Stormin Teräsmies

Pyysin taannoin Supersuunnistajaa tekemään minulle juoksuohjelman, joka valmistaisi Levin kisaan. Ensin minä täyttelin muita treenejä viikko-ohjelmaani, ja sitten Supersuunnistaja lisäsi juoksutreenit ja tuunasi muutenkin kokonaisuutta. Yksi tuunaus oli, että tänä viikonloppuna piti osallistua johonkin tapahtumaan, koska kisoissa saa yleensä hyvän kovan treenin. Vaihtoehtoja olivat Tour de Mäntyharju, Kangasala Triathlon, Vuelta Vantaa ja Stormin Teräsmieskisa. Koska Tour de Mäntyharju alkoi liian aikaisin aamulla, Kangasalan kisa oli kallis ja Vuelta vasta sunnuntaina, päädyin valkkaamaan omaksi treenikseni teräsmieskisan Sastamalassa. Sinne ajoi mökiltä sopivasti pari tuntia.

Stormin Teräs ry. järkkäsi perinteikkäästi 26. teräsmieskisan, joka on aikojen saatossa siirtynyt Stormista Sastamalaan. Tapahtuma oli tosi söötti pikkukisa. Meitä naisia oli yleisessä sarjassa 17 ja miehiä oli 24. Kuusi parasta palkittiin. Lisäksi oli muutama osallistuja nuorissa ja ikäsarjoissa.

Minun ja Supersuunnistajan vaihtopaikat

Supersuunnistajakin osallistui - tosin melkein salanimellä. Kun ilmoitin meidät sähköpostilla mukaan, oli järkkärille käynyt pieni aivopieru, ja ilmottautuneiden listaan päätyi vähän väännelty nimi. No, nimi saatiin korjattua oikeaan muotoonsa numeroita haettaessa. Mutta ei siinä vielä kaikki. Minä olin ilmoittanut itselleni seuraksi tietenkin Helsinki Triathlonin, mutta jättänyt Supersuunnistajan seuratta. Mietin, että pitäisikö hänet laittaa ihan vaan äidin mieliksi edustamaan suunnistusseuraa, mutta ajattelin, että antaa olla, kun lajikin on eri. No, tuloslistalle hänet oli pakkoliitetty HelTriin. Pitäisiköhän maksaa jäsenmaksu? :)

Kisa koostui 300 m uinnista, 20 km pyöräilystä, minkä alussa ja lopussa oli pieni pätkä hiekkatietä sekä ilmoitusten mukaan 7,5 km juoksusta. Pyöräreitti oli oikeasti noin 18 km ja juoksukin vain kuutisen kilometria. Kompensaatioksi minä uin vähän epäoptimisti ja venytin uimareittiä pidemmäksi kuin se olikaan. Olin silti näemmä kolmanneksi nopein nainen uinnissa.

Loppukiri. Vähän on asento päässyt lysähtämään.
Mutta onneksi kulki silti.

Vaihdossa vietinkin sitten sen verran hartaasti aikaa, että tiputtelin sijoitustani muutaman naksun. Muistaakseni minut ohitti fillarilla vain yksi nainen, joka roikkui koko pyörälenkin minun peesissäni (kisa oli peesivapaa), ja porhalsi sitten viimeisellä kilometrilla ohi. Loput ohittajat olivat miehiä. Jokusen selän minäkin saavutin, mutta en nyt kuollaksenikaan muista niiden sukupuolia. Pyöräillessä iloinen asia oli, että painavilla treenikiekoillakin sain keskarikseni yli 30 km/h, vaikka alun ja lopun hiekkatiepätkät otinkin aika rauhallisesti, koska pelkäsin vähän irtosoraa.

Juoksu juostiin kolmena kierroksena ja se meni silleen minttumaisesti "kunhan nyt maaliin päästään". Pidin kuitenkin sijoitukseni naisissa ja kuittasin yhden miehen viimeisellä kiekalla. Olin kuitenkin oikein tyytyväinen myös juoksuun, koska se meni minun mittapuullani ihan vauhdikkaasti: 5:13 min/km. Olen tosiaan tainnut oppia jossain välissä vahingossa juoksemaan. Aiemmin keskivahtini on ollut ennemminkin 5:40 min/km luokkaa. Hyvä näin.

Palkintoa pokkaamassa. Tätä emme näe usein. :)

Lopputuoksissa olin viides eli pääsin kerrankin osallistumaan palkintojenjakoon, ja sain upean pinkin pystin. Tätä ei todellakaan tapahdu liian usein. Viimeksi voitin pari vuotta sitten ammuntakisat, joissa oli minun sarjassani yksi toinen nainen. Silloin en tajunnut jäädä palkintojenjakoon, koska minulla oli kiire kaupppaan ostamaan pesukoneen liitintä. Eli viimeksi olen osallistunut palkintoseremoniaan joskus viime vuosituhannella, kun korisjoukkueemme voitti junnujen SM-kultaa. Ja yksilösuoristuksesta olen saanut palkintoja joskus ihan penskana koulujen välisestä uintikisasta. Joten lauantai oli kaikin puolin historiallinen päivä. Onneksi en mennyt Kangasalalle. Siellä taisi olla paljon enemmän kilpailijoita, eikä sama olisi onnistunut. ;)

Pinkki pokaali. Wau!

Tästä onkin sitten ihan lempeän pörröinen ja turvallinen olo lähteä kohti Leviä ja kesän päätavoitetta. Tällä viikolla ilmoitettiin, että uintimatkoja on lyhennetty, koska Immeljärvessä voi muuten jäätyä varpaat. Kisaan on ilmottautunut pitkälle matkalle vain säälittävät 37 kilpailijaa tai joukkuetta. Ja noistakin kilpasarjassa on vain alle puolet. Voehan nössöt! Luonnollisesti oletan, että varsinkin kilpasarjassa kaikki muut ovat ihan kreisejä polkujuoksijoita ja muutenkin hurjia atleetteja. Siksi tavoitteenani on vain olla häviämättä: mieluiten en häviäisi edes (naisten) kilpasarjaa, mutta jos nyt en edes kaikista kisaajista tulisi viimeisenä maaliin, niin olisin ihan tyytyväinen. Jos pääsen maaliin, niin näillä näkymin olen tuloksella kuin tuloksella naisten kilpasarjan podiumilla: meitä on ilmottautunut mukaan vain 3. Tänään on viimeinen ilmottautumispäivä, joten voi olla, että sijoitusten eteen pitää sittenkin tehdä muutakin kuin päästä maaliin. Jäämme jännityksellä odottelemaan, kuinka ämmän käy. :)

Mutta ennen triathlonia pitää vielä kisata Arctic Challengekin.