin, niin lennokas tunne normalisoitui tukevasti tahmean puolelle kesken sarjojen. Muutenhan voisin luulla, että hyvin menee. Mua riivaa semmoinen vika, että tekniikkatreeneissä teen kaiken oikein mainiosti, mutta sitten sarjoissa hyydähdän - ja kaikki saavutettu tekniikkaoppi katoaa. Pitäisi varmaan keksiä joku uintilaji, missä uidaan hiljaa lyhyitä matkoja ja saadaan tyylipisteitä.

Eilen ja tänään ennen uintia kävin Esportissa polkemassa. Siellä oli näet jos ei suurta niin ainakin pitkäkestoista urheilujuhlan tuntua: Oli aika jokavuotisen Endurance 24 h -kisan. Juoksijoita oli hyvä seurata Areenan punttiksen spinning-pyörän päältä. Tosin molemmilla kerroilla juoksijat juoksivat vastapäivään, niin näin lähinnä heidän selkänsä. Kävimme supersuunnistajan kanssa Areenalla myös eilen illalla kavereilta palatessamme, ja silloin näimme sitten vaihteeksi myötäpäivään juoksemista. Juoksijat vaihtoivat suuntaa 6 tunnin välein, ettei käy meno tylsäksi. :)

Soikkeli siellä juoksee napapaidassaan (tässä vaiheessa 23h),
kun meitsi polkee (32 min). 

Kisaa johti aika pitkään pinkkitukkainen virolaisherra, mutta hän alkoi kävellä meidän ollessamme iltavisiitillä joskus kympin jälkeen. Ja ilmeisesti aika pian lähdettyämme hän keskeytti. Paras suomalainen, herra Soikkeli, oli illalla kolmantena, mutta kiri yön aikana ja oli sitten aamulla ihan suvereenisti johdossa voittaen koko karkelot.

Palkintopöytä odottelee maaliintulijoita

Paikalla oli myös monta muuta jännää hahmoa, esimerkiksi maailman ensteks monta maratonia (1800?) juossut (yli 70 v.) saksalaissetä, joka myös lopetti juoksemisen yön aikana, mutta juoksi (tai käveli lähinnä, mutta kuitenkin) melkein kaksi maratonia. Mun omaksi lempparikseni nousi pariskunta, jotka aluksi juoksivat pitkään yhdessä. Silleen mä heidät fillarin selästä bongasinkin, koska numerolapuissa luki myös maa ja nimi. Illalla rouva oli kirinyt jo muutaman kierroksen edelle. Hän pitikin perheen sisäisen piikkipaikan, vaikka aamulla hän enää käveli, ja mies veti loppukiriä. Loppukiri 23 h kohdalla on kyllä aika kunnioitettavaa. Vaikka oma parisuhdeurheilu välillä kuumentaisikin tunteita, niin muiden tekemänä se pelkästään lämmittää mieltä. Ultimate laatuaikaa juosta 400 m lenkuraa ympäri 24 h. Vai mitä? Älkääkä nyt kukaan tulko kertomaan mulle, että he olivatkin siskoksia ja pilatko tätä.

Kotikenttäetu

Tänään oli taas aika korttelirastien, ja mestana oli mun hoodit eli Otaniemi-Tapiola. Siitähän ei meikäläisen tasolla suunnistaessa yleensä ole hyötyä tai sitä on korkeintaan yhtä paljon kuin haittaa: helposti tulee luultua tietävänsä, minne on menossa, ja sitten pummaa komiasti. Supersuunnistajalle ei korttelirasteilla kuulemma käy niin, mutta metsässä voi käydäkin. Se pieni ero (oikeesti aika iso).

Eipä tiennyt tyttö kotipihalla satelliitteja hakiessaan
seisovansa 10 metrin päästä rastista numero 7.

Minä menin pyörällä, kuten nykyään on tapanani. Ja jopa kuusi juoksijaa oli hitaampia kuin minä, mikä on snänsä jo saavutus. Mutta taannoisen murskavoiton jälkeen se ei riitä. Vähän teki mieli jossain rastien 18 ja 26 välillä jättää leikki sikseen ja lähteä kotiin, mutta jatkoin kiltisti loppuun asti. Ei vaan tuo luovuttaminen oikein sovi mulle. Mutta en nyt voi mitenkään väittää, että se reilu puolitoistatuntinen olisi koko ajan silkkaa liikunnan riemua ollut. Suunnistaminen on kivaa, silloin kun se sujuu. Ja se raivostuttaa silloin, kun se ei suju.

Täälläkin mulla on ollut rasti aiemmin.

Polkeminen sujui ihan kivasti kyllä, vaikka juoksinkin eilen jalkani jumiin. Kävin tekemässä Esportissa pyöräily- ja juoksutreenin, missä vaihtelin spinning-pyörältä radalle ja takaisin. Koetin juosta juoksuosuudet enemmän päkiöillä kuin yleensä, koska olen keksinyt, että se vaimentaisi polvien saamaa iskua. No, eipä polvissa tuntunutkaan, mutta pohkeet menivät aivan jumiin. Pitänee hioa tekniikkaa. Treeni oli kyllä muuten tosi kiva, ja olin sen jälkeen huippuhyvällä tuulella - vaikka käveleminen olikin hidasta.

Tänään kävin vielä suunnistuksen jälkeen uimassa. Yläkroppa on edelleen ihan puhkipoikki joko leuanvedoista tai keskiviikon hieronnasta. Tai niiden yhteisvaikutuksesta. Ja jalat tosiaan olivat jumissa eilisestä. Tästä seurasi, että vaikka tekniikkaosio meni ihan kivasti, ja uin kuulemma nätimmin kuin ikinä ennen, niin sarjat menivät ihan päin pyllyä. Korpeaa, kun ei vaan etene, vaikka kuinka olisi haluja. Nyt joku taikapalautus tänne, kiitos. Mä en kestä enää yhtään puuroista uintia!

Kotikenttäetu jatkui, koska rasti 22 oli mun entisen
opiskelija-asunnon naapurissa.

Meinasi unohtua viikon tärkein uutispommi: perjantain aamusalilla vedin 10 leukaa! Jee! Tavoite saavutettu! Sekin oli kyllä pienoinen pettymys, koska olin ihan varma, että leuanvetohaasteen jälkeen menisi 12 leukaa. Tosin verrytellessäni huomasin, että hartiaosasto ei ollut vieläkään palautunut (eli sama tunne kuin tänään ja torstaina altaassa) ja mietinkin, että pitääkö jättää enkan yrittäminen toiselle päivälle, ettei tule paha mieli. Yritin kuitenkin, ja menihän se kymppi. Ehkä se 12 menee sitten sen taikapalautuksen jälkeen. Kunhan vaan keksin sen.

Koko päivä yhtä könyämistä

Apinan raivo taisi jäädä sinne hierontapöydälle. Menin kyllä aamulla uimaan, mutta uinti ei oikein kulkenut. Hartiat ja selkä väsyivät nopsaan, ja altaanmitta tuntui 25 metrin sijaan 50 metriltä. Räpiköin kuitenkin muodon vuoksi 30 minsaa täyteen, kun ei aiemminkaan viitsinyt lopettaa. Pitää sentään saada rahoille edes vähän vastinetta. Huomennakin olisi tarkoitus olla aamu-urhea, koska illalla minä ja supersuunnistaja menemme romanttisesti katsomaan lastenleffaa (eli Lego-leffaa) ja sen jälkeen murkinoimaan.

Eilen irkkailtiin akkain kanssa 30/30-blogihaasteesta. Se on Annan viiltävän (ja pikaisen) analyysin mukaan paleodiettaavien crosfittaajien vouhkausta. Jenni (jonka blogia voi sitten muuten äänestää!) oli vähän kokeilunhaluisempi ja haastetta koeponnistettuaan todennut sen hankalaksi. 2/6 kanavan ihanista naisista oli kuitenkin sitä mieltä, että Ido ja aasialaiset ovat ihan oikeassa, ja asento on tosi mukava hengailuasento, joka on helpoin joogaliike ikinä. Heppahullu I jopa totesi neuvovansa töissä mielellään tiimiläisiään kyykkyasennosta, koska kumartelu on raskasta. ja kyykyssä saa leuan kätevästi pöydälle... Itse epäilin omaa taipumistani asentoon, mutta koska olen yllytyshullu, lupasin kokeilla tuota kyykkyhengausta ja kirjoittaa asiasta blogiin. Joten härifrån tvättas.

Tän alemmas en edes päässyt. :)

Kyykkäsin tuossa tovi sitten ensin vajaan minuutin, kun paahdoin mysliä uunissa ja sitten toisen, kun minua kuvattiin. Homma tuntui eniten vasemmassa akillesjänteessä ja tokaksi eniten oikeassa polvessa. Tänään on kyllä ollut ehkä hieman jäykempi polvipäivä (sen liikkuvuus tosiaan vaihtelee), mutta en usko, että hyvänäkään päivänä tunne molemmissa polvissa olisi sama (tai edes hyvä pidemmän päälle). Lisäksi minua ahdisti nilkkojeni asento, koska tunsin, kuinka jalkapöytieni olemattomat kaaret olivat koko pituudeltaan lattiassa kiinni. Mullahan on ehkä Suomen pahin lättäjalka.

Kyllä tuossa asennossa jokusen minuutin voisi olla, mutta ei missään nimessä puolta tuntia - ainakaan putkeen. Yläsnousemus ei ollut missään määrin jumalainen tunne: tulipa todettua, että lääkärisetä oli ihan oikeassa, että mun ei kannata syväkyykätä salilla. En tosin ihan kauheasti usko, että paikallaan alhaalla oleminen olisi suoranaisesti mulle (tai siis polville) pahasta, vaan nimenomaan se nivelten liike. Ihan varmasti tuo kyykkyhengailu olisi liikkuvuuden kannalta hyvä juttu. Mutta en taida siltikään lähteä haasteeseen mukaan. Vasta pääsin edellisestä haasteesta, ja tuo päivittäinen 30 min tuntuu liian, hah, haasteelliselta.

Suosittelen silti kokeilemaan, että pääsettekö edes kunnolla jalkojen väliin, vai jäättekö vajaaksi kuten mä. Mä saatan alkaa ainakin venyttelemään enemmän akillesjänteitä - ja joskus mielenhäiriössä jopa kyykkyhengaamaan.

Hjallistakin leuattomampi alkuviikko ja vastentahtoista löysäilyä

Jos joku ei ole stalkannut vielä tuosta sivupalkin HeiaHeiasta, niin mulla oli viime viikolla kevyempi viikko. Päätin pitää sen, kun Joukon Tuska-spinning meni ihan plörinäksi, kun en saanut itsestäni tehoja irti. Ja väsytti muutenkin niin kovin. Tauko teki hyvää, koska maanantaina Joukon Jarno-spinningissä (Jarno lopetti tuntien vetämisen Esportissa ja Jouko teki hänelle muistospinun - ja tunti oli siis ennen Jarnon pitämä) olin aivain liekeissä! Jarnot ja Joukot ovat varmaan tosi selkeetä infoa kaikille, jotka eivät Esportissa spinnaa :D No, pääpointti oli, että toissaviikolla väsytti, tällä viikolla ei.

Osa syy liekkeihin saattaa olla sillä iloisella seikalla, että vetelin sunnuntaina leuanvetohaasteen viimeiset 40 leukaa. Eli loppusaldo oli mulla 820. En päässyt edes tonniin (mikä vähän harmittaa), mutta loppuipa haaste edes nätisti sunnuntaina ja tasakymppiin. Siis olisinhan mä vielä jaksanut - mutta kaiken muun kustannuksella. Homma ei ollut enää varsinaisesti kivaa, niin päätin lopettaa. Eniten mua kyllä vitutti toiseksi viimeisellä viikolla. Kun viime viikolla oli näkyvissä jo valoa tunnelin päässä, jaksoi taas leuattaa yllättävän hyvin. Vaikka ensimmäinen roikkuminen tangossa oli silti tuskaa, kun niskat olivat niin jumissa. Höyhensarjassa leuattava supersuunnistaja jatkaa vielä. Se taisi puhua jotain 60 leuan rajasta, mutta en oo nyt ihan kirkkaana näiden muistikuvieni kanssa. Satanen olisi aika kova päiväsaldo, eikös?

Onneksi treenikassille on parempaakin käyttöä!

Valitettavasti en ole päässyt liekehtimään sen enempää, koska töissä oli pienimuotoinen katastrofi, minkä takia uurastin eilen 13 tunnin työpäivän. Piti mennä illalla salille, mutta enpä enää ysiltä jaksanut. Ja tänäänkään ei aamulla ollut oikein fiilistä. Menin mieluummin töihin tekemään tulipalon loppusammutuksia kuin Kouvolassa konsanaan.

Mulla oli kaunis ajatus mennä töiden jälkeen vähän polkemaan ennen hierontaa, mutta olisin ehtinyt fillaroida vain puoli tuntia, niin päätinkin jäädä tähän työpisteelle bloggaamaan. Eli tällekin viikolle tuli nyt sitten kaksi vapaapäivää ja vielä putkeen. Huomenna mulla on illalla synttärilahjakasvohoito, joten pitää suorittaa apinan raivolla uintia tai spinnausta huomenna aamusella. Tosin mä olen kyllä nytkin aika tööt. Joko olen vain väsynyt eilisestä (toivottavasti) tai sitten pomo tai supersuunnistaja on tartuttanut muhun lentsunsa. Pomolla on kovempi tauti, mutta olen kyllä pussaillut enemmän supersuunnistajan kanssa. :)

I accidently Aktia Cup

Joo, ei mun pitänyt enää osallistua pelkkiin juoksukisoihin. Eikä juosta maantiellä. Mutta tänään repsahdin. Mutku se oli jo maksettu! Ja supersuunnistaja oli menossa! Ja sen sisko, jolle häviän saman kisan ensi kuussa, tuli kanssa! Mutta vaihdoin mä sentään matkan vitoseen, koska eihän mun pitäisi juosta asfaltilla...

Kympin lähtö. Huomaa kahelit t-paidassa ja sortseissa.

Pitäisi varmaan kuitenkin juosta enemmän, koska femmakin oli ihan kamala kokemus tällä juoksumäärällä (Noin. 3,5 km ennen Aktiaa tänä vuonna).Ei pitäisi kuitenkaan juosta sillä asfaltilla, koska se oikeasti tuntuu polvessa - ei satu, mutta tuntuu. Mutta mettään vois mennä juoksemaan.

 Lähdin luonnollisesti liian kovaa, koska se kuuluu tapoihini, ja jo kilsan jälkeen oli veren maku suussa. Juoksin alumatkan sellaisessa viiden akan laumassa, mikä oli ihan jees. Supersuunnistaja sanoi kotona, että ei tuolla mitään nastoja tartte, joten lähdin sitten maastolenkkareilla - ja ne lipsuivat. Testailin myös pientareen puolella juoksemista, mutta se oli hitaampaa, vaikka askel pitikin siellä ihan hyvin.

Vitosen startti ja minä mukana

Mulla oli huonon juoksukunnon lisäksi vähän saamaton olo, enkä saanut piiskattua itsestäni oikein kunnon pahaa oloa irti. 2,5-4 km juoksin melkein kuin sunnuntailenkillä ja ajattelin kesän kisoja ja tarvittavia juoksumääriä ennen niitä. Sitten muistin taas olevani kisassa ja otin vielä pienen loppukirin.

