torstai 21. toukokuuta 2015

Uintitestejä

Tänään uitiin treeneissä 30 minuutin uintitesti. Minulla ei ollut sen suhteen koviakaan odotuksia, koska en ollut ihan varma, olenko vielä palautunut viime torstaista. Ainakin selkä ja äässi ovat olleet vielä vähän jumissa.

Minua alkoikin kramppailla jo alkuverkassa, vaikka olenkin kiskonut kuuliaisesti magnesiumia ja juonut mielestäni ihan tarpeeksi nestettä. Mietin, kannattaako tässä alkaa edes uida koko testiä, kun en selvinnyt mitään harjoituksen osaa ilman kramppeja. Mutta kuten vanha kansakin sanoo, yrittänyttä ei laiteta. Ja ainahan voi keskeyttää...

Sain uitua ekan tonnin oikein mainiosti ilamn mitään paineita. Vhän tonnin jälkeen eli noin 20 min kohdalla vasen jalka alkoi krampata - ja vielä silleen ihanasti pohkeesta ja etusäärestä samaan aikaan. Potkin seuraavat parisataa metriä vain oikealla jalalla. Pysyin kuitenkin vielä yhdellä jalalla ihan kivasti meidän ratamme possujunan peesissä. Mutta kun oikeakin jalka alkoi kramppailla kolmisen minuuttia ennen loppua, tipuin kyydistä. Lopputulos 1475 m on olosuhteisiin nähden ihan ok, mutta eihän alle 1500 m ole enää hyväksyttävä suoritus, kun sen maagisen rajan on kerran ylittänyt.

Viime kerralla eli kaksi viikkoa sitten uitiin muuten CSS-testi. Se on kyllä ihan hassu testi: minä paransin 400 m aikaani edelliskertaan 17 s ja 200 m aikaani 15 s - ja CSS-tulosta hurjan yhden sekunnin! Mutta CSS:n laskukaava onkin aika jänskä. Allaolevassa videossa kerrotaan hyvin, mistä CSS:ssä on kyse. Ja kun vertailin CSS-tulostani (1:58) viime kerran 30 minuutin testiin, niin aika samoissa siitä laskettu satasen aika on. Eli kai tuossa testissä jotain perää on. 30 min tetsi on silti paljon kivempi uida - paitsi tänään.


Huomenna lähdetään Kuusamoon! Viikonlopun WOW on se, että Supersuunnistaja juoksee Karhunkierroksen keskipitkän matkan eli 80 km. Ja viikonlopun LOL on taasen se fakta, että minä olen tapahtuman virallinen valokuvaaja! :D

2 kommenttia: