Liidailua

Olen alkanut alistua siihen tosiasiaan, että en ehdi kirjoitella melkein ikinä viikolla, vaan kaikki bloggailu jää aina viikonlopulle. mutta eipä mulla aina joka viikko mitään ihmeellistä kerrottavaa olisikkaan. Tällä viikolla olisi kyllä ollut. Mutta kerronpa niistä nyt!

Keskiviikkona olin taas (eli kolmatta kertaa) HelTrin yhteistreenissä Esportissa. Tällä kertaa meitä oli paikalla kolme, mikä taitaa olla aika normi. Ekalla kerralla meitä oli kuusi, mutta sen jälkeen 2-3 on ollut kuulemma (ja omankin kokemuksen mukaan) tavallisempaa. Ei tainnut Esportin treeneistä tulla yhtä suosittuja kuin tamperelaisten Pirkkahalli-treeneistä. Mutta heillä taitaakin olla paikalla oikein valkku. Tälle keväälle minä en pääse enää yhteissessioihin, mutta muutkin kävijät ovat seuraavat pari viikkoa etelässä, joten eipä seuraakaan olisi tarjolla. En tiedä, jaksaako kukaan enää parin viikon kuluttua polkea sisällä. Tosin taisivat juuri luvata takatalvea. Jos minä en saa sovittua yhteistreeniaikaa, teen tuon treenin yleensä Esportin spinning-pyörillä, koska onhan se trainerin raahaaminen hallille aika ärsyttävää puuhaa. Viime viikon maanantaina viereisellä pyörällä oli muuten toinen nainen, joka myös vaihteli välissä lenkkareihin. Tyypillisenä suomalaisena en tietenkään sanonut hänelle sanaakaan ja esimerkiksi kysynyt, mahtaako hänkin olla triathloonari.

Tänä viikonloppuna kissoja on koetettu pistää ulkoilumoodiin. Eilen Miisu
vielä karkasi sängyn alle eiä tullut ulos. Unski käveli 20 m päähän ovelta, kääntyi
ympäri ja maukui oven edessä, että päästäkää sisälle

Minun tämän viikon vaihtotreenini oli 20 min pyöräilyä ja 3 kierrosta eli 1200 m juoksua kertaa neljä. Muut tekivät 6 x (15 min + 3 kiekkaa). Minä tein lyhyemmän treenin, koska pääsin paikalle vasta vähän myöhässä. Lisäksi tykkään pyöräillä kerralla vähän enemmän. Ekaa kertaa ikinä vaihtotreeniä tehdessäni sain jokaisen juoksun kulkemaan nopeammin kuin edellisen. Mutta keskiviikkona minä oikein keskityinkin siihen, etten lähtenyt alussa liian lujaa ja että lopussa juoksin kunnolla ja kovaa.

Tänään otin Miisun syliin ennen kuin kaivoin
valjaat esille. Oli kuitenkin hyvin selvää, mitä
mieltä karvahanurit olivat ulkoilusta. No,
kukauden sisään niiden päässä naksahtaa jotain
ja ne alkaat pyytää ulos.

Yleensä olen käynyt keskiviikkoisin kiipeilemässä Vuorikiipeilijä M:n kanssa, mutta tällä viikolla emme menneet, koska menimme torstaina kurssille - nimittäin liidauskurssille. Nyt me saamme ihan luvan kanssa viedä itse köyden mukanamme seinälle ja varmistaa muita liidaajia. Tämä on ihan sikasiistiä, koska nyt meille aukesi ihan hurja määrä uusia Salmisaaren reittejä. Kaikilla reiteillä kun ei ole yläköyttä ollenkaan.

Minusta ei ole kuvaa valjaissa, mutta löysin
liidauskuvan joululomalta, kun olin
Outdoorsy E:n ja hänen poikaystävänsä K:n
kanssa kiipeilemässä. E liidaa.

Liidailu on vähän vaikeampaa kuin yläköysikiipeily, koska välissä pitää pysähtyä ja klippailla köyttä seinään. Ja silloin olisi hyvä olla hyvässä ja tukevassa asennossa. Liidailua ei kannata tehdä ihan yhtä vaikeilla seinillä kuin mitä yläköysikiipeilee. Siksi eilen Salmiksessa me liidailimmekin vain ihan helppoja 4+:n ja 5a:n reittejä, harjoittelimme lähinnä klippausta ja varmistamista sekä totuttelimme tunnelmaan. Tai liidasimme me vahingossa yhden 5b:nkin, kun luulimme sen olevan 5a. Se oli kyllä aika helppo 5b - vain yksi kohta oli vähän kinkkisempi. Siinä minä sitten tipuinkin 3-4 kertaa köyteen ennen kuin osasin. Vuorikiipeilijä M:n mielestä liidailu on hurjan jännää puuhaa. Ja onhan se: siinä olet itse vastuussa siitä, että et tömähdä tonttiin, kun pitää muistaa klippailla. Liidatessa myös putoaa enemmän kerralla, kun köysi venyy ja tietyissä tilanteissa siinä on löysää, jota on sitten varaa humpsahtaa alaspäin. Itse olen kyllä sitä mieltä, että liidailu ei ole yhtään niin pelottavaa kuin boulderointi, joka siis on ihan luonnottoman kamalaa puuhaa. Ihmisen kuuluu olla seinällä kiinni köydessä. Piste.