tiistai 12. marraskuuta 2013

Iltasalioivalluksia

En ehtinyt eilen spinuun enkä edes RPM:ään, koska piti mennä rautakauppaan ostamaan maalia. Kävimme viikonloppuna Pohjanmaalla hakemassa minulle "pienen käsityöprojektin" eli vanhan ruokaryhmän supersuunnistajan mummolasta. Onneksi pöytä ja tuolit tuli hiottua jo maaseudulla (Kiitos avusta!), joten kaupunkipuuhasteluksi jäi "vain" maalaaminen. Nyt huonekalut ovat keskellä kämppäämme - ihan vain siksi, etten laiskottele liian kauaa.

No, lopputulema siis oli, että tunnit menivät ohi ja ainoa vaihtoehto urheiluksi oli bodailu. Olen käynyt Esportilla saleilemassa lähinnä vain aamuisin. Oli pienoinen järkytys, kun kerrankin jengiä oli salilla samaan aikaan kuin pipoa. Hyi, yäk! Menkää himaanne ja antakaa mun treenata rauhassa!

Treenatessa tuli oivallettua myös seuraavaa:

  • Tykkään nykyään Areenan puolen salista enemmän kuin Centerin. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen profiloinut Centerin puolen bodareille ja fitness-pirkoille ja Areenan sitten muille urheilijoille - joihin minä haluan kuulua. Myös cross training -henkiset palloseinä ja renkaat viekoittelevat minua kovin.
  • Salitreeni on ihan pilalla, jos pena on varattu. Vaikka ei olisikaan edes penapäivä, niin siihen pitää olla aina mahdollisuus. Eilen olisi vielä ollut penapäivä, jos se perhanan pena olisi ollut vapaa. Nyyh.
  • Alkuverkkaketkuttelua on kivempi tehdä säbää katsoen kuin telkkaria tuijottaen. Siksikin Areena voittaa Centerin. Ja tämä on ainoa syy, miksi iltasali voisi pärjätä aamusalille - aamulla ei Areenalla pelaa aluksi kukaan ja lopuksi korkeintaan joku höntsäjengi. Iltaisin on usein junnujen pelejä.
  • Tosi harva suoristaa kädet kunnolla alhaalla leukoja vedellessään - eli suurin osa huijaa. Toivottavasti minä teen leuat puhtaasti. Yritän ainakin. Pitäisi joskus leukailla kaverin kanssa tai peilin ääressä ja tarkistaa.
Järvessä olisi tilaa uida. Koskas sinne taas pääsisi?

Tänään uimahallillakin oli kamala ryysis. Koetin uida vain lyhyitä (50 m) vetoja, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Piti päästää vielä nopeampi päädyssä ohi tai vähintään tokalla piikillä himmailla, kun tuli jonkun jalat vastaan. Pitääkö tässä alkaa itse joksikin lounastuntiuimariksi, että saa polskia rauhassa?

Odotan kauhulla tammikuuta ja urheiluryntäystä. :)

4 kommenttia:

  1. Ai niin, kohta on tosiaan taas tammikuu ja joka paikassa ryysis...

    Missä käyt uimassa? Mä haluaisin käydä Tapiolassa useammin, mutta siellä on aina niin kamalasti väkeä

    VastaaPoista
  2. No mä käyn siellä Tapiolassa, kun se on kävelyetäisyydellä - ja siellä on aina ihan kamalasti väkeä.

    Mikäköhän olisi Espoon vähiten suosittu uimahalli? Ei varmaan mikään, kun kaikki Leppävaaran asiakkaat käy nyt muualla.

    VastaaPoista
  3. Espoonlahdessa on kuulemma tilaa aamuisin, mutta kun se on niin kamalan kaukana kotoa ja töistä...

    VastaaPoista
  4. Sama vika Rahikaisella. Muutta sitä 50 m allasta olisi kyllä joskus kiva käydä fiilistelemässä. En ookaan ikinä ees ollu Espoonlahden hallissa uimassa.

    VastaaPoista