Maltti on valttia - eli vaellustarina osa 2

Ja sitten tarinaa loppureissusta, joka meni jo vähän paremmin kuin edellisen postauksen vaellusfarssi.

Bjørnhollian mökki oli todella symppis

Maailma tuhoutui ja vain jäkälä ja Supersuunnistaja selvisivät

Koska maanantain kokemus oli aika tyrmäävä, päädyimme muuttamaan tiistain suunnitelmiamme. Alkuperäinen ideamme oli huiputtaa kokonainen vuorijono eli kolme kaksitonnista, mutta päädyimmekin seuraamaan virallista vaelluspolkua, joka kulki vain enismmäisen huipun (Høgronden, 2118 m) kautta. Huippu oli taas ihan pilvessä, joten ylhäällä kävely kiinnosti muutenkin kuin kilo kiviä. Huipulle vei melkoisen hyvä polku, mutta alas joutui taas vähän taiteilemaan liukkailla kivillä ja nelivedolla.

Oh my god! Kenny pääsi huipulle!

Vesi tulee tunnelista!

Päivän paras osio koitti, kun pääsimme taas pilvien alapuolelle. Kuulimme jo sumuun kalkatusta, ja ihmettelimme, että onko näin korkealla lampaita. No, olihan siellä! Ja lisää tuli vastaan, kun pääsimme alemmas vihreämmille seuduille.

Tämä jengi odotteli vuoroaan, että pääsisi polulle. Me olimme tiellä.

Myös maisemat olivat tyrmäävän upeat! Veikeät vihreät kummut ja vaivaiskoivut olivat kivaa vaihtelua huippujen kivikoille. Vaikka on niissä kivissäkin kyllä oma viehätyksensä. Kaikkein päräyttävin näky tuli vain muutama kilometri ennen illan majapaikkaamme: reitti kulki jyrkälle rinteelle, jonka alla kiemurteli joki ja vastarannalla kohosi seuraavat tunturit. Näky oli päräyttävä!

Ensin näimme veikeitä kumpuja ja monttuja...

Ja sitten aukeni upein näky ikinä laaksoon. Tämä kuva ei tee oikeutta
maisemalle. Olisitte olleet paikalla!

Päräyttävä oli myös uroshirvi, johon törmäsimme vähän ennen Døråselterin mökille saapumistamme. Se taisi olla aika tottunut ihmisiin ja hengeilla mestoilla enemmänkin, koska mökillä oli siitä useampikin valokuva seinällä. Olimme taas perillä vasta virallisen päivällisajan jälkeen, mutta ehdimme kuitenkin syödä enemmän rauhassa kuin maanantaina. Lisäksi jaksoimme vähän venytellä ja lueskellakin vielä suihkun jälkeen ennen kuin uni taas voitti.

Herra hirvi oli hukannut yhden sarven ja kasvatteli uutta. Toivottavasti
sillä irtoaa piparia syksyllä.

Koska reissun teema tuntui olevan "suunnitelmat muuttuvat", havaitsimme aamulla, että alkuperäinen suunniteltu vikan päivän reittimme oli kielletty. Reitin varrella oli villiporoja, ja niillä oli juuri vasoja. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin alkuperäinen suunnitelma olikin ehkä vähän liian pitkä päiväetappi meille, joten reittimuutos ei oikeastaan harmittanut. Lisäksi olimme ihan kyllästyneitä pilvisiin huippuihin ja liukkaisiin kiviin. Kun luvassa oli vielä runsasta sadetta klo 16 aikaan, päätimme luopua viimeisestäkin mahdollisesta kaksitonnisen huiputtamisesta ja kävellä suorinta tietä takaisin Rondvassbun mökille. Itse olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että eräjormaaminen on kivempaa, kun näkee, minne on menossa. Sumu on aika tylsää katseltavaa, vaikka on sumuisessa kivikkomaisemassakin jotain taideleffamaista hienoutta. Keskiviikkona pilvet olivat aika matalalla, ja saimme kävellä aika pitkään pilvessä, vaikka kävimme korkeimmillaan vain reilussa 1600 metrissä. Maisema oli jännä, ja sanoinkin Supersuunnistajalle, että voisin kuvitella jollain vieraalla elinkelpoisella planeetalla olevan juuri sellaista. Ehkä vähän vähemmän jäkälää vaan.

Tämä joki oli virrannut tässä jo jonkin aikaa.

Tyyni Rondvattnet - ja meillä enää vähän matkaa jäljellä

Ekalta möksältä eli Rondvassbylta sai vuokrata maastopyöriä, joilla sai polkea 6 km päähän parkkipaikalle. Eli saman reitin, minkä sunnuntaina kävelimme. Koska olimme patikoineet jo ihan tarpeeksi, ajattelimme, että pyöräily voisi olla vaihteeksi kivaa. Lisäksi koetimme ehtiä sateen alta pois. Toki meidän tuurillamme pääsimme pyöräilemään juuri luvatun saderintaman läpi. Pyöräparkista oli vielä neljän kilometrin patikka hotellillemme Rondane Spalle. Alamäki alkoi tässä vaiheessa tuntua reisien lisäksi myös jalkapohjissa. Onneksi matkalla näkyi taas paljon söpöjä lampaita, niin ihan koko aikaa ei tarvinnut keskittyä kipeisiin koipiinsa.

Ihanaa, kun saa kohta istua 6 km!

Varokaa lampaita!

Hauska reissu oli! Sää olisi toki voinut olla vähän parempi, mutta Rondanessa taitaa sataa aina paljon, kun Atlantilta tulevat pilvet nousevat tunturien kohdalla ylös. Seuraavan kerran, kun lähden Norjaan, niin suunnittelen reitilleni kyllä vähän vähemmän huippuja ja enemmän vihreitä seutuja. Puurajan tietämillä on kivointa, koska siellä ei ole ötököitä, mutta maisemat ovat todella kauniita.

Koska lammaskuvia ei voi koskaan olla liikaa!