Saikun syvin olemus

Unirytmi on edelleen aika kohdallaan, mutta muuten taisin eilen löytää vihdoin sen oikean saikkuolotilan: katselin koko illan leffoja ja tv-sarjoja. Sitä ennen mulla on ollut kauheasti ylimääräistä energiaa, ja olenkin tehnyt askartelujuttuja. Niitä on kuitenkin ihan helppoa tehdä istuskellen. Tosin kenkälaatikot päällystin pöydän ääressä seisoskellen. Toinen aikaansaannokseni on joulukoriste ulko-oveen.

Tollanen siitä tuli. En oo ihan varma, onko siinä liikaa roinaa.

Seisoskelu ja kotona köpöttely sujuu ihan kivasti. Eilen rupesin vähän keulimaan tämän paranemisprosessin kanssa ja kävelin naapurin kangaskauppaan kyselemään, onko siellä myynnissä sukkapuikkoja. Tarvitsisin nimittäin paksummat, jotta voisin tehdä supersuunnistajalle pipon, jota olen luvannut jo noin vuoden. Kotihoitsu itse karkasi eilen Pohjanmaalle lahtaamaan metsän asukkeja, joten häntäkään ei voinut pyytää käymään kotimatkalla kaupassa. No, kertynyt 400 - 500 m kävelyä oli ihan liikaa, ja polvea kolotti loppuillan. Siksi loppuilta meni jääpussin ja leffojen parissa.

Tänään tekisi mieli mennä ostamaan lisää maitoa, mutta ruokakauppaan on pidempi matka kuin kangaskauppaan. Siksi ajattelinkin pyytää palvelusta säbäkaverilta, joka tulee kai tänään jossain vaiheessa ostamaan vanhan ruokapöytämme pois. Hän saa maksaa osan pöydästä maidolla. Vaihdantatalous kunniaan!

Supersuunnistaja osti mulle kukkia (kun pyysin). Gerberat ovat
parhaita. Ja Luxemburgilaiset kaljapullot ovat ihan hyviä maljakoita. :)

Nyt mietin, että pötköttelenkö tämän päivän suosiolla, vai koetanko maalata ruokapöydän tuoleja. Se vaatisi seisoskelua, jonka pitäisi olla ok. Mutta toisaalta eilinen takapakki tuntuu vielä hitusen, joten ehkä tämän päivän voisi ottaa vielä iisisti, ja koettaa maalailua vasta huomenna valoisan aikaan.

Ilmoitin eilen joukkueelle lopettavani säbän. Se oli lääkärin ehdoton suositus: ei enää mitään pelejä. Lekuri oli sitä mieltä, että mun kannattaisi panostaa nyt pyöräilyyn ja uintiin juoksun sijaan, mutta mä en ole kyllä vielä ihan valmis luopumaan juoksusta kokonaan. Pitää nyt miettiä näitä juoksukuvioita uusiksi. Kirjoittelen niistä myöhemmin ihan oman postauksensa, koska juttua tulee varmaan pienen romaanin verran. Minäkö analyyttinen? En kai...

Kämpän suosituin mesta on tuuletusikkunan luukku.
 Eilen siellä oli ajoittain jopa ruuhkaa.

Joukkueurheilun lopettaminen meni yllättävän iisisti. Silloin, kun jouduin lopettamaan koriksen, aloin itkeä. Enkä ollut edes mikään hyvä tai pelannut korkealla sarjatasolla. Mutta kun jotain on tehnyt niin kauan (23 vuotta kai?), niin onhan luopuminen vaikeaa. Tämä säbä on ollut kai jotain saattohoitoa mun joukkueurheilu-uralleni. Ei tässä kolmessa vuodessa ehtinyt rakastua lajiin samalla tapaa, vaikka opinkin sitä jo paljon ymmärtämään. Ja tietty joukkue on jotain ihan mieletöntä. Mutta kai minä jossain takaraivossa tiesin koko ajan, että elin jatkoaikaa. Ehkä olisi pitänyt säbän sijaan valita uppopallo tai vesipoolo, niin olisin voinut pelata kauemmin eikä tätäkään operaatiota olisi ehkä tarvittu. Mutta tehty mikä tehty. Ei sovi mun luonteelle surkutella mennyttä. Pitää suunnitella tulevaa. Ja mietin niitä uppopalloa ja vesipooloa uudelleen, jos juoksu ei tunnu enää hyvältä.

Pitäiskö sittenkin maalata pari tuolia? Nyt on ihana auringonpaistekin, ja parvekkeella tulee melkein sellainen olo, että olisi ulkoilemassa.