Juoksusta

Lääkärihän suositteli, että en enää juoksisi. Kannattaisi keskittyä pyöräilyyn ja uintiin. Mutta ei se ole yhtään hauskaa! Hän kyllä sanoi ymmärtävänsä, ja kehoitti sitten lopettamaan kaiken pelaamisen ja vahvistamaan reiden lihaksia. Totesin itse myös luopuvani rintauinnista, minkä lääkäri sanoi olevan ihan fiksua, koska rinulin potkussa jalan rentoutuessa siihen tulee kiertoliikettä, joka ei ole mulle hyväksi.

Mun polvessani on siis nivelrikko. Se on sellainen vanhojen mummojen vaiva. Mulla se on tullut jo nyt, koska tuo ristisidesiirrännäiseni on hitusen löysä ja ohentunut. Eli kun olen pelannut korista ja säbää, on polvilumpio ja sääriluu päässeet hankautumaan toisiaan vasten kuin sauva morttelissa, ja muussanneet rustoa kuin pippuria. Kun vielä lisää mortteloisin menemään, niin alkaisi kulua ruston lisäksi jo luukin, ja sitten tarvittaisiin tekoniveltä. Se voipi olla edessä vanhempana joka tapauksessa, mutta toivottavasti ei. Siksi tässä on pitänyt vähän miettiä tekemisiään ja sitä, mitä elämältään haluaa. (Olipas teatraalista.)

"Juoksua" Vantaalla. Ei tää voi pahaksi olla, kun ei ees jalka kovasti nouse :)

Mä haluan urheilla ja mä haluan kisata. Piste. Ei joku kuntoliikunta vaan ole mun juttuni. Mun pitää voida kanavoida mun erittäin kehittynyt kilpailuviettini johonkin. Mähän vaihdoin maratonit triathloniin juuri siksi, kun viimeksikin (sama) lääkäri sanoi, ettei tämä polvi ole enää juoksijan polvi. Mutta mä kuitenkin pystyn polvella kivuitta juoksemaan, niin olen sitten juossut. Mutta pitäisi juosta mahdollisimman vähän. Ja viime aikoina on homma lähtenyt vähän lapasesta.

Kun alotin triathlonin, oli tarkoitus harrastaa vain olympiamatkoja ja sprinttejä. Mutta kaikki ympärilläni puhuivat vain ironmaneista, niin minullekin tuli sellainen olo, että pitäähän sitä nyt puolimatka edes suorittaa - vaikka olinkin jo luvannut itselleni, etten juokse enää yli kympin matkoja. No, tuli sitten syksyllä juostua se puolimara ja ilmottauduttua Tahko Triathloniin. Nyt vähän kelailen, että pitäiskö osallistuminen antaa tai myydä jollekulle muulle. Mutta toisaalta ei kai yksi kerta haittaa? Jos toi olisi mun elämäni eka puolikas ja vika kerta, kun juoksen yli kympin... Onneksi mun ei tarvitse vielä päättää. Aattelin ensin vähän kokeilla juoksentelua ja päättää joskus keväällä.

Toinen urpo ostos oli se Aktia cupin sarjakortti. Ei mulle siitä vielä tappiota tule, vaikka missaankin nyt kaksi ekaa kisaa, mutta maantiellä juoksu nyt ei vaan ole se mun juttu enää. Jos juoksen, niin pitäisi juosta pehmeällä alustalla. No, toivotaan, että ainakin tammi- ja helmikuussa on pehmeää lunta pohjalla. Koska en mä varmaan saa pidettyä itseäni poissa sieltä lenksukalta. Olkoon tämä sitten elämäni vika Aktia cup ja maantiejuoksukisat.

Juttelin lääkärin kanssa myös suunnistuksesta. Oletin, että se olisi tosi no-no, mutta ei ollutkaan. Mä siis itse mietin, että vääntääkö epätasainen maasto polvia. Asia ei kuitenkaan ole niin. Epätasaisella alustalla likkuminen on vähän niin kuin luonnon oma tasapainolauta: se vahvistaa niitä polven ympärillä olevia lihaksia, joita mun pitääkin vahvistaa. Ja pehmeällä alustalla juokseminen oli se paras valinta, jos on pakko juosta. Supersuunnistajakin totesi, ettei ole kuullut ikinä, että ihmisiltä menisi suunnistaessa polvet. Se on sellainen nilkkojentelomislaji. Ja jos mulla onkin susipaskat polvet, niin kompensaatioksi mulla on vahvat nilkat! Mä osaan "pysäyttää" nilkan muljahtamisen, jos nilkka meinaa mennä. Eli mä joko kaadun tai vaan vaihdan painon nopeasti toiselle jalalle, ennen kuin nilkkani menee "kunnolla", ja sitten se kipu menee yleensä ohi pienellä kävelemisellä. Tää on todettu monesti. Lisäksi mä en ole rämäpäinen suunnistaja, joka loikkii kielekkeiltä alas ja rynnistää läpi ryteikön kuin hirvi. Mä en ole kovin hyvä juoksemaan maastossa (TJEU), niin yleensä kävelen hankalammissa paikoissa.

Juoksunäyte Jukolasta (oon toi keltsi)

Onneksi mä olen nyt kiinnostunutkin enenevissä määrin polkujuoksusta. Se voisi olla sellainen sopiva tapa mulle treenata juoksemista. Ja siihen voisi aina yhdistää fillarointiakin, koska niitä polkuja ei täällä urbaanissa Tapiolan sykkeessä ihan liikaa ole. Ja jos tekisin juoksutreenini lähinnä tuollaisina yhdistelmätreeneinä, se voisi tukea mahdollisimman paljon triathloniakin. Aattelin siis suorittaa itselläni ihmiskokeen "kuinka vähällä juoksemisella voi harrastaa menestyksekkäästi triathlonia". Menestys on tässä tapauksessa lähinnä sitä, että oma tulos paranee (enkä ole vika ja mieluiten olen puolenvälin paremmalla puolella). Peruskuntoa voi kasvattaa pyöräillen, hiihtäen ja vaikka rullaluistellen (hui!). Juosta tarvii oikeestaan vaan sen verran, että jalat tottuvat.

Tällä hetkellä aattelin siis sellaista suunnitelmaa, että en siis kisaisi enää pelkkiä juoksukisoja. Eli vain triathlonia, duathlonia ja multisportia. Ja suunnistusta saa käyttää juoksutreeneiksi. Jukolan viesti on ihan ok, mutta rogaining saa kyllä jäädä. Ne olivat aivan liian pitkiä kisoja mun polviparalleni. Harmi. Se oli aika metka laji. Mun insinöörimieleni nautti siitä reittisuunnittelusta ihan kybällä.

Multisport on mun sport.

Tein tuossa offilla jo suuria suunnitelmia tulevista kausista. Niitä suunnitelmia pitänee nyt vähän fiksata. Giro (ja muut pyöräilytapahtumat) alkoikin taas kiinnostaa enemmän, ja Vaarojen maratonin tirriäismatka ei mene enää "ei pelkkiä juoksutapahtumia" -seulasta läpi. Mutta kuntoudutaan nyt ensin ja suunnitellaan sitten. Nyt on oikeasti vielä hyvin vaikeaa kuvitella ylipäätään juoksevansa - tai edes aloittavansa treenaamista viikon päästä. No, koipi tokenee kohisten. Olen varmaan ensi viikon alussa ihan tikkana odottamassa tikkien poistoa. Sitten meen uimaan.