Viimeinen kaarre ja loppukiri

Kello pysähtyi aikaan 27:38 ja tulin maaliin 10 m ennen miesten yleisen kympin voittajaa Petteri Muukkosta (joka lähti siis 5 min ennen sinne kympille). Ja toki olin maalissa ennen kympin juossutta supersuunnistajaa, mikä oli päivän tavoite. :) Tällä ajalla olin naisten 5 km kuntosarjassa 4. kymmenenstä starttaajasta eli olin puolenvälin paremmalla puolella, mikä on aina kestotavoite.

Nyt menen kokkaamaan ja laittamaan ruokaa, koska illalla on tuparit!

Malmstenit toimii, minä en

Koetin eilen illalla vaihtaa nastarenkaat takaisin maasturiini, jotta olisin päässyt tänään fillarilla korttelirasteille. Homma jäi vähän kesken, kun takarenkaan venttiili sanoi sopimuksen irti. Joko renkaaseen ei saanut ilmaa tai se valui kaikki ulos, kun otin pumpun irti. Venttiili temppuili jo X-Kaadossakin, joten nyt sai sisäkumi lähteä. Ostin tänään uuden, ja laitan sen ihan kohta paikoilleen.

Iltapuhteita oottelemassa

Onneksi en mennyt suunnistamaan, koska olin ilman sitäkin ihan naatti tänään uintitreeneissä. Kädet olivat tosi väsyneet. Ihan kuin olisi vetänyt viime aikoina paljon leukoja. Valkkukin kyseli, että onko ollut rankka viikko - eli taisin näyttääkin tosi tuskaiselta. Nyt olen vähän sillä tuulella, että vedän leukoja vielä ensi viikolla, että saan 40 leuan päivän, ja sitten lopetan. Mutta ans kattoo ny. Takkia on välillä ihan hyvä kääntää.

Hyvä asia treeneissä oli mun välineurheiluelämys: tänään mun Malmstenit olivat sopivat mutteivät liian kireällä. Ja niiden aiheuttamat silmärinkulat olivat maltilliset ja lähtivät nopeasti. Tykkään!

Huomisen savotta kummittelee jo kylppärin ovessa

Lisäksi olen tässä parilla viime kerralla kokenut jonkun valaistuksen käsien asennon suhteen. Valkkumme, elämäntapanorppa J, puhuu aina voittajafiiliksestä: eli uidessa pitää olla rinta rottingilla ja kädet liukuvaiheessa silleen olkapäiden leveydellä jeejee-asennossa. Mulla on aiemmin mennyt kädet vähän ristiin, kun mulla on ollut virheellinen mielikuva vaparista tosi kapeana uintityylinä. Olen siis mielessäni (kai vähän oikeastikin) vienyt käsiä edessä samalle viivalle pään kanssa. Mutta enpä tee niin enää. Pelkkää voittajafiilistä all day every day - paitsi kunnes jumiset hartiat väsähtävät ja hapot iskevät. :)

Leuanvetohaaste: tänään 33, yhteensä 561

Enkat uusiksi

Mintun kokeilevasta keittiöstä, terve! Tein äsken jo toistamiseen itse mysliä. Noudatin tavallaan Jaanaban reseptiä, mutta en oikeastaan ollenkaan, koska hiutaleet olivat neljää viljaa ja kaura-ruista, siirapin sijaan käytin "metsäistä ja kuusipuista" hunajaa ja hedelmät, pähkinät ja siemenetkin olivat vähän varioitu. Ja paistoaikakin oli eri. Mutta inkivääriä laitoin! Mutta koko idea, ainesten suhteet sekä paistolämpötila olivat ne tärkeimmät tiedot mulle.

Manskikan pilkkomista mysliin

Tällä viikolla on treeni muuten ollut peruskauraa, mutta pistin parit voimailuenkat uusiksi. Ensin viikolla tuli vedettyä leuanvetohaasteen sarjoja tehdessä 9 leukaa putkeen. Lähdin hakemaan kymmentä, joten en ole ihan huippuiloinen, mutta kehitystä se pienikin kehitys on. Tein ysin tokalla sarjalla, kun olin ensin hakenut tuntumaa kolmella toistolla. Tänään oli tarkoituksena kokeilla sitä kymppiä uudelleen, mutta ei ollut missään vaiheessa sellainen olo, että irtoaisi. Tein sitten mamissarjoja enimmillään kuudella toistolla. Tässä vaiheessa haastetta alkaa yhteenlaskutaito olla ihan oleellinen juttu.

Tämän päivän leukailua haittasi vähän se toinen enkka, jonka tein ennen niitä leukoja. Olimme aamulla supersuunnistajan kanssa spinnaamassa, minkä jälkeen suostuttelin hänet kanssani salille penaamaan. Supersuunnistaja uhosi vuodenvaihteessa nostavansa jossain vaiheessa tänä vuonna penkistä enemmän kuin minä. Minulla taas on tavoitteena penkata se oma painoni.

Hunaja kärtsää helposti, niin ei voi paahtaa kauaa.
Tässä olen juuri sekoittanut hedelmät mukaan.

Penkitin vähän akaa sitten jo 72,5 kg ja tänään lähdin hakemaan 75 kiloa. Aloittelin lämmittelemällä ja yllytin supersuunnistajaakin penkkaamaan ensin 50 kilolla ja sitten kokeilemaan 65 kiloa, joka on hänen aikaisempi enkkansa. Sain kyllä kovasti perustella hetken kunnon tarkastamisen hyötyjä ja hyvää tilaisuutta, kunnes hän innostui (tai suostui). 65 kg ei noussut, minkä jälkeen minun piti nostaa se ihan vaan vittuilun vuoksi. Yllytin häntä koklaamaan vielä 62,5 kilolla, mutta alle 65 kg tulokset eivät kuulemma kiinnosta. :D

Valmis mysli purkissa

No, supersuunnistaja jatkoi sitten pelkkänä varmistajana, kun minä lisäsin rautaa tankoon. Päätin nostaa painoa suoraan 10 kilolla, etten väsyttäisi itseäni turhaan. Ja nousihan se 75 kg! Jee! Se nousi jopa sen verran reippaasti, että halusin kokeilla vielä lisätä hilut tankoon. Eli sitten painoa oli 77,5 kg. Viimeksi uskoin saavani ylos 72,5 kg, mutta 75 kiloon ei enää uskoa riittänyt - eikä se sitten noussutkaan. Tänään kävi ihan samoin. Kun olin asennoitunut nostavani sen 75 kg, niin senhän mä sitten vaan nostin. Mutta uusi enkka tuli silti!

Mä painoin perjantaina aamulla 76,3 kg. Eli jos se 77,5 kg olisi noussut, olisin penkannut jo yli oman painoni. Mutta nytkään ei tarvitse paljoa enää dietata, kunnes voin nostaa tuon 75 kg uudelleen ja todeta, että tavoite saavutettu. Supersuunnistajalla on vähän enemmän työn sarkaa edessään... Mutta onhan sitä vuottakin jäljellä. On varmaan selvää viime postauksen jälkeen, että helpolla ei herra tule tavoitettaan saavuttamaan. ;)

Olisin blogannut jo aikaisemmin, mutta tuli esteitä.

Leuanvetohaastessa lähti sitten toinen kuu käyntiin. Uhosin tammikuun alussa jaksavani helmikuun loppuun. Vähän kyllä jo hirvittää, kun on selkä aika jumissa. Pitää käydä useammin hierojalla. Uskon, että se kymppi menisi aika välittömästi, jos pitäisin pari päivää taukoa. Mutta enpä pidä!

Leuanvetohaaste: tänään 32, yhteensä 528