maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kantavilla hangilla

Viime viikonloppuna kisattiin toista kertaa Nuuksion Talvipäivä -rogaining, ja karkkitytöt m&m olivat taas lähtöviivalla. Viime vuonna emme osallistuneet kuuden tunnin sarjaan, koska minä olin perjantaina humpalla. Tänä vuonna ehdimme rogata vain 3 h, koska Vuorikiipeilijä M:llä oli illalla tiedossa bileet. Onko alkoholinkäyttö jo ongelmatasolla, jos se häiritsee säännöllisesti (= kerran vuodessa) urheiluharrastuksia?

Vihreät tyttöset valmiina lähtöön!

Koska tänä vuonna oli luvasssa hankikantoa, uskalsimme tehdä melkein 5 km pidemmän reitin kuin viime vuonna. Viime vuosihan meni ihan mahottomaksi nuoskassa tarpomiseksi, ja tulimme maaliin 15 min myöhässä - mutta niin taisi tulla aika moni muukin. Silti tämänvuotinen 18 km reitti taisi olla melkoista ahnehdintaa.

Rastit löytyivät ihan kivasti, koska näkyvyys oli hyvä. Osa tuntui löytyvän jopa ihan tuurilla: "Oho, tuossako se rasti jo onkin. Luulin, että ollaan vasta tulossa rastiympyrään." Lisäksi muiden tiimien jatkuva läsnäolo helpotti rastien ottamista.

Minä leimaan rastia kännykällä.

Jouduimme kuitenkin lyhentämään reitistämme pois melkein puolet. Koska emme pummanneet missään vaiheessa mitenkään isosti, liikuimme vain yksinkertaisesti liian hitaasti. Hanki kantoi kaikkialla muualla paitsi ihan Nuuksion Pitkäjärven lähellä. Mutta toisaalta mäkiä kyllä piisasi - kuten Nuuksiossa yleensä. Tämän olisi ehkä voinut ottaa huomioon. Ehkä ensi vuonna sitten.

Rasti Nuuksion Pitkäjärven rantajyrkänteellä


Onneksi reittiämme oli helppo lyhentää, ja ehdimme kuitenkin napsia kaikki isommat pisteet - ja "kotimatkalla" pari ykköstä siihen päälle. Ykkösilläkin oli merkitystä, koska voitimme neljänneksi tulleen joukkueen pisteellä! Kaikkia tuloksia voi ihailla tuolla. Kun klikkaat joukkueen nimeä, pääset näkemään heidän reittinsä. Meillä on ollut voittajien kanssa hyvin samanlaiset suunnitelmat, mutta nuo oikeat suunnistajat (kaksi Espoon Akilleksen ykköstykkiä) vain juoksivat kovempaa kuin me.

Kerrankin soilla ja avohakkuualueilla oli helppo edetä!

Tapahtumasta jäi kyllä hyvä mieli, kun lopputuloskin oli ihan yllättävän hyvä. Katsotaan, josko ensi vuonna ehtisimme kaikelta juhlimiseltamme osallistua ihan 6 tunnin sarjaan. Jos sää on yhtä ihanan aurinkoinen kuin tähän asti aina, olisi suorastaan synti kisata jälleen vain 3 tuntia.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Universumin mestaruuskisat ovat käynnissä!

Uuden vuoden dinnerillä keksitty Universumin mestaruuskisa on nyt polkaistu käyntiin: kävimme ystävänpäivän kunniaksi pelaamassa Supersuunnistajan kanssa sulkista. Ja koska pelissä oli mestaruus JA Iso Pätkis, niin kyseessä ei todellakaan ollut mikään ystävyysottelu.



Varasin Esportiin vuoron ysiksi illalla, että Supersuunnistajakin ehtisi varmasti paikalle. Olimmekin paikalla hyvissä ajoin ennen ysiä, niin ehdimme ilman kiireitä vuokrata mailat ja arpoa kivi-paperi-sakset-menetelmällä aloituspuolet. Ja kertasimme me vähän sääntöjäkin.



Kun olimme lämpänneet kymmenisen minuuttia, aloimme pelata ihan tosissaan. Alku lähtikin sitten käyntiin todella lupaavasti, koska Supersuunnistaja voitti suoraan kolme ensimmäistä palloa. Ja hän oli vielä sillä "huonommalla" puolella, missä kattolamput paistavat välillä silmään. Minäkin kuitenkin aloin saada pisteitä kasaan, ja hävisinkin ekan erän vain 21-18.



Vähän huoletti lähteä tokaan erään, koska sain siihen "häikäisypuolen". Erä oli kuitenkin tasaisempi kuin edellinen, ja minä voitin sen lopulta niukasti 20-22. Kolmannessa erässä olimme lähes koko ajan tasapisteissä, kunnes aamullakin treenaamassa ollut Supersuunnistaja alkoi väsyä, ja minä kiskaisin pienen kaulan. Ääsääs saavutti minut vielä kerran, mutta voitin kuin voitinkin lopulta 19-21.



Sulkis oli ainakin minun ennakko-oletuksissani meidän tasaisin lajimme. Racketballissakin olemme tainneet voittaa joskus molemmat, mutta luulen sen kallistuvan nopeuden takia enemmän Supersuunnistajalle. Padelia minä en ole koskaan kokeillut ja Supersuunnistajakin vain kerran. Siinä voi siis käydä ihan miten vaan.



Olemme kyllä aika tasaväkisiä pelaajia: Supersuunnistaja on vähän minua nopeampi ja ehjäpolvisempi. Minulla taas taitaa olla hieman etua koristaustan mukanaan tuomasta oikeanlaisesta koordinaatiosta. Ainakin joskus penskana joku valmentaja kertoi, että koriksessa ja tenniksessä on hyvin samanlaista jalkojen koordinaatiota. Mene ja tiedä. Sen tiedän, että meitsi johtaa 1-0. Seuraavat kinkerit pidetään joskus kesällä. Silloin pelataan racketballia.


tiistai 5. helmikuuta 2019

Testituloksia

Tein tuossa tammikuun alussa viimein Esport Get Fitin lopputestin. Minun Get Fitini vähän venähti, kun heti ohjelman alussa tuli taukoa punttitreeneistä Vaarojen maratonin takia. Lisäksi minä vähän sovelsin eri treeniohjelmien kestoja - osittain Vaarojen maran takia. Ohjelman piti kestää tasan 3 kk ja koostua kolmesta neljän viikon ohjelmasta. Minä tein kaikkia kolmea ohjelmaa, mutta keskimmäistä taisin tehdä vain pari hassua viikkoa. Mutta se olikin kaikken vähiten mieluisin ohjelma. Joka tapauksessa sain treenattua sekä loppujen lopuksi myös testin tehtyä.

Kuvituskuvana talvinen terassimme. Selkeesti terassikeli, kun terden
pöytäkään ei ole edes kokonaan lumen peitossa. 

Koska painoni ei valitettavasti Get fitin aikana tippunut, päätin tehdä sen samoilla painoilla kuin viimeksi. Soudussa käytin vahingossa isompaa vastusta, mutta tällä kertaa sentään jalkaremmit pysyivät kireällä - toisin kuin viimeksi.

On siitä salilla pumppailusta jotain hyötyä ollut: kaikki tulokset paranivat. Enkä taaskaan ole ihan varma, luovutinko lopussa liian aikaisin. Mieli on niin jännä juttu: kun päättä jaksaa tietyn määrän toistoja, ei viimeisen "sovitun" toiston jälkeen uskalla enää lähteä yrittämään lisää. Pitäisi vaan asettaa tavoitteet todella korkealle. Ajattelin ruveta tekemään tätä testiä kerran kvartaalissa ja seurata kehitystäni. Ehkä jopa henkinen kanttini kehittyy jossain välissä.

Päivä 28.9.2018 11.1.2019
kyykky 55 kg 17 23
mave 67,5 kg 15 23
leuat 4 5
hoover 3 min 3 min 15 s
soutu 2km 9:28 8:22

Tammikuun vikalla viikolla uitiin treeneissä taas 30 min uintitesti. Minä en uskonut uivani mitenkään loistavasti, koska hartiani olivat ihan jumissa leuanvetohaasteesta. Mutta onnistuin kuin onnistunkin räpiköimään 15 m enemmän kuin viimeksi. 1600 m on silti edelleen kaukana. Uintitestien tuloksethan näkyvät blogissa omalla välilehdellään.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Uimarit kuivalla maalla

Kuten viime vuonnakin, Cetuksen masters-uimarit lähtivät 24 tunnin hiihtoon Vierumäelle. Ja kuten viime vuonnakin, meitsi niin oli mukana. Tänä vuonna meitä oli reissussa isompi poppoo, kun 8 hengen joukkueen lisäksi meillä oli myös tiimi 4 hengen kisassa. Ja minä olin toki tarpeeksi hullu lähtemään 4 hengen joukkueeseen. Sanoin, että kumpi vaan käy, eikä 4 hengen joukkue ilmeisesti sitten käynytkään kuin neljälle tyypille. Hupsista.

Meidän automme ei ollut paikalla mitenkään "hyvissä ajoin", vaan kaahasimme urheiluopiston pihaan 20 minuuttia ennen starttia. Onneksi uintivalkkuni Johanna oli saapunut paikalle ajoissa ja oli valmiina starttaamaan. Johannan lisäksi meidän joukkueessamme olivat kisakonkarit V&V, jotka olivat myös joukkueemme kovimmat hiihtäjät. Minä ja Johanna olemme molemmat sellaisia vasta luistelua opettelevia tätejä.

Startti: tästä se hauskuus alkaa!

Minä halusin kuitenkin kovasti päästä hiihtämään Vierumäellä myös vapaata. Panostinkin tammikuussa hurjasti vapaan hiihtotekniikan opiskeluun: kävin kuukauden aikana kaksi Suomen Ladun hiihtokurssia ja yhden Electrofitin kurssin, jonka joukkuekaverimme V Vierumäelle lähteville ystävällisesti järjesti. Ostin myös uudet sukset, koska sain Electrofitin kurssilla kuulla olevani liian painava vanhoille suksilleni (tosin kiltti ope muotoili asian siten, että sukseni ovat minulle liian löysät :D). Tämän lisäksi kävin joka viikko hiihtämässä omatoimisesti. Silti ei ollut mikään maailman luottavaisin olo, ja pakkasin myös pertsat mukaan. Mutta luisteluhiihdon teoria oli ainakin hallussa!

Alussa joukkueemme hiihteli vuorotellen yöhön asti. Minä pääsin liikkeelle kolmantena, ja lähdin reteesti matkaan luistellen - olihan edellisen päivän kurssilla ekaa kertaa ikinä mäenkin kuokkaus onnistunut ilman valtaisia maitohappoja, ja usko omaan tekemiseen oli kova. Ilmeisesti opit olivat kuitenkin kadonneet päästä yön aikana, koska hiihto meni hirveäksi räveltämiseksi: käytännössä hiihdin koko matkan käsilläni. Maalissa minulla oli veren maku suussa ja hartiat aivan hapoilla. Päätin hiihtää seuraavan vuoroni pertsaa.

Ja taas on jollakulla kierros plakkarissa. Eiku uutta putkeen!
Pertsakin meni hitaampaa kuin edellisenä vuonna. Tässä vaiheessa olin aivan maani myynyt, ja kauhuissani mietin, miten ikinä selviän koko vuorokaudesta. Mutta hieman ulistuani kiskoin urheasti seuraavalle kierrokselle taas vapaan tyylin monot jalkaan ja lähdin treenaamaan. Toinen kiekka vapaata menikin jo paljon ekaa paremmin. Ja kolmannella vapaan kierroksella hiihdin jo vapaata kovempaa kuin pertsaa!

Hiihdimme yöllä 2 tunnin vuoroissa, jotta muu joukkue sai nukkua. Minä ehdin hiihtää 4 kierrosta ennen yötaukoa, ja olin kahden tunnin vuoroissa viimeisenä starttaava. Olin jo kotona päättänyt hiihtäväni yöllä pertsaa, koska en uskonut jaksavani mitenkään kahta tuntia vapaalla tekniikalla. Tämä olikin varmasti fiksu päätös, koska pertsakin meni ekan kierroksen jälkeen aika pitkälti vuorohiihdoksi eikä ollut mitenkään vauhdilla pilattu.

Minä tokavikan ja nopeimman kierrokseni jälkeen.

Aaamun ensimmäinen vapaa yövuoron jälkeen oli taas hieman raskas, koska ehdin palautella kahden tunnin pertsailun jälkeen vain reilun tunnin. Olin suunnitellut hiihtäväni lauantaina joka toisen vuoroni vapaata ja joka toisen pertsaa, mutta vapaa kulki sen verran helposti jopa ylämäissä, että päätin yhden pertsakierroksen jälkeen hiihdellä loput rundit vapaata. Ja lopussa tapahtui jonkinlainen ihme, ja aloin vihdoin saada jalkaa aika kivasti vartalon alle jopa ylämäissä. Vielä on pitkä matka sulavaan vapaan tekniikkaan, mutta joitain palasia taisi Vierumäen lenkillä loksahtaa kohdalleen. Kaksi vikaa kierrostani olivatkin myös minun nopeimmat kierrokseni koko vuorokauden aikana. Tosin kelikin oli parempi lopussa.

Neljän hengen joukkue ei ollut kokemuksena kamalasti rankempi kuin 8 hengen joukkue. Kun kahdeksalla hengellä omien vuorojen välissä ehti lueskella ja hengailla, niin nyt kaikki tauot menivät aika pitkälti huoltotoimiin. Lepoa tuli kuitenkin ihan tarpeeksi, jotta homman jaksoi vetää kunnialla loppuun asti. Haluan ehdottomasti taas ensi vuonna hiihtämään - mutta vain 8 tai 4 hengen joukkueessa. Sen lupaan, että sooloissa tai duoissa minua ei ikinä noissa kinkereissä nähdä.

Veikkosia vaihtoalueella odottamassa viestintuojia.

Meidän porukkamme on aivan ihana. Olemme kaikki tukevasti keski-ikäisiä (minä olin koko jengin toiseksi nuorin!), mutta hiihto taitaakin olla aika keski-ikäinen laji ainakin kuntoilupuolella. Ehkä iän tuoma viisaus saa meidät ottamaan koko homman sopivasti hauskanpidon kannalta unohtamatta kuitenkaan kilpailuhenkeä. Parhaansa pitää tehdä ja siihen pyritään, että koko ajan on joku ladulla. Ja se on vaan kiva juttu,jos tällä taktiikalla ei hävitä.

Minä hihdin vuorokauden aikana 13 kierrosta, mistä kertyi 62,4 km. Joukkueemme hiihti yhteensä 283,2 km, mikä riitti sijaan 22/24. (Jee, ei hävitty!) 8 hengen joukkueemme oli hienosti sijalla 10/16 ja voitti Triathlon Suomen joukkueen - mikä oli heille kovin tärkeää. Kisa oli kyllä pitkään hyvin tasainen, mutta uimarit voittivat lopulta kierroksella. Tuloksia ja väliaikoja voi ihailla tuolta, jos tarkempi analyysi kiinnostaa.

Tänään on ollut väsynyt ja vähän niin kuin krapulainen olo. Onneksi telkkarista tuli hiihtoa, niin oli sohvalla lojuessa tekemistä.


maanantai 21. tammikuuta 2019

Kisahistorian päivitys

Olipas ihan kamala homma päivittää taas blogin kisahistoria. Olin tehnyt sen viimeksi joskus vuoden 2017 alkupuolella, joten kaivelin nyt tammikuussa kolmessa erässä kaikkien vanhojen kisojen tulokset netistä.

Karhunkierroksella

Pitäisi ehkä jaksaa päivittää listaa aina, kun käy kisaamassa, niin ei olisi niin hirveä homma. Minä kuitenkin itse pidän siitä, että voin tsekkailla vanhoja aikoja, kun tekee mieli katsella, onko sitä tullut kehityttyä. Ja varsinkin toistuvista kisoista kuten Espoo Trail Run ja Tokoinranta Park Run on hyvä saada kaikki tulokset samaan paikkaan, niin niitä on helppo vertailla.

SM-roga

Kuvitukseksi valitsin vuoden 2018 lempikuvani. En tehnyt blogiin mitään vuoden 2018 yhteenvetoa, niin kuvat saavat nyt puhua puolestaan.

Kolilla Vaarojen maran jälkeen


Vuoden 2019 kisoista en ole vielä päättänyt mitään, mutta mielessä on ainakin seuraavaa:

  • joku polkujuoksu, josta saa IRTF-pisteitä. Minulla ei ollutkaan niitä tarpeeksi, eikä Supersuunnistaja voittanut vielä UTMB-arvonnassa
  • Paljon sprinttisuunnistuksia
  • Pari lyhyttä triathlonia: siis sprinttejä ja perusmatka
  • Venlojen viestiin pitänee taas lähteä
Eiköhän tästäkin taas kiva vuosi saada aikaan!

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

41 vuotta = 41 kierrosta

Täytän tänään 41 vuotta. Kun viime vuonna vietin tasakymppejä hurjilla spinningbileillä, niin tänä vuonna juhlat olivat huomattavasti pienimuotoisemmat: menimme Supersuunnistajan kanssa Esport Areenalle juoksemaan.

Kierroksella 26

Minä päätin juosta yhden kierroksen per ikävuosi. Areenan kierros on sisäradalla 390,04 m ja toisen ja kolmannen radan viivalla juostessa matka on 400 m. Minä juoksin ensimmäiset 40 kierrosta sisäradalla ja viimeisen kierroksen kolmannella. Näin matkaksi tuli melkein tasan 16 km. Supersuunnistaja juoksi alussa kovempaa, mutta viihdytti minua viimeiset 10 kierrosta, kun minua alkoi sattua vähän joka paikkaan.

Takasuoralla

Areenan alusta on tosi kova, joten polveni olivat vähän kovilla. Lisäksi jalkani olivat vähän tukossa eilisestä punttiksesta, joten joku ihastuttava hermopinne kiusasi lenkin loppupuolella. Mutta tulipahan tehtyä. Olen nukkunut päikkärit miesten 15 km hiihdon ja naisten ampumahiihdon yhteislähdön välissä ja jalkateriä vähän kolottaa. Mutta nyt hieman jo lepäiltyäni tuntuu kyllä siltä, että tämä pöljyys pitää tehdä joskus uudelleenkin.

Kierrosajat


Pelkäsin, etten osaa laskea, joten panin kelloni laskemaan puolestani. Eli painelin itselleni kierrosaikoja joka kierroksella. Koska sain täten nätisti kierrosajat talteen, päätin exportata ne Garminista ja tehdä kaikkien iloksi kauniin käppyrän. Korkeammat kierrosajat ovat niiltä kierroksilta, kun olen pitänyt juomatauon. Ja lopussa otin tietysti loppukirin.

Kokonaisuudessaan aikaa meni 1 tunti 49 minuuttia ja 6 sekuntia. Eli loppukiri olisi pitänyt aloittaa vähän aikaisemmin. ;)


keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Loppiaisperinne

Loppiaisroga on meidän perheessä perinne. Olemme olleet molemmat kerran rogaamassa ilman toisiamme: minä 2013 työkavereiden kanssa ja Supersuunnistaja 2015 ToisenNaisen kanssa. Siinä välissä kävimme pyöräilemässä Loppiasirogan yhdessä 2014. Ja vuodesta 2016 lähtien olemme roganneet joka loppiainen yhdessä. Sanoisin, että ikimuistoisimpia ovat olleet ne kerrat, kun on järkyttävän kylmää. Viime vuosi oli kokemuksista ehkä mälsin, koska silloin ei ollut edes lunta. Mutta eipä näemmä ollut myöskään vuonna 2014.

Alkuruuhkassa kohti ekaa rastia.

Mutta tänä vuonnapa oli! Ja suunnistus oli helppoa. Minulle se oli helppoa, koska seurasin vain supersuunnistajaa. Ja hänelle se oli helppoa, koska minä olin niin hidas, että joka rastille oli jo polku valmiina, kun me ehdimme rastiympyrään asti.

Suuri pelto, jossa ei ollut hankikantoa = raskasta

Olimme jopa ensimmäisellä rastilla viimeisten joukossa, koska myöhästyimme lähdöstä (taas kerran) puolisen minuuttia. Vessassa oli vähän jonoa ja kenkien sitomisessa meni yllättävän kauan aikaa. No, ei meille lopussakaan kiire tullut, niin tuo puolen minuutin missaaminen ei ollut järin kamalaa.

Kisan kivoin tunnelmakuva Ormträskin rannalta

En tiedä kultaako aika muistot vai painaako vain ikä, mutta viime ja tänä vuonna on minulla ollut suuria ongelmia jaksamisen kanssa. Ja muistaakseni ennen ei niinkään. Mutta ehkä tosiaan keski-ikä on aiheuttanut sen, ettei joulun mässäilystä palaudu enää loppiaiseen mennessä. Osasyy voi olla myös siinä, että ratamestarina toiminut työkaverini S on jokseenkin viehtynyt kukkuloihin ja kumpareisiin. En kyllä osaa sanoa, montako vuotta S on rataa suunnitellut, mutta ainakin 2018 ja 2019.

Rastilla 51 törmäsimme kaikkiin eri suuntaan samaa reittiä kiertäviin,
ja saimme otatettua meistä kimppakuvan.

Tällä kertaa osasimme kuitenkin arvata minun lähtötasoni vallan oikein, ja varmaan ekaa kertaa ikinä noudatimme suunnitelmaamme just emmekä melkein. Tosin suunnitelma oli aika järkyttävän pessimistinen (alle 30 km 8 tuntiin). Ja silti Supersuunnistaja sai kiskoa minua narussa jo melkein alusta alkaen. Maalissa olimme 7 h ja 17 minuutin jälkeen. Olisimme ehtineet vielä ihan hyvin hakea kohtalaisen lähellä olleen kakkosen tai kolmosen. Mutta ei sitten kiinnostanut tänäkään vuonna tarpeeksi. Viime vuonna jälkikäteen harmitti. Nyt jostain syystä ei. Onkohan kilpailuviettini rikki?

Winter wonderland

Mutta tulipahan taas vietettyä monta tuntia laatuaikaa, oltua ulkona, nähtyä hienoja maisemia ja muutamia tuttujakin. En nyt ihan heti näe mitään syytä, miksemme taas ensi vuonna olisi myöhästymässä startista.