lauantai 27. heinäkuuta 2013
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Ajatus on tärkein
Olemme nyt supersuunnistajan kotiseuduilla, ja kävimme tänään lenkillä. Kysyin, että onko täällä mitään hyvää polkujuoksulenkkiä. Mielessäni oli jotain Nuuksion Haukankierroksen tai oikeastaan minkä tahansa luontopolun merkitty reitti. Pitkospuita, hyvää polkua ja sen sellaista. Kaikki varmaan tietävät, mitä tarkoitan? Tai eivät ilmeisesti ihan kaikki...
Ylläolevan kuvan kaltaista juostavaa polkua oli 4,36 km reitillämme noin 200-300 metriä. Ok, voin katsoa myös peiliin. Kun supersuunnistaja näytti minulle kohteemme kartalta, oli suunnistuskarttaan merkitty polkuja juurikin se parisataa metriä. Mutta metsässä kuulemma oli enemmänkin polkuja. Selvä. Sinne siis. Mitä ne polut sitten olivat? No, tätä:
15 minuutin rämpimisen jälkeen kerroin, että arvostan yritystä polkujuoksun järkkäämisestä kovasti, mutta mitäs jos vaikka palaisimme hiekkatielle ja juoksisimme siellä esimerkiksi vetoja. Tosin sitä ennen olin saattanut aika monta kertaa käyttää yhtä v-kirjaimella alkavaa sanaa. Varsinkin siinä vaiheesa, kun sukkani meni rikki! Mun hieno raitasukkani! Byää!
Eikä tässä vielä kaikki. Puhuimme automatkalla mestoille (kyllä, lenkkimaasto oli niin tosi vau ja ihku, että ajoimme paikalle vartin autolla) huomisesta hurrien kesähuvista (josta varmasti riittää juttua, mutta säästänpä sen omaan postaukseensa), johon myös liittyy monimuotoinen maasto ja juoksu. Mainitsin, että kaikki muut maastot ovat minulle ihan ookoo, mutta avohakkuualueet ovat inhottavia, koska ne ovat pelkkää murkulaa. No, ette ikinä arvaa, minne tiemme kulki tuon ylläolevan risukon jälkeen. Tai ehkä arvaattekin?
Tässä vaiheessa homma oli jo niin surkuhupaisaa, että minuakin alkoi naurattaa. Kuulemma tämä reittivalinta johtui vain siitä, että olimme oikaisemassa takaisin tielle. No, ok. Tästä yli siis. Tuolla kaukana siintävän metsän takana koittaa helpotus. Vai koittaako? Näkymä oli tämä:
Haluatko, kultaseni, katsoa karttaa? No, se on ilmeisesti aika vanha, ja täällä on harrastettu hakkuita. Eiku takaisin samaa reittiä.
Juoksimme tiellä (joka sekin oli isoa murkulaa ja aika inhaa juostavaa) joitain satoja metrejä, ja painelimme sitten polkua (Kyllä! Vaihteeksi ihan polkua - tosin ylämäkeen) takaisin metsään. Tarkoitus oli mennä katsomaan maisemia mäen päälle.
No, oli siellä huipulla sitten oikein nättiä. Ja sieltä pääsi polkua melkein koko matkan autolle. Ja vielä alamäkeen. Elämässä pitää osata nauttia pienistä asioista.
Mutta kuten otsikkokin jo sanoo, niin tärkeintä on, että supersuunnistaja yritti. Onhan se kivaa, jos välillä tulee onnistumisiakin, mutta en minä ainakaan osaa olla vihainen, kun toinen yrittää parhaansa. Varsinkaan, jos saan sukkani huomenna käyttöön parsittuna. Och nej, mamma får inte hjälpa. :)
 |
| Tämä on polku |
Ylläolevan kuvan kaltaista juostavaa polkua oli 4,36 km reitillämme noin 200-300 metriä. Ok, voin katsoa myös peiliin. Kun supersuunnistaja näytti minulle kohteemme kartalta, oli suunnistuskarttaan merkitty polkuja juurikin se parisataa metriä. Mutta metsässä kuulemma oli enemmänkin polkuja. Selvä. Sinne siis. Mitä ne polut sitten olivat? No, tätä:
 |
| Pohjanmaalla tässä menee polku. |
15 minuutin rämpimisen jälkeen kerroin, että arvostan yritystä polkujuoksun järkkäämisestä kovasti, mutta mitäs jos vaikka palaisimme hiekkatielle ja juoksisimme siellä esimerkiksi vetoja. Tosin sitä ennen olin saattanut aika monta kertaa käyttää yhtä v-kirjaimella alkavaa sanaa. Varsinkin siinä vaiheesa, kun sukkani meni rikki! Mun hieno raitasukkani! Byää!
 |
| Supersuunnistaja opettelee huomenna parsimista. |
Eikä tässä vielä kaikki. Puhuimme automatkalla mestoille (kyllä, lenkkimaasto oli niin tosi vau ja ihku, että ajoimme paikalle vartin autolla) huomisesta hurrien kesähuvista (josta varmasti riittää juttua, mutta säästänpä sen omaan postaukseensa), johon myös liittyy monimuotoinen maasto ja juoksu. Mainitsin, että kaikki muut maastot ovat minulle ihan ookoo, mutta avohakkuualueet ovat inhottavia, koska ne ovat pelkkää murkulaa. No, ette ikinä arvaa, minne tiemme kulki tuon ylläolevan risukon jälkeen. Tai ehkä arvaattekin?
 |
| Mukava lenkkimaasto? |
Tässä vaiheessa homma oli jo niin surkuhupaisaa, että minuakin alkoi naurattaa. Kuulemma tämä reittivalinta johtui vain siitä, että olimme oikaisemassa takaisin tielle. No, ok. Tästä yli siis. Tuolla kaukana siintävän metsän takana koittaa helpotus. Vai koittaako? Näkymä oli tämä:
 |
| WOOOHOOO! |
Haluatko, kultaseni, katsoa karttaa? No, se on ilmeisesti aika vanha, ja täällä on harrastettu hakkuita. Eiku takaisin samaa reittiä.
 |
| Tästäkin mentiin. Ihan normaali lenkkipolku. |
 |
| Tästäkin mentiin. No ei ny sentään! Hetken uskoitte! :) |
No, oli siellä huipulla sitten oikein nättiä. Ja sieltä pääsi polkua melkein koko matkan autolle. Ja vielä alamäkeen. Elämässä pitää osata nauttia pienistä asioista.
 |
| Oli siellä nättiä. Näkymä oli melkein kaiken arvoista. |
Mutta kuten otsikkokin jo sanoo, niin tärkeintä on, että supersuunnistaja yritti. Onhan se kivaa, jos välillä tulee onnistumisiakin, mutta en minä ainakaan osaa olla vihainen, kun toinen yrittää parhaansa. Varsinkaan, jos saan sukkani huomenna käyttöön parsittuna. Och nej, mamma får inte hjälpa. :)
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Kesäloma!
Meitsi on parhaillaan matkalla kohti Pohjanmaata. Sieltä suuntaan lahden yli Ruotsiin, missä käydään paijaamassa hirviä ja vähän vaeltelemassa. Jutun juurta reissusta varmaan lohkeaa, mutta en usko kovinkaan kovasti, että bloggailisin matkalta, koska kännykän ja iPadin blogger-sovellukset ovat vähän arsesta. Eli luultavasti bloggailen taas, kun pääsen Kalevan kisojen jälkeen kotiin.
Hyvää lomaa muillekin lomailijoille ja palaillaan kuun lopussa asiaan!
 |
| Viime kesäloma. Katsotaas, mitä tämänvuotinen tuo tullessaan! |
Hyvää lomaa muillekin lomailijoille ja palaillaan kuun lopussa asiaan!
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Oho, ilmosin!
Tosin ilmottautumisesta on aikaa jo ihan sikana, mutta varmistus mukaanpääsystä tuli kuun alussa. Tosin silloinkin unohtui mainita.
Kuvitukseksi viime vuoden kisan hauskin stage.
Tällä kertaa ei mennä munaravia kieli vyön alla vaan kieli pysyy keskellä suuta ja vyöllä on pyssy. Eli kesän eka (mutta ei ehkä ainoa, saas kattoo ny) practical-kisa tapahtuu Lopella sunnutaina 11.8. Meikäläinen osallistuu production-sarjaan.
Pam pam!
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Leuh leuh!
Mirjam oli huomannut, että mun kynsiä kehuttiin RGPC:n hovikuvaajan FB-sivulla:
Tapanin eka kysymys Montassa olikin: "No, millaset kynnet sulla tänä vuonna on?" Hän siis jo viime vuonna kiinnitti huomiota mun kirjaviin kynsiini ja on bongannut, että jaan aina kisakynsiäni FB:ssa. Odotukset olivat siis kovat.
No, millaset ne kisan komeimmat kynnet sitten olivat? Tällaset!
Uskokaa tai älkää, mutta kaikki värit ovat firman virallisia värejä. Näkisitte meidän power pointit! Olisikohan pitänyt ilmoittaa noi sinne Ilta-Lehdykän kynsikisaan, kun ei niillä Jukola-kynsillä saanut edes palstatilaa. Yhyy!
Minttu - oman elämänsä kynsitaiteilija. :D
Tapanin eka kysymys Montassa olikin: "No, millaset kynnet sulla tänä vuonna on?" Hän siis jo viime vuonna kiinnitti huomiota mun kirjaviin kynsiini ja on bongannut, että jaan aina kisakynsiäni FB:ssa. Odotukset olivat siis kovat.
No, millaset ne kisan komeimmat kynnet sitten olivat? Tällaset!
 |
| Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat? |
Uskokaa tai älkää, mutta kaikki värit ovat firman virallisia värejä. Näkisitte meidän power pointit! Olisikohan pitänyt ilmoittaa noi sinne Ilta-Lehdykän kynsikisaan, kun ei niillä Jukola-kynsillä saanut edes palstatilaa. Yhyy!
Minttu - oman elämänsä kynsitaiteilija. :D
torstai 11. heinäkuuta 2013
MINUN Geopark Challengeni
Nyt sitten minun omia kokemuksiani ja tuntemuksiani sekä enemmän kuvia - MINUSTA. :)
Ensinnäkin oli ihan huippua, että meidän joukkueemme numero oli 32! Tästä lapsuuden korismuistosta ja Magic Johnsonistahan olen mouhunnut aiemminkin. Eli lähtökohdat kisaan olivat mitä parhaimmat.
Yllättävän vähän mua jännitti. Mä en jännännyt sitä, että miten jaksan ja miten pysyn jätkien perässä, koska viime vuonnakin jaksoin. Ja kyllähän pojjaat odottavat, kun on pakko. :) Ja olen mielestäni tänä vuonna paremmassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Jännitin oikeastaan vain kahta asiaa. Eka oli rullaluistelu: kaadunko (joo) ja loukkaannunko (en) ja menevätkö reidet ihan hapoille (voi, että menivätkin). Toinen oli melonta, mutta se oli enemmänkin koko tiimin puolesta jännittämistä. En siis oikein luottanut, että meillä olisi mitään mad jokimelonta skillzejä - mitä Tommi ilmeisesti oletti. :)
Mites sitten meni? Minä en osaa juosta. Jään siinä jälkeen, koska jos haluan juosta kauan, en todellakaan voi juosta lujaa. Esimerkiksi Tommin luontainen vauhti on selkeästi kovempi kuin mun omani. Aika paljon mä olen mielestäni juoksua treenannut (ainakin enemmän kuin viime vuonna, koska olen yrittänyt kehittää sitä myös triathlonin takia), mutta ei se vaan riitä. Onneksi olen palautunut tänä vuonna maan pinnalle jo niin monta kertaa, että en olettanutkaan pysyväni jätkien peesissä. Mutta onneksi on vetonaru. Välillä se riittää ihan vaan henkisenäkin tukena, mutta välillä se oikeasti nostaa koko joukkueen etenemisvauhtia. Hyvä keksintö siis.
Muuten meni yllättävän hyvin - jopa se rullaluistelu. Viime vuonna melonta oli optimaalisemmassa kohdassa ja jaksoin polkea paremmin, kun prologin ja juoksun välissä sai vähän istuskella. Toisaalta tänä vuonna ei tarvinnut enää juosta rullaluistelun jälkeen kuten viimeksi, vaan pääsi sen jälkeen polkemaan.
Siitä voi johtua, että tänä vuonna jäin jälkeen myös polkiessa. Tai oikeastaan jäin jälkeen vain kinttupoluilla ja suolla, joten ongelma ei niinkään ollut polkuvauhti vaan polkutekniikka ja fillarin talutusvauhti. Onneksi suolla oli pieniä kirittäjiä ja oikein useampaa sorttia. Siis oikeesti! Miten voi olla olemassa paikkoja, missä viihtyvät sekä paarmat että hyttyset että vielä mäkäräisetkin? Ja mitä ihmettä siellä tekee ihminen (no, työntää pyörää näemmä...)?
Se oli tosi kiivaa, että kaikki saivat laskeutua. Olin jo varautunut antamaan poikien suorittaa kaikki questit, että itse voisin säästellä voimiani liikkumiseen, mutta laskeutuminen on ihan tosi kivaa. Ja mä olen siinä oikeastaan ihan hyvä ja tehokas. En jää ainakaan jänistelemään reunalle, koska olen hypännyt reunan yli jo niin monta kertaa. Ja viime vuonna mä omin laskeutumisen itselleni. Siksi ajattelin tällä kertaa olla joustava. Onneksi ei tarvinnut olla.
Meitsi suunnisti melonnassa kuten viime vuonnakin. Tosin nukahtelin välissä, niin en pysynyt koko aikaa kartalla. Eli pilkin sellaista mikrounta ja heräsin aina, kun meinasin alkaa kallistua (ja kanootti sitten toki siinä mukana). Onneksi joki vie vain yhteen suuntaan, niin perille päästiin, vaikka kartanlukua ei liikaa harrastettukaan. Suunnistin vähän myös canyoneeringissä, mikä oli kivaa.
Pitäisi muutenkin ottaa enemmän vastuuta, kun tässä alkaa hiljalleen pysyä kartalla ja vauhdissakin. Nyt annoin herrojen pummata ihan keskenään enkä edes tunkenut katsomaan karttaa. Olen kuullut kai liikaa varoittavia tarinoita liian monesta kokista.
Parannusta edelliseen vuoteen aktiivisuudessa kuitenkin oli, kuten pitääkin. Viime vuonna en varmaan olisi niin hanakasti hypännyt ylös kanootista ja riuhtonut sitä puunrunkojen yli reittä myöten joessa. Nyt mamoilin asiaa vain ekassa koskessa ja sitten aloin olla reippaampi. Tosin vähän kyllä koetin pysytellä kivillä ja tukeilla ja kahlata vain nilkkaa myöten. Ei onnistunut koko aikaa.
Nyt on ihan itseensä tyytyväinen olo. Tuollainen pidempi kisa haastaa ihmistä ihan erilailla kuin perinteinen 6 tunnin tykitys. Mua on tänä kesänä vähän kriisittänyt se, että olen triathloonannut vähemmän kuin multisportannut, vaikka periaatteessa triathlon on mun arvoasteikossa korkeammalla (tosin multisportti on parisuhdesporttia, niin se on siksi aika påp). Mun tekisi vähän mieli kokeilla ensi vuonna puolimatkaa. Mutta jos meinaan vaikka Joroisille, niin en voi lähteä Rokualle. Kisat ovat liian lähellä toisiaan. En kuitenkaan haluaisi sanoa ei, jos mua taas mukaan pyydettäisiin, koska en halua menettää paikkaani joukkueessa. Paluumatkalla oli vähän puhetta, että välivuosi voisi olla poikaa, koska Rokua on jo "vähän nähty". Jätkät nyt ovatkin olleet siellä jo kolme kertaa. Mutta se saattoi olla sitä perinteistä liian pian kisan jälkeen heitettyä "ei enää ikinä" -läppää. Saas kattoo ny. Sen voin kyllä sanoa, että mihinkään 72 h kisaan en ikinä lähde. Tää 30h on kyllä ihan maksimi. T: nimimerkki "polvi edelleen jäykkänä".
Unohtui muuten leuattaa Rokualla! Siis VOI EI!
Ensinnäkin oli ihan huippua, että meidän joukkueemme numero oli 32! Tästä lapsuuden korismuistosta ja Magic Johnsonistahan olen mouhunnut aiemminkin. Eli lähtökohdat kisaan olivat mitä parhaimmat.
 |
| Meikä näyttää, että osaan tulla alas (kuva Tommi Olsson) |
Siinä mielessä lähtökohdat olivat vähän pepusta, että minä menin ja unohdin vaikka mitä kotiin. Pahin unohdus oli varmaan kanootin lisätuoli. Olin askarrellut meille styroksista hienon jakkaran, ja nyt kaikki käyttämäni aika ja raha (13€!!) meni hukkaan! Lisäksi mua harmitti vietävästi joukkueen puolesta, koska limukori oli vähän korkea penkki. Onneksi Tommi oli sissi ja istui sillä kuin tatti.
Ja onhan se nyt noloa muutenkin unohdella kamaa kotiin. Multa unohtui myös se teline, mihin lamppu tulee kypärässä kiinni. Onneksi Tommilla oli oman telineensä lisäksi mukana myös otsakuminauhamalli, jota mä sain lainata. Insinöörinä kikkailin sen kiinni kypärään nippusiteillä ja (mustalla! rokrok!) jesseteipillä alta aikayksikön. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Tai olisin mä voinut vähän tyylikkäämpi olla. Kyllä mua keljutti (ihan muistakin syistä kuin ulkonäöllisistä). Ja yhdet sukat enemmän olisi voinut olla mukana. Paitoja matkassa oli taas ihan liikaa.
 |
| Keskittynyttä säätöä (kuva Sami Merovuo) |
Yllättävän vähän mua jännitti. Mä en jännännyt sitä, että miten jaksan ja miten pysyn jätkien perässä, koska viime vuonnakin jaksoin. Ja kyllähän pojjaat odottavat, kun on pakko. :) Ja olen mielestäni tänä vuonna paremmassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Jännitin oikeastaan vain kahta asiaa. Eka oli rullaluistelu: kaadunko (joo) ja loukkaannunko (en) ja menevätkö reidet ihan hapoille (voi, että menivätkin). Toinen oli melonta, mutta se oli enemmänkin koko tiimin puolesta jännittämistä. En siis oikein luottanut, että meillä olisi mitään mad jokimelonta skillzejä - mitä Tommi ilmeisesti oletti. :)
 |
| Intopinkeänä omaa vuoroa odottelemassa. Kohta pääsee taas tulemaan alas! |
Mites sitten meni? Minä en osaa juosta. Jään siinä jälkeen, koska jos haluan juosta kauan, en todellakaan voi juosta lujaa. Esimerkiksi Tommin luontainen vauhti on selkeästi kovempi kuin mun omani. Aika paljon mä olen mielestäni juoksua treenannut (ainakin enemmän kuin viime vuonna, koska olen yrittänyt kehittää sitä myös triathlonin takia), mutta ei se vaan riitä. Onneksi olen palautunut tänä vuonna maan pinnalle jo niin monta kertaa, että en olettanutkaan pysyväni jätkien peesissä. Mutta onneksi on vetonaru. Välillä se riittää ihan vaan henkisenäkin tukena, mutta välillä se oikeasti nostaa koko joukkueen etenemisvauhtia. Hyvä keksintö siis.
Muuten meni yllättävän hyvin - jopa se rullaluistelu. Viime vuonna melonta oli optimaalisemmassa kohdassa ja jaksoin polkea paremmin, kun prologin ja juoksun välissä sai vähän istuskella. Toisaalta tänä vuonna ei tarvinnut enää juosta rullaluistelun jälkeen kuten viimeksi, vaan pääsi sen jälkeen polkemaan.
Siitä voi johtua, että tänä vuonna jäin jälkeen myös polkiessa. Tai oikeastaan jäin jälkeen vain kinttupoluilla ja suolla, joten ongelma ei niinkään ollut polkuvauhti vaan polkutekniikka ja fillarin talutusvauhti. Onneksi suolla oli pieniä kirittäjiä ja oikein useampaa sorttia. Siis oikeesti! Miten voi olla olemassa paikkoja, missä viihtyvät sekä paarmat että hyttyset että vielä mäkäräisetkin? Ja mitä ihmettä siellä tekee ihminen (no, työntää pyörää näemmä...)?
Viime vuonna vedin kamalat kilarit yhdessä metsässä (minne menimme tuolta bannerikuvan avohakkuualueelta). Tänä vuonna saatoin ihan vähän kitistä, että oottakaa, mutta käyttäydyin muuten tosi reippaasti - ainakin omasta mielestäni. Olen tainnut oppia supersuunnistajan kanssa liian hyvälle, koska hän odottaa mua kiltisti ja palaa tarvittaessa takaisin antamaan auttavan käden. Nämä herrat oottelivat mäen päällä mun könyämistä, mikä välillä otti päästä, mutta pidin turpani kiinni. :D
Se oli tosi kiivaa, että kaikki saivat laskeutua. Olin jo varautunut antamaan poikien suorittaa kaikki questit, että itse voisin säästellä voimiani liikkumiseen, mutta laskeutuminen on ihan tosi kivaa. Ja mä olen siinä oikeastaan ihan hyvä ja tehokas. En jää ainakaan jänistelemään reunalle, koska olen hypännyt reunan yli jo niin monta kertaa. Ja viime vuonna mä omin laskeutumisen itselleni. Siksi ajattelin tällä kertaa olla joustava. Onneksi ei tarvinnut olla.
 |
| Jee! Koski laskettu! ("koski" takana ja kuva MINÄ ITTE!) |
Meitsi suunnisti melonnassa kuten viime vuonnakin. Tosin nukahtelin välissä, niin en pysynyt koko aikaa kartalla. Eli pilkin sellaista mikrounta ja heräsin aina, kun meinasin alkaa kallistua (ja kanootti sitten toki siinä mukana). Onneksi joki vie vain yhteen suuntaan, niin perille päästiin, vaikka kartanlukua ei liikaa harrastettukaan. Suunnistin vähän myös canyoneeringissä, mikä oli kivaa.
Pitäisi muutenkin ottaa enemmän vastuuta, kun tässä alkaa hiljalleen pysyä kartalla ja vauhdissakin. Nyt annoin herrojen pummata ihan keskenään enkä edes tunkenut katsomaan karttaa. Olen kuullut kai liikaa varoittavia tarinoita liian monesta kokista.
Parannusta edelliseen vuoteen aktiivisuudessa kuitenkin oli, kuten pitääkin. Viime vuonna en varmaan olisi niin hanakasti hypännyt ylös kanootista ja riuhtonut sitä puunrunkojen yli reittä myöten joessa. Nyt mamoilin asiaa vain ekassa koskessa ja sitten aloin olla reippaampi. Tosin vähän kyllä koetin pysytellä kivillä ja tukeilla ja kahlata vain nilkkaa myöten. Ei onnistunut koko aikaa.
 |
| Vähänkö oon kova! Tai ainakin oon maalissa! |
Unohtui muuten leuattaa Rokualla! Siis VOI EI!
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
The official kisarapsa
Nyt olisi kilometrin pituista hyttysangstausta tarjolla tuolla HiQ Xtremen blogin puolella.
Koetin siellä kiroilla vähemmän kuin yleensä täällä omassa blogissa, koska tiimin herrat ovat kuitenkin tosi sivistyneitä ja hyväkäytöksisiä. Koska tekstissä on kuitenkin ainakin kerran sana perse, niin pannaan kompensaatioksi tähän postaukseen kuvitukseksi söpö kissa (joka on tosi laiska eikä siten liity urheiluun tai kyseiseen kisaan mitenkään).
Koetin siellä kiroilla vähemmän kuin yleensä täällä omassa blogissa, koska tiimin herrat ovat kuitenkin tosi sivistyneitä ja hyväkäytöksisiä. Koska tekstissä on kuitenkin ainakin kerran sana perse, niin pannaan kompensaatioksi tähän postaukseen kuvitukseksi söpö kissa (joka on tosi laiska eikä siten liity urheiluun tai kyseiseen kisaan mitenkään).
 |
| Unski ei kiroile. Se loikoilee. |
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Heinäkuussa höntsäiltiin hybridillä
Heinäkuun työmatkaurheilu on nyt Rokuasta johtuen melkoisen kevyttä semiliikuntaa: ajelin rauhallisesti töihin hybridilläni. Otin oikein tavoitteeksi olla polkematta lujaa ja nostamatta sykkeitä. Sellaista palauttelevaa rullausta siis.
Ensin mietin, että olisin kävellyt tai sauvakävellyt töihin, mutta sitten tuumasin niiden vievän liikaa kallista aikaani ja rasittavan ehkä pyöräilyä enemmän polviani. Oikea polvi on vielä hitusen jumissa viime viikonlopun multisporteista.
Tässä tämänhetkinen lajikirjo:
Nyt työmatkaurheiluhaaste vaikeutuu hitusen, koska olen ensi kuun alussa muuttamassa lähemmäs työpaikkaani. Pitää siis tehdä kunniakierroksia, kun suorittaa eri lajeja. Nyt kilsoja töihin on kuusi. Tosin olen jo nyt (paitsi juostessa ja tänään) tehnyt pidemmän lenksukan, kun olen suorittanut kuukauden työmatkalajiani - osittain reitin (esim. ladun) takia, osittain ihan vaan siksi, että homma käy urheilusta. Jatkossa kilsoja on enää reilu kaksi, joten pitää lähteä suorastaan vastakkaiseen suuntaan, kun tekee työmatkaurheilusuorituksia.
Niin, se Rokua Geopark Challenge. Tulokset kolahtivat tänään postiin. Olimme vika maaliin päässyt sekajoukkue, kun ulkomaan ihmeet keskeyttivät. Maaliin päässeistä joukkueista voitimme kaksi miesjoukkuetta. Aikaa meillä meni 30h 27 min, mutta saimme jostain puolen tunnin sakon. En ole vielä ihan varma, mistä se tuli. Kävimme kuitenkin kaikilla osuuksilla, haimme 35/52 rastia ja suoritimme kolme questia viidestä. Oon tyytyväinen siihen, että kävimme kaikilla osuuksilla. Questit olisivat olleet kivoja. Esim. tuon kuvassa näkyvän jumaroinnin missasimme itse kisassa, kun rasti ehti mennä kiinni.
Virallinen rapsa ilmestyy lähiaikoina HiQ Xtremen blogiin. Tänne kirjoittelen kisasta jotain silleen me myself and I -lähtöisesti. Sen teen luultavasti loppuviikosta.
Ensin mietin, että olisin kävellyt tai sauvakävellyt töihin, mutta sitten tuumasin niiden vievän liikaa kallista aikaani ja rasittavan ehkä pyöräilyä enemmän polviani. Oikea polvi on vielä hitusen jumissa viime viikonlopun multisporteista.
Tässä tämänhetkinen lajikirjo:
- Tammikuu: talvijuoksu
- Helmikuu: hiihto
- Maaliskuu: talvipyöräily
- Huhtikuu: maastopyöräily
- Toukokuu: rullaluistelu
- Kesäkuu: polkupyöräsuunnistus
- Heinäkuu: höntsäpyöräily hybridillä
Nyt työmatkaurheiluhaaste vaikeutuu hitusen, koska olen ensi kuun alussa muuttamassa lähemmäs työpaikkaani. Pitää siis tehdä kunniakierroksia, kun suorittaa eri lajeja. Nyt kilsoja töihin on kuusi. Tosin olen jo nyt (paitsi juostessa ja tänään) tehnyt pidemmän lenksukan, kun olen suorittanut kuukauden työmatkalajiani - osittain reitin (esim. ladun) takia, osittain ihan vaan siksi, että homma käy urheilusta. Jatkossa kilsoja on enää reilu kaksi, joten pitää lähteä suorastaan vastakkaiseen suuntaan, kun tekee työmatkaurheilusuorituksia.
 |
| Meitsi jumaroi köysikokeessa Muhoksella ennen kisaa. (Kuva: Tommi Olsson) |
Niin, se Rokua Geopark Challenge. Tulokset kolahtivat tänään postiin. Olimme vika maaliin päässyt sekajoukkue, kun ulkomaan ihmeet keskeyttivät. Maaliin päässeistä joukkueista voitimme kaksi miesjoukkuetta. Aikaa meillä meni 30h 27 min, mutta saimme jostain puolen tunnin sakon. En ole vielä ihan varma, mistä se tuli. Kävimme kuitenkin kaikilla osuuksilla, haimme 35/52 rastia ja suoritimme kolme questia viidestä. Oon tyytyväinen siihen, että kävimme kaikilla osuuksilla. Questit olisivat olleet kivoja. Esim. tuon kuvassa näkyvän jumaroinnin missasimme itse kisassa, kun rasti ehti mennä kiinni.
Virallinen rapsa ilmestyy lähiaikoina HiQ Xtremen blogiin. Tänne kirjoittelen kisasta jotain silleen me myself and I -lähtöisesti. Sen teen luultavasti loppuviikosta.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Kohta mennään!
Enää kaksi yötä Rokualle lähtöön! Jännittää ihan sikana enemmän kuin viime vuonna, koska nyt mulla on haisua siitä, mitä on luvassa. :D
Eilen olin työkaverini kanssa suunnistamassa Iltarasteilla 5 km lenksukan, joka meni ihan kivasti ilman suurempia pummeja. Nyt sitten enää lepäilen ennen perjantain koitosta, haalin kasaan puuttuvia tarvikkeita ja pakkailen.
Rokuan keikasta ja siihen valmistautumisesta voi lukea HiQ Xtremen blogin puolelta. Kirjoittelin sinne viimeksi eilen juttua melontatreeneistämme.
Eilen olin työkaverini kanssa suunnistamassa Iltarasteilla 5 km lenksukan, joka meni ihan kivasti ilman suurempia pummeja. Nyt sitten enää lepäilen ennen perjantain koitosta, haalin kasaan puuttuvia tarvikkeita ja pakkailen.
Rokuan keikasta ja siihen valmistautumisesta voi lukea HiQ Xtremen blogin puolelta. Kirjoittelin sinne viimeksi eilen juttua melontatreeneistämme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)