Tulokset paranee ja ruumis ränsistyy

Olin sunnuntaina taas salilla. Jotenkin edellisestä kerrasta pääsi taas kulumaan viikon verran, vaikka mulla onkin nyt kovat voimailutavoitteet enkä ole tuota aerobistakaan ihan kamalasti treenaillut.

Mutta tauko ei ole haitannut yhtään, koska tulokset sen kuin paranevat: elokuun lopussa leukoja meni 6, eilen jo viittä vaille 8. Ihan parista sentistä jäi kiinni, että se vika leuka olisi mennyt! Penasta nousi eilen 65 kg 4 kertaa. Voisin kuvitella, että ykkösellä voisi nousta ehkä 72,5 kg, joka ei ole enää kamalan kaukana mun tämän hetken elopainostani. Pitäisi koklata tässä joku päivä sitä ykköstä. Vaikka kysynkin ihan sujuvasti tuntemattomia penkkaajia varmistamaan, on ykkösissä kiva olla joku tuttu. Ajattelin, että voisin tunkea mukaan joskus, kun työkaverit menevät firman salille, niin joku heistä voisi varmistaa, koska Supersuunnistajan salikausi ei ole vielä alkanut.

Leuoista tuli muuten mieleeni eilen telkkarista tullut Terminator 2. Oli aivan tajunnanräjäyttävää tajuta, että podausidolini Linda Hamilton fuskaa siinä alun hullujenhuoneen leukakohtauksessa! Hän ei laskeudu ihan suorille käsille! Kyllä meitsikin vajaita vetelisi sen kymmenen vaikka heti! Näin sitä vaan lapsuuden idoleilta rapisee sädekehät. Oi voi.

Kuvituskuvana Tahkon miesten lähtö, koska triathlon on vaan niin upeeta!

Se ei olekaan sitten ainoa asia, mikä rapisee. Minulla on ollut piriformis kipeänä silloin tällöin jo noin, öö, vuoden verran? Ja nyt viimeisen kuukauden on selkäkin vihoitellut. Kokeilin hoidatella itseäni osteopaatilla, mutta tänään marssin sitten lääkäriin. Ja kappas vaan, minulla on selässä välilevyn rappeuma. Ja toisessa nikamassa ilmeisesti tulossa samanlainen. Mitä nyt tässä vähän tuota spondyloosia googlailin, niin se ei ilmeisesti ole ihan sama asia kuin välilevytyrä, mutta jotain samantapaista. Kai. Ja sillekään ei voi oikein tehdä mitään: leikata ei kannata ennen kuin jalka lakkaa toimimasta. se pitää vaan kuntouttaa muuten esimerkiksi valitsemalla työasennot ja hyvä sänky. Eli huonojen polvien lisäksi mulla on sitten myös ihan surkea selkä. Kiitti vaan, sisäsiittoiset itä-suomalaiset esi-isät ja pieni geenipooli. :)

Siellä ne polskii jo lähes kaikki!

Mitä tästä nyt sitten seuraa? No, ei kauheasti mitään. Liike on lääke, joten ajattelin liikkua jatkossakin. Koetan nyt kuitenkin välttää ihan yltiöpäistä pannuttelua maastopyörällä ja varsinkin sitä kuperkeikkaamista etutangon yli. Lääkäri motkotti mulle myös noista mun polvistani, ja alan hiljalleen ottaa saarnat tosissani. Olen aiemmin tuominnut triathlonin joukkueviestit ihme puuhasteluna, mutta nyt, kun olen enenevissä määrin juoksurajoitteinen, ovat ne alkaneet oikeasti kiinnostaa: mä voisin uida ja polkea ja joku muu (eli Supersuunnistaja) voi sitten hoitaa sen maratoonaamisen. Se juokseminen onkin ollut aina mulle vähän sellainen pakollinen paha ennen maaliinpääsyä kahden parhuuslajin jälkeen. Mutta lyhyitä matkoja ajattelin kyllä  yksilösuorittaa edelleen. Ainakin vähän.