Triathlonkauden avaus Vantaalla

Triathlonkesä on virallisesti käynnistetty, kun könysin eilen läpi sprinttimatkan Vantaa triathlonissa. Harmittelin aiemmin moneen otteeseen, miksen ilmottautunut Vantaalle perusmatkalle, mutta sprintti oli flunssan jälkimainingeissa ihan riittävä määrä urheilua.

Karsinassa lähtöä odottelemassa

Minun kilpakuntosarjan lähtöni oli eilen klo 11:00, ja olin Kuusijärvellä jo hyvissä ajoin ennen sitä. Niin hyvissä ajoin, että ehdin käydä paikalla olleet myyntikojut läpi ja heräteostostella uudet lenkkarit ja pikanauhat. Sanovat, että kisoihin ei saisi ikinä lähteä uusilla kamoilla. No, minä sanon, että sprinttiä ei lasketa. Ei tosin taideta laskea perusmatkaakaan, koska viimeksi Vantaalla ajoin sisään uutta triathlontoppia. Ehkä tämä Vantaa ja uudet gearit ovat siis jo perinne?

Kärki ui kohti ensimmäistä poijua

Alkuverrassa vesi tuntui kylmemmältä kuin viime sunnuntaina ja muutenkin olo oli hieman lahnamaisen tahmea. Totesin, että en taida tunkea lähdössä ihan keulille, ja sijoituinkin ihan oikeaan reunaan. Koen oikean reunan itselleni hyväksi, koska minulla on taipumusta uida aina liikaa vasemmalle. Laitapaikka olikin ihan hyvä valinta, koska sain uida lähinnä yksikseni. Molemmille poijuille tuli kyllä kilpasisko samaan aikaan, mutta pääsin niistäkin uimaan ihan kivasti omaa linjaani. Suunnistinkin Garminin mukaan aika kivasti: vain takasuoralla on tullut pieni mutka matkaan - mutta tällä kertaa vaihtelun vuoksi vähän oikealle.

Yours truly itse uiskentelemassa

Mitään muuta hyvää uinnissa ei sitten ollutkaan. Märkkäri taisi olla vähän huonosti puettu, ja se kiristi kaulasta. Lisäksi mulla oli ekalla poijulla tosi voimaton olo, ja uin ihan kamalaa räkäkroolia. Harkitsin jopa keskeyttämistä, mutta sitten totesin, että se ei sovi tyyliini. Jos minä suunnistan Somerolla yli 3 tuntia, niin kyllä minä, piru vie, kisaan flunssassa yhden sprintin. Keksityin sitten vain ja ainoastaan tekemään hyvää käsivetoa ja sainkin uintini taas kasaan.

Ihanaa! Pääsee polkemaan!

Luulen aina uinnissa olevani ihan viimeisenä. Uidessa ei näe oikeastaan ollenkaan taakse, mutta yleensä edessä näkyy pääjoukko. Ja koska usein saan uida ihan itsekseni, luulen olevani ihan vikojen joukossa. Mutta eilenkin nousin vedestä ensimmäisessä neljänneksessä. Uintiaika oli 15:52 eli vajaan minuutin yli tavoitteen.

Meitsi johtaa joukkoja ylös mäkeä

Märkkärin riisuminen oli todella hankalaa ja menetinkin T1:llä sijoitustani kai kolmisen sijaa. Kun pääsin yli 4 minuutin jälkeen vihdoin pyörän päälle, se tuntui kulkevan kuin unelma. Kuittasinkin heti ekalla suoralla muistaakseni pari tyyppiä. Vantaalla poljetaan Vanhaa Lahdentietä eestaas, ja paluumatkalla fillari ei kulkenutkaan enää niin hyvin. Ihmettelin, että nytkö se flunssa minut hyydytti, kunnes taas käännöksen jälkeen alkoi kulkea. Siinä vaiheessa lännen nopeimmalla Mintullakin leikkasi: kappas, täällähän tuulee!

Vastatuuleen naama irvessä

Minä pidän fillaria ehdottomasti vahvimpana lajinani, mutta olen kuitenkin enemmän pitkien matkojen dieselkone kuin tempopyöräilijä. Kuittailinkin eilen fillariosuudella paljon vähemmän jengiä kuin oli tarkoitus. Keskari oli 29,7 km/h, mikä on tässä vaiheessa kautta tällä kunnolla ihan kelpo vauhti. Viime kaudella en tainnut polkea missään kisoissa yli kolmeakymppiä, mutta tänä vuonna ajattelin tehdä niin. Pyöräilyssä kaikki kolme kierrosta olivat hyvin tasavauhtisia, mikä on oikein positiivinen asia. Pyöräilyn kokonaisaika oli 41:55.

Minä juoksen Kuusijärven toisella puolella

T1:ä sutjakammin sujuneen T2:n jälkeen päästiin minua eniten huolettaneeseen osioon eli juoksuun. Huoli oli kuitenkin turha: polvet eivät olleet moksiskaan ja selkäkin ilmoitteli itsestään vain vähän. Olen juossut todella vähän kuten aina, joten en uskonut viilettäväni mitenkään kovaa. Menohaluja olisi jalkojen puolesta ollut, mutta päivän kunto ei kuitenkaan antanut periksi. Heti alussa eräs todella iloisesti kaikkia muita tsempannut seuratoveri kirmasi ohitseni. Ihastuttavan positiivinen ihminen! Hän inspiroi minutkin heittelemään vastaantuleville tutuille yläfemmoja. Ohitseni porhalteli ekalla kierroksella vielä muutama muu, mutta se onkin minulle aika tuttua. Kaiken kukkuraksi olo oli kuin hidastetussa elokuvassa, kun keuhkot eivät vaan sallineet nopeampaa etenemistä.

Loppusuoralla: edessä minut ohittanut Snowflake ja takana minunkin
kuittaamani kilpasisko

Uudet lenkkarit eivät vaivanneet yhtään. Päinvastoin ne taitavat olla ihan taikatossut, koska juoksun tokalla kierroksella tapahtui jotain aivan ennenkuulumatonta: minä aloin ohitella muita. En tiedä, ovatko kaikki naistriathlonistit lopettaneet juoksun treenaamisen, koska minä en takuuvarmasti ole juoksemaan oppinut. 5:41 min/km keskivauhdilla tuuttasin kuitenkin viimeiselläkin kilsalla varmaan neljän kilpasiskon ohi. Yleensä loppukiri on minun vahvuuksiani, mutta eilen se oli kohtalaisen laimea. Maalisuoralla järkkäri kannusti ja kehoitti ottaaan loppukiriä. Piti vaan todeta takaisin, että tää on mun loppukiri.

Maaliin menossa - ja kyllä, tämä on loppukiri

Juoksu jäi puolisen minuuttia alle 30 minuutin ja kello pysähtyi maalissa aikaan 1:33:29. 1:25 aikatavoite taisi olla ihan epärealistinen, mutta olisi ollut kivaa päästä edes alle puolentoista tunnin. Terveenä sen olisikin pitänyt olla ihan mahdollista. Pitänee mennä 11.7. seuran rykäsyyn kokeilemaan, josko se räättömällä ruumiilla onnistuisikin. Ja sitten voin alkaa unelmoida siitä 1:25 alituksesta.