Onneksi paikkana oli vanha tuttu Leppävaaran urheilupuisto. Toisaalta, mä olen aina pummannut juuri siellä pahasti, koska olen luullut tuntevani sen kuin omat taskuni. Ja tämä on tapahtunut aina ennen valoisassa.
 |
| Tarpeellista tavaraa: otsalamppu, sen akku, emit, kompassi ja kartan suojamuoveja useammassa koossa |
En siis lähtenyt tänään keulimaan, vaan otin helpon 2,9 km radan. Onnistuin silti lähtemään heti ekalta rastilta posottamaan pitkin väärää hiekkatietä. No, edes se eka rasti meni ihan hyvin... Kolmosrastille osuin ihan vahingossa ekalla yrittämällä (en siis oikeasti tiennyt, missä olen) ja nelosella pummailin taas väärälle polulle ja jouduin peesaamaan muita. Onneksi otsalamput näkyvät hyvin. Vitonen meni kuin suoraan oppikirjasta, mutta juoksinkin rastivälin hyvin hitaasti, etten ainakaan missannut poilkujen risteyksiä pimeässä. Samaa rauhallista linjaa jatkoin kutoselle, mutta pummasin silti vähän. Seiskarasti oli helppo hyvän mielen rasti ja kasille löysin kivasti, kun eräs nuori suunnistajasankari juosta roiskautti ohitseni rastille ja näytti juuri ratkaisevalla hetkellä oikean suunnan. Ysille hän karkasikin sitten näkymättömiin ja meikä valitsi tietysti taas väärän polun ja pummasi. Kympille osuin ihan vahingossa ja tuurilla, joten lopulta hommasta jäi ihan hyvä fiilis. Aikaa 4,5 km tarpomiseen ja raivoisaan pään heilutteluun meni 54 minuuttia ja rapiat päälle.
 |
| Koska lampun johto on aika lyhyt ja suunnistuspaidassa ei ole taskujakaan, laitetaan akku selkään. Tässä on Superuunnistajan äipän tekemä hieno liivi akkua varten. Mun pitäisi hommata oma. |
Yösuunnistus on hirmuisen vaikeaa mutta samalla kamalan hauskaa puuhaa. Ja metsä on ihan uskomattoman kaunis otsalampun valossa. Jos osaat yhtään suunnistaa valoisalla, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan myös yösuunnistusta. Ainoa haittapuoli lajissa on, että koska urheilu ja endorfiinikännit tapahtuvat myöhään, niin illalla ei sitten ainakaan nukuta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti