tiistai 21. heinäkuuta 2015

Tour de Lammassaari



Meidän mökkimme sijaitsee Päijänteellä lahdenpohjukassa. Lahden suulla sijaitsee pieni saari nimeltä Lammassaari. Olen puhunut jo monta vuotta sen ympäri uimisesta. Aiemmin olisi pitänyt saada joku turvasoutelemaan rinnalle, kun uin, mutta viime vuonna minulla oli jo oma puhallettava uintipoijuni. Silloin en vain saanut aikaiseksi. Mutta nyt vihdoin sain!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Hankin Supersuunnistajalle keväällä oman Safeswimmerin, joten hän saattoi osallistua, kun viimein tänä aamuna julistin uivani Lammassaaren ympäri. Ja koska tämä tapahtuma oli omalla tavallaan suuri niskavoitto saamattomuudesta, nimesin uintiretkemme juhlallisesti Tour de Lammassaareksi.

Spekuttelimme ennen lähtöä, mitä matkaksi mahtaisi tulla. Ensin minä veikkailin paria kilometria, mutta muutinkin veikkaustani lopussa 1450 metriksi. Supersuunnistaja veikkasi  matkaksi 1570 metriä, ja sovimme, että lähemmäksi osunut saa Pätkiksen.

Sinne mennään!
Uinti lähti kulkemaan kivasti. Kaikki talven uintitreenit ovat ilmeisesti tuottaneet tulosta, koska viime vuonna Tahkolla kanssani saman ajan uinut Ääsääs jäi minusta heti reippaasti. Minä en edes uinut mitenkään kovaa ja kuikuilin jatkuvasti, missä mies menee. Sovittakoon, että Supersuunnistaja ei ole ottanut uinnissa takapakkia, vaan minusta on tullut ihan sairaan nopee.

Lähtötunnelmia. Ääsääs nauttii vilpoisasta vedestä. :)

Odottelin Ääsääsiä ennen kuin lähdimme varsinaisesti kiertämään saarta ja taas sen toisella puolella. Saaren luoteisreunalla aukeaa kunnon ulappa, ja siellä olikin jo jonkin verran aallokkoa. Supersuunnistaja sanoi, että hänelle tuli siellä vähän huono olo, mutta hän kokikin vasta ekaa kertaa allokon vuoristoratavaikutuksen. Minua aallokko ei tällä kertaa juurikaan haitannut. Hengittelinkin vasemmalta eli sopivasti eri puolelta kuin mistä aallot loiskivat. Pysäytin kellon aina, kun harrastin odotelua roikkuen poijuni varassa. Siksi minun loppuaikani oli kymmenisen minuuttia nopeampi kuin Ääsääsillä. Minun Garminini näytti matkaksi 1,78 km, ja Supersuunnistajan Polar oli mitannut 1,86 km. Emme kyllä uineetkaan ihan samaa reittiä. Ääsääs siis kuitenkin voitti Pätkiksen.

ja sitten menoksi! 

Tämä oli kesän ehkä nautinnollisin uintireissu. Ei ollut kisojen alkuryysistä, aurinko paistoi ja sain kunnon flown päälle. Oli niin kivaa, että pitää ehdottomasti ottaa Tour de Lammassaari ihan tavaksi ja tehdä siitä mökkitraditio. Matkakin on ihan sopiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti