tiistai 23. elokuuta 2011

Jos metsään haluat mennä nyt...

... niit takuulla eksyt? No, lähellä oli, kun tänään menin Espoon Akilleksen järkkäämille iltarasteille - vaikka metikkönä olikin oma lähimetsäni eli Leppävaaran urheilupuisto.

Suunnistuskärpänen puraisi minua, kun katsoin kesällä Jukolan viestiä telkkarista (okeesti: TV ja alkoholi ovat pahimmat ylenpalttisen urheilun aiheuttajat: olen lupautunut juoksemaan sekä maratonin että puolikkaan, kun olen ollut tukevasti humalassa. Ja nyt ramppaan ihan innoissani metsässä, kun erehdyin möllöttämään yhtenä lauantaina kotisohvalla ja katsomaan telkkaria. Eli pelatkaa vaan varman päälle älkääkä juoko kaliaa tai tuijatko töllöä. Menkää sen sijaan vaikka jumppaamaan.). Siitä innostuin rekryämään säbäjoukkuettani iltarasteille, ja nyt löysin itseni niiltä toistamiseen.


Tänään vedin vain helpoista helpoimman D-radan, koska minulla oli tunnin aikaraja: piti ehtiä leffaan. Vaikka rata olikin iisibiisi ja metsä tuttu, onnistuin pummaamaan pahasti tokan rastin. Itsetunto nousi liikaa ekan rastin loistavan noudon jälkeen, ja ylpeys kävi taas lankeemuksen edellä. On se vaan niin jännää, kuinka sitä on itsetuntonsa huipulla ennen metsään menoa, mutta metsässä sitä vaan nöyrtyy. Myös vitosrastia jouduin etsimään vähän liian kauan, kun en huomannut sähkölinjaa, mutta muuten rastit menivät ihan timangisti. Aika oli 54:29, ja metsässä tuli rämmittyä pummauksen ansiosta viitisen kilsaa (suurimman osan ajasta kyllä viiletin kuntopolkuja pitkin).

Suosittelen suunnistamista muillekin. Se on mukavaa aivojumppaa hyvän aerobisen treenin ohessa. Lisäksi jos on yhtä surkea suunnistaja kuin minä, saa lenkille ihan kivasti pituuttakin. Karttaa lukiessa ei edes huomaa urheilevansa. :)

Espoon iltarasteja voi bongailla Akilleksen sivuilta. Itse olen menossa suorittamaan varmaan seuraavan kerran Uusmäkeen D:n tai C:n ja sitten lokakuussa sunnuntairasteja, joiden ajankohta sopii minulle tiistaita paremmin. Siellä voi sitten ainakin vetää pidemmän kaavan mukaan eli ainakin C:n. Mukaan vaan! Porukalla on kivempaa eksyä! ;)

Jos suunnistustaito on ruosteessa, voi karttamerkkejä kerrata netistä. Myös rastnmääritteitä ja kompassin käyttöä voi sieltä opiskella.

Kuvat täältä ja täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti