Hyvää Mintun päivää!

Mulla onkin sellainen kunto, että se kestää paremmin triathlonin puolimatkan kuin konsernin pippalot. Olin siis Tahkon jälkeen sunnuntaina huomattavasti toimintakuntoisempi kuin eilen. Mutta kerrankos sitä. :)

Ei viikonloppu pelkkää gomorran bilettä ollut, vaan lauantaina meillä oli ihan asiaohjelmaa aamu yhdeksästä lähtien: paikalle oli hommattu monenlaisia puhujia sekä firman sisältä että ihan rahalla sen ulkopuolelta. Kuten jo viimeksi mainitsin, minä menin kuuntelemaan ruotsalaista ammattiseikkailijaa Annelie Pompea. Ekalla luennolla Annelie kertoi, kuinka hän onnistui vapaasukelluksen maailmanennätyksessään, ja toisella kuulemallani luennolla aiheena oli "Control your thoughts", eli kyseessä oli eräänlainen mindfulness-luento. Minusta tuli ihan Annelien fani - ja niin tuntui tulevan kaikista muistakin, jotka kuulivat Annelien ekan luennon. Se oli ehkä paras luento ikinä.

Möhkökengät

Juttelin Annelien kanssa luentotauolla, koska minun oli ihan pakko kiittää häntä liikuttavasta luennosta ihan henkilökohtaisesti. Juttelimme siitä, kuinka  saavutukset tuntuvat paremmilta, kun niitä ennen on ollut vähän vastoinkäymisiä.

Toinen Annelien luennoissa minua eniten koskettanut juttu oli se, kun hän kysyi yleisöltä, miksi tyydymme ajattelemaan, että emme osaa jotain tai pysty johonkin. Annelielle itselleen oli sanottu, että ei hänestä tule vapaasukeltajaa, koska hänellä on vain 4 litran keuhkot. No, tulipas ja vielä maailman paras. Tämä sai minut miettimään, että miksi minä tyydyn ajatukseen, että polvet on paskottu, eikä pitäisi enää juosta, kun voisin etsiä keinoja, että pystyisin juoksemaan ilman kipua ja pilaamatta polvia enää lisää. Tätä asiaa ajattelin tässä vähän märehtiä ja sitten ehkä tehdäkin jotain.

Miisukin tuli tutkimaan tossuja

Juoksua tuli harrastettua lauantainakin, koska meidän konsernimme filosofiaan kuuluu hyvin tiukasti urheilu: kaikissa koulutuksissa on aina jonkinlaista fyysistä aktiviteettia, ja nytkin luentojen jälkeen sai valita joogan, crossfitin sekä yhteislenkin väliltä. Koska minun oloni oli perjantai-illan maailmanparannuksen jäljiltä hitusen rouhea, ei ajatus crossfitistä innostanut. Eikä keskittyminen riittänyt joogaan. Mikä siis olisikaan järkevämpää kuin lähteä juoksulenkille Visbyn vanhan kaupungin ympäri? No, eipä ollut enää rouhea olo, kun palasin hotellille. Mutta polvissa vähän tuntui, koska alusta oli puolet lenkistä ihan pikitietä. Myös jalkapohjassa oli rakko lenkin jälkeen taas samassa kohdassa kuin Tahkon puolimaran jälkeen. Tulipa siinä sitten todettua, että pitäisiköhän hankkia uudet lenkkarit.

Meillä taitaa asua ajatustenlukija. Kuten otsikkokin toteaa, niin tänään on Mintun nimipäivä. Ja nyt jo varmaan arvaattekin, mitä minä sain nimipäivälahjaksi: uudet lenkkarit! Hoka One Onet ovat vähän niin kuin five fingersien vastakohta eli maailman ensteks pehmustetuimmat kengät. Ne ovat ihan helvetin rumat lenkkarit: suoranaiset Möhköfantit. Jos ne nyt kuitenkin auttavat mua juoksemisessa, niin kestän niiden kammottavat Moonboots-vibat ihan suosiolla.

Jos muistaisin aina venytellä, niin ehkä minäkin osaisin pestä varpaani
näin - lauantaina en muistanut (jo kolmas unohdus haasteen aikana!)

Minun piti mennä tänään salille, mutta koska olo olikin vielä vähän vetämätön ja teki enemmän mieli olla ulkona, päätinkin vetäistä tuulipuvun housut jalkaan ja mennä harrastamaan espoolaisten kansallisurheilua eli sauvakävelyä. Kokeilin uusia tossujani sitten tunnin lenkuralla. Mulla puutuu aina uusissa lenkkareissa jalkapohjat parilla ekalla lenkillä. Se on aika hassua, koska mulla on niissä kuitenkin aina samat vanhat tukipohjalliset. Mutta aika pian munkin lättäjalat sitten uusiin kenkiin tottuvat. Onko kellään oikean jalkapöydän kaaren omistavalla samaa ongelmaa, vai onkohan tämä nimenomaan minun lättäjalkojeni syytä? Voin tehdä tossuistani syväluotaavaa analyysia vähän myöhemmin, kun olen tutustunut ja tottunut niihin kunnolla. Mutta todetaan nyt sen verran, että olivat ne kyllä tosi pehmoiset.