Polkuja pyörällä ja tossuilla

Imatran maastotriathlon lähestyy, ja pitäisi hiljalleen oppia maastopyöräilemään. Lähdin mittaamaan tämän hetkistä tasoani Rajamäkeen, missä järjestettiin Hyvinkään Pyöräilijöiden toimesta kiva ja monipuolinen pyörätapahtuma: oli tarjolla maantiepyöräilyä niin eliitille kuin harrastelijoille sekä maastopyöräilyä kaiken kokoisille. Kaiken tämän kruunasti vielä polkujuoksukisa, missä oli mahdollista osallistua joko 30 km tai 10 km juoksuun. Tämän lisäksi oli tarjolla yhdistelmäkisa maastopyöräilyä ja juoksua - mikä oli tulevaa triathlonia ajatellen ihan loistavaa treeniä.

60 km mtb starttasi 5 min ennen meitä

Koska polkujuoksu käytiin samalla lenkillä kuin maastopyöräily, ei juoksemaan saanut lähteä ennen klo 14:30. Tämän jälkeen järkkäri katsoi, että kaikki 60 km pyöräilijät olisivat jo turvallisesti toisella kiekallaan. Nopeimmat joutuivat siis odottelemaan pyöräilyn ja juoksun välissä, eivätkä saaneet täyttä triathlontunnelmaa. Onneksi minulla ei ollut tätä ongelmaa.

Meidän alkuryysistä

Minä ilmottauduin sarjaan, jossa pyöräiltiin 30 km ja juostiin päälle kymppi. Supersuunnistaja viihdytti itseään sillä aikaa pyöräilemällä ja juoksemalla 30 km. Minua suoraan sanottuna pelotti lähteä maastopyöräilemään, koska en luottanut omiin taitoihini enkä ole juurikaan käynyt maastopyörätapahtumissa.

Kivaa kruisailupolkua

Päädyin alun hiekkatiepätkällä ehkä hieman liian eteen, ja jouduin päästämään polulle päästyäni nopeampia ja taitavampia ohitseni. Se sujui kyllä ihan näppärästi aina kaatumisen jälkimainingeissa. Kun olin pyllähdellyt tarpeeksi monta kertaa, alkoi sisu mennä kaulaan, enkä enää tohtinut edes yrittää vaikeammissa kohdissa. Onneksi taluttelumoodin alettua, kiireisemmät olivat päässeet jo ohi. Pyöräily oli kaikesta huolimatta ihan kivaa, ja välillä reitillä oli kivoja kruisailupätkiä, missä minäkin pääsin nauttimaan vauhdin hurmasta luonnon helmassa. Ja olihan se tavallaan ihan lystikästä päästä laukomaan klassikkovitsejä kuten "Sattuiko?" " Joo, itsetuntoon!"

Tässä tapahtui juuri ohitus

Keksin jossain vaiheessa lenkkiä tavoitteekseni, ettei kahden kierroksen kärki saisi minua kiinni. Turha toivo! Kaiken kaikkiaan neljä nopeita 60 km pyöräilijää painelivat ohitseni ennen maalia. Kuuluttaja meinasi erehtyä kuuluttamaan minut pitkän pyöräilyn viidenneksi, mutta huomasi sentään itse virheensä. Tilanne saattoi nolottaa minua hieman enemmän kuin häntä, mutta ketään tuttua oli tuskin kuulemassa.

Vaikeampaa kivikkoa, missä piti välillä talutella

Pääsin pyöräilystä maaliin viitisen minuuttia polkujuoksun startin jälkeen. Sain siis vaihdella kamani ja lähteä juoksuun ihan omassa rauhassani. Kello pysähtyi vaihdon ajaksi, mutta minä en kuitenkaan jäänyt hieromaan vaihtoon kovinkaan pitkäksi aikaa - triathlonia vartenhan olin treenaamaan tullut. Minua ennen starttasi kaksi nuorta miestä, jotka olivat ilmeisesti viettäneet vaihdossa vähän enemmän aikaa. Vaikka ohitin heidät juoksuosuudella (he kävelivät paljon), voittivat he minut loppuajassa pyöräiltyään minua huomattavasti paremmin.

Harjun reunalla

Minä olin ihan tyytyväinen itseeni, että sain lönkyteltyä koko kympin, enkä antautunut kävelemään. Välillä kyllä teki mieli. En tiennyt yhtään, paljonko meitä naisia oli yhdistelmäkisassa, ja oletin olevani jokseenkin viimeinen. Yllätyksekseni kuitenkin seitsämän osallistujan joukossa oli kaksi vielä minuakin hitaampaa naista. En siis hävinnyt kuten Supersuunnistaja, joka oli 30+30-sarjan kolmas eli vika. Hän tosin hävisi ihan vaan pyöräilyllä: juoksussa hän oli sarjansa nopein ja olisi pelkässä polkujuoksukisassakin ollut toinen - vaikka alla oli pitkä pyöräily. Tuloksia voi katsella ja spekutella sydämensä kylyydestä tuolla. Onneksi minun tulokseni olivat niin omaa luokkaansa, ettei jossiteltavaa juuri ole. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Imatraa - motivaatiota ja treenattavaa luulisi löytyvän. Toivottavasti kadonneen pyöräilyitsevarmuuden voi löytää myös Espoon keskuspuistosta, vaikka se taisikin jäädä Rajamäen metsiin.

Minäkin sain pari selkää kiinni

Luminen vappuroga

Palataas ajassa taaksepäin ja vappuaatonaaton Salpaus-Rogaan. Olen käynyt Salpaus-Rogassa parina viime vuonna pyörällä - yksin ja kaksin, mutta tänä vuonna lähdimme Supersuunnistajan kanssa vaihteeksi matkaan jalan. Minä ehdottelin ensin 12 h sarjaa, mutta päädyimme kuitenkin ilmoittautumaan kuuden tunnin kisaan.

Valmiina lähtöön. Toiset innokkaampina kuin toiset ;)

Piirsimme Ääsääsin kanssa 37 km reitin. En olekaan aikoihin mitannut reittiä niin tarkasti kuin tällä kertaa. Mittauskertoja taisi tulla yhteensä kolme ja kaikki vielä eri tekniikoilla.Supersuunnistaja on hankkinut meille erilaisia gadgeteja, joilla voi mitata reittiä kartalla. Niiden lisäksi minulla on ihan perinteinen metrin naru puolivälisolmuineen. Ja hyvinpä mittasinkin: rannetietokone pysähtyi maalissa 37,15 kilometriin.

Rastejakin löytyi, jippikaijei!

Suunnitelma pitikin oikein mainiosti. Emme pummailleet (koska Supersuunnistaja suunnisti), ja ehdimme hakea yhtä lukuunottamatta kaikki suunnittelemamme rastit - myös kaksi "haetaan, jos ollaan ajoissa risteyksessä" -rastia. Yksi suunniteltu kutosen rasti jäi leimaamatta, koska meidän ei tehnyt mieli uida. Kävimme kyllä katselemassa kyseistä rastia lätäkön toiselta reunalta. Sillä keikalla hukkaantui parikymmentä minuttia. Jälkikäteen harmitti hieman, että kyseinen rasti tuli ylipäätään lisättyä suunnitelmaan. Olisi pitänyt arvata, että kahden järven välissä suon vieressä on tähän aikaan vuodesta aika märkää.

Tämä on untirastin kuivempi kohta. Kuvan herrat kahlasivat seuraavalle
mättäälle katsomaan, että rastille pitäisi tosissaan uida.

Kuten tänä keväänä on ollut tapana, oli kisalauantaillekin luvattu lumisadetta. Tarkkailimme säätiedoituksia silmä kovana pitkin viikkoa ja koetimme pähkäillä, mitä hittoa laittaisimme päällemme. Lopulta varusteita oli varsin sopivasti, ja lumisadekin alkoi kunnolla vasta, kun olimme jo parin kilsan päässä maalista. Kylmä sää oli kuitenkin pääsyy siihen, ettemme hakeneet uintirastia. Kyseinen rasti oli reitillämme jo ennen puoliväliä, eikä meitä huvittanut rogata alle kymmenessä asteessa märillä vaatteilla. Lumisateesta ei valitettavasti ole kuvia, koska kameran akku kului kylmässä nopeasti loppuun.

Tässä on hetki, kun vetonaru ei ole käytössä ja näytämme yhtä hyväkuntoisilta.

Vetonaru oli taas ahkerassa käytössä, ja päätinkin jossain vaiheessa retkeä, että upgreidaamme itse tekemäni viritelmän koirajuoksuun tarkoitetuilla vetonarulla ja vyöllä. Onko sillä nyt niin isoa merkitystä, juokseeko edessä ajokoira vai Supersuunnistaja?

Tuosta tultiin ylös. Pakko oli, kun selän takana on rasti.

Keräsimme kaikenkaikkiaan 84 pistettä, millä heltisi 16. sija. Koska rogaan kuuluu oleellisesti spekuttelu ja hurja jälkipeli, niin voisin todeta näin lopuksi, että olisimme voineet olla top kympissä, jos emme olisi käyneet tarkistamassa uintirastin märkyysastetta. Silloin olisimme ehtineet hakea ainakin nyt uupumaan jääneen kakkosen ja luultavasti myös pari maalin lähellä ollutta kolmosta.

Tiukkoja piste-eroja voi itse kukin käydä ihmettelemässä tuloksista.

Bodom Total

Heti alkuun pieni varoituksen sana, että tästä saattaa tulla aika pitkä teksti, kun ymppään kaikki loput Bodom-kokemukseni samaan postaukseen. Piti kirjoitella yhteislenkeistä jo aiemmin, mutten ehtinyt.

Aina on aikaa tuulettaa, vaikka olisi viemässä tiimiä podiumille

Ehdin yhteislenkeistä kolmelle neljästä: Night, 12 km ja 9 km. Eli juoksin siten kaikki lenkit kerran. Bodom Teamin lenkkihän on ihan sama kuin Nightin. Sanoisin, että oma valintani juosta Bodom Night oli kyllä oikea, koska se oli mielestäni lenkeistä myös kivoin. Bodomin ysi on (kai) tunnetusti eniten perseestä, koska siinä on hyvin paljon suota ja muutenkin vaikeita osioita. Nightin (ja Teamin) lenkille on kuitenkin valittu siitäkin parhaat palat, ja se on reittinä oikein onnistunut.

Seiskalla meiltä oli viisi juoksijaa, tässä heistä kaksi.

Inhoani ysiä kohtaan saattaa pahentaa se, että minulla