sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lähes 22 kuukauden tauko

Hiihdin viimeksi 5.3.2013. Mutta tänän hiihdin taas! Tosin sekin vaati hitusen päättäväisyyttä.

Ensin mun piti tutkia ja arpoa, missä on latuja. Eikä pelkkä latupohja riittänyt, vaan tarvitsin myös latu-uraa. Mä en ole mikään kamalan taitava vaparin hiihtäjä, mutta lääkäri myös kielsi mua hiihtämästä muuta kuin pertsaa, kunnes leikkauksesta on kulunut 3 kk.

Parhaalta vaihtoehdolta vaikutti latureittipalvelun mukaan Oittaa ja olin lukenut siitä myös Pian raportin eiliseltä. Tosin minä en ihan yhdeksäksi ollut minnekään ladun varteen ehtimässä, joten pelkäsin ruuhkaa. Lisäksi sain FB:ssä vinkin, että tykkilumen ajo laduille haittaa varsinkin pertsan hiihtämisen kokonaisvaltaista elämystä Oittaalla. Tämä laski mun motivaatiotani huomattavasti, ja aloin miettiä muita liikuntavaihtoehtoja.

Lähilatu

Siinä sitten miettiessäni, että haenko kuitenkin sukset kellarista vai kokeilenko pyöräilyä tulin katsoneeksi ulos ikkunasta. Mitä? Hiihtääkö joku läheisessä puistossa! Kyllä vaan ja joku toinenkin. Totesin siinä sitten itsekseni, että ei ole ihan vastaavanlainen tappio, jos kävelen suksien kanssa pari sataa metriä niityn reunaan tarkastamaan, onko siellä ihan kunnon latu vai tuleeko hiihtäessä lähinnä paha mieli, kuin jos ajelisin Oittaalle toteamaan, että vituttaa kiertää 700 metrin lenkkiä ruuhkassa.

Tuumasta toimeen ja täti kellariin! Suksien pohjissa oli jotain esihistoriallista voitelua, mutta pistin varmuuden vuoksi lisää sekä pitoa että luistoa (pitää käydä ostamassa varmaan lisää vanhojen voiteiden poistomönjää ja ehkä pitoteipit). Ja eiku menoks!

Kiitos Tapiolan ahkerat hiihtäjät!

Niityllä oli ihan hyvä itsetehty melkein 1,5 km pituinen latu, ja sitä kiersi kourallinen ihmisiä. Latuja oli kuitenkin useammassa kohdassa kaksi rinnakkain, joten pikkulasten ja seniorikansalaisten ohittelu ei ollut ollenkaan haastavaa. Veikkaan, että lenkki oli pidempi ja porukkaa vähemmän kuin Oittaalla.

Oli myös mukavaa avata hiihtokausi näin pitkästä aikaa ihan tasaisella alustalla. Olen aina ennen hiihtänyt Leppävaarassa (jonka vitosen lenkki on silkkaa mäkeä) ja ihmetellyt, miten kaikki muut jaksavat aina hiihtää 10-20 km ja minä meinaan olla ihan sippi jo viiden kilsan jälkeen. No, ei se kymppi tänään tasaisella pahalta tuntunutkaan. Pariin otteeseen innostuin leikkimään oman elämäni Aino-Kaisa Saarista ja tasatyöntämän hartiani hapoille, mutta siitäkin palautui ihan hyvin vuorotyönnellessä. Mun huono tekniikkani korostuu varsinkin ylämäissä. Muuten etenen ihan ookoo. Ja nyt mulla on oiva treenimaasto kehittää sitä tekniikkaani, kun tasainen latu on ihan kävelymatkan päässä. Ja kunhan lunta tulee vähän lisää, tuota samaa latua pääsee pitkälle Laajalahteen asti! Tosin tiistaiksi on luvattu sadetta. Yhyy!

2 kommenttia:

  1. Iso peukku päättäväisyydelle! Silkkiniityllä on kyllä melkein aina latu kun on lunta. Oikein hyvölumisina talvina on täältä Laajalahdesta päässyt sinne saakka hiihtäen. Voi kun pakkaset ennustuksista huolimatta jatkuisivat ja tulisi vielä lisää lunta!

    VastaaPoista
  2. Joo, tiedän. Hiihdin silloin 2013 kerran Lintuvaarasta töihin Otaniemeen juurikin Laajalahden kautta. Turunväylän kohdalla oli puutetta ladusta. Muuten pääsi ihan kivasti Leppävaaran urkkapuistosta Silkkiniitylle.

    VastaaPoista