Listaviikko: elämäni urheilulajit

Ajattelin tsempata tällä viikolla bloggailussa ja kirjoittaa ainakin melkein joka päivälle jotain. Ja se jotain on yksi mun lempparijutuista eli listoja! Mä tykkään listata asioita. "Mikä on sun lempi-xx?" On musta kiva kysymys. Supersuunnistajalta meinaa palaa käämit, kun tivailen parasta laittamaani ruokaa tai viime vuoden parasta leffaa. Kaikki eivät osaa listata asioita. Mutta minäpä osaan! Ja tänään aloitan listaamalla lempparini harrastamistani lajeista ikinä.

1. Koripallo: Sitä tuli pelattua aika monta vuotta. Muistaakseni 1988-2010. Tosin välissä taisi olla 2-3 välivuotta. Hain motivaatiota ja hengailin ulkomailla. Koris on ainoa laji ikinä, missä olen ollut melkein hyvä. Pääsin ikäluokkani ekalle maajoukueleirille, eli olin oman vuosikertani 50 parhaan joukossa. Tosin sitten putosinkin heti ringistä. Haha. Väitän myös, että koripallo pelasti mut pissismiltä. Love it 4evaaaa!

Kuva on pöllitty joskus kasvattajaseurani Sykin sivuilta.
Mä olen toi numero 12 takarivissä.

2. Triathlon: Tää on mun lempilajini nyt. En ole mikään mahottoman lahjakas kestävyysurheilija, mutta tykkään nylkkyilystä siitä huolimatta. Aloitin triathlonin 2010 pääasiassa siksi, että polvet eivät kestäneet enää pelkkää juoksemista. Sitä ennen olin juuri innostunut maratoneista. Mutta on niissä vaihdoissakin oma hienoutensa. Ja insinööriä viehättää tekniikka: fillari siis ihan välineenä ja uinti lajina. Se on kuitenkin huomattavasti juoksua vaikeampi laji - noin niin kuin teknisesti.

Vantaalla viime kesänä

3. Multisport: Mun parisuhdelajini! Tässäkin viehättää se, että saa tehdä montaa asiaa eikä tarvitse valita. Lisäksi multisport on mulle jatkuvaa henkistä taistelua, koska kisat ovat mun mittakaavassani pitkiä (myös muutkin kuin Rokua). Joudun kisoissa aina kirmaamaan karkuun omaa blerchiäni, joka haluaisi luovuttaa ja mennä sohvalle syömään karkkia, kun olen kaatunut maastopyörällä taas kerran.

Rokuan köysikoe ennen itse kisaa

4. Salibandy on nykyään mun joukkueurheilukiintiöni täyttävä laji. Tässä mulla ei oikeesti oo kauheen kummoisia tavotteita. Toki olen aina ja kaikkialla tosi kilpailuhenkinen ja olen sitä mieltä, että kaikki vedot ovat torjuttavissa. Eli tietysti haluan kehittyä, eikä mikään höntsäilyjoukkue riittäisi mulle. Urheilu on mulle aina sen verran vakavaa ja tavoitteellista puuhaa, että haluan pelata oikeassa lajiliiton sarjassa. Mutta eniten tää on mulle kivaa yhdessä tekemistä - se kun jää vähän vähemmälle noissa muissa nykyisissä lajeissa. Joukkuelajeissa on se kiva, että joku toinen voi seivaa, jos itse mokaa - ja toisin päin. Ja sitä vanha joukkueurheilija aina kaipaa.

Minä ja mun tamineet

5. Practical: Tyhjennä mielesi. Tähtää. Hengitä ulos, vakauta käsi. Laukaise. Tunne rekyyli. Siis onhan se vaan ihan sika siistiä. Sitten, kun tuo kaikki pitää tehdä vauhdikkaasti ja monta kertaa, koska joku ottaa aikaa - parhuutta! Mua ei kiinnosta golf tai jooga, niin treenaan keskittymistä ja mielen tyhjentämistä mieluummin ampumalla. Olen kuitenkin sen verran Duracell-pupu, että mua ei kiinnosta seisoa loossissa lippa silmän päällä tähtäämässä rauhassa. Tällainen räjähtävä meno, joka kuitenkin vaatii äärimmäistä keskittymistä, on just mun juttu. Se on käsittämätöntä, kuinka kaikki hyvät suunnitelmat radan suorittamisesta unohtuvat, kun piippi kuuluu - vaikka sitä suoritusta olisi kuivaharjoitellut kuinka ennen itse vetoa. IPSC on mulle vähän niin kuin säbä: en ole kamalan vakavissani, mutta kisaan kuitenkin ainakin kerran vuodessa, koska se motivoi. Lisäksi kisoissa on paremmat staget kuin treeneissä. Ja kisaaminen on kivaa!

Toissakesänä Sipoossa. Tän kesän videot ovat susipaskaa
laatua, niin mennään vanhalla matskulla