keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kaljamaili

Olen entinen teekkari, ja oluen juominen on lähellä sydäntäni. Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut osallistua terässikaan (tänä vuonna Tahko triathlon meni sen päälle), mutta kun kuulin lajista nimeltä kaljamaili, olin aivan liekeissä. Kaljamaili oli viime kesänä jopa uutisissa, mutta minun tajuntaani se iski kuin tuhat volttia, kun Supersuunnistaja linkkasi minulle Peräkylän Ponnistuksen videon.


Tekemistä kerrakseen. Huomaa Corona-naisen limet. :)

Koska missasin PePon lähdön, järkkäsin kisan ihan itse firmamme urheilu- ja kulttuurikerhossa, koska lajihan yhdistää sopivasti urheilua ja (juoma)kulttuuria. Osallistujalista jäi aika lyhyeksi, ja sairastapauksen sekä aikataulusekaannuksen takia lähtöviivalta starttasi vain kaksi hurjaa atleettia: Vuorikiipeilijä M ja minä. Onneksi kannustusjoukkoa oli saman verran, joten ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. 



Mihin mä oon ryhtymässä?

Vuorikiipeilijä M:lle tuli huonon sääntöjen sisäistämisen takia yllätyksenä, ettei peliväineitä saanutkaan avata valmiiksi ja pistää limejä pulloon, mutta muuten kisa saatiin käyntiin sääntöjen kertaamisen jälkeen ilman suurempaa draamaa. Meitsi kisasi virallisessa sarjassa (0,355l ja > 5 %) ja M:llä oli pelivälineenä tuttu ja turvallinen 0,33l kolmonen (ja ne limet).

Eka juoma. M piti vielä takin päällä, ettei kylmä yllätä
Ensimmäinen kierros meni tasaisesti rinta rinnan, mutta toisella juomalla vanha teekkarikokemus ja muu yleinen "kotikenttäetu" (paikkana oli Otaniemen kenttä kampuksen kyljessä) alkoi vaikuttaa, ja vetäisin n. 10 metrin keulat. Jo tässä vaiheessa takasuora vakiintui "röhtäisysuoraksi". Vuorikiipeilijä M:lle tämä tuotti hieman ongelmia, koska tuolla aurinkoisella kentänpuoliskolla oli jokunen muukin urheilija, ja M-parkaa alkoi hävettää. Minä osasin röytäistä äänettömästi. :)

Toinen upposi vielä helposti ja tasaisesti
Toisen olusen jälkeen tuli kaarteessa todettua, että enpä taida olla enää ajokunnossa. Kisasta alkoi siis tulla mielenkiintoista. Kolmas olut meni rutiinilla, ja M kauhisteli meikäläisen juomavauhtia. Hommassa avitti hieman oluen lämpötila ja siten runsas pulloon jäävä vaahto. Mutta toki minulla oli myös vankka kokemus erilaisista hipsunhauskoista juomapeleistä. Vauhti hiljeni kierros kierrokselta, mutta lähinnä juomisessa.

Kattokaa, kun toi juo nopeesti!

Olin kuulut lukuisia pelotteluja takaisin potkaisevista oluista ja otin siksi myös neljännen oluen varovaisesti, mutta olo oli koko suorituksen ajan vakaa eikä missään vaiheessa ollut sakkokierrosriskiä. Neljäs olut upposi turvallisesti, ja pääsin revittelemään viimeistä kierrosta tuuletusten saattelemana. Humalan tasokin pysyi sen verran mietona, että uskalsin ottaa vielä näyttävän loppukirin. Kello pysähtyi meikäläiselle aikaan 11:33:6 ja Vuorikiipeilijä M ylitti maaliviivan ajassa 12:13:7.


Se oli siinä!
Loppuanalyysina sanoisin, että hiemankaan opiskelijaelämää viettäneelle ja juomapelejä pelanneelle kaljamaili ei ole paha suoritus. Pelottelu on täysin ylimitoitettua, ja nyt oikeastaan vähän harmittaa, etten juonut ja juossut kovempaa. 10 minuutin raja on saavutettavissa jopa ilman harjoittelua, kunhan vähän uskaltaa riskeerata. Nyt otin siis todella varman päälle, että saisin pohjille eheän suorituksen. 

Hyvä me!
Tätä pitää ehdottomasti kokeilla uudelleen, koska meillä molemmilla on selkeästi lahjoja lajiin. Joko kaveriporukalla, PePon mahdollisessa seuraavassa kisassa tai taas firman tilaisuutena, jos muitakin alkaa kiinnostaa.

Kuvat: Juha Immonen / kloksi.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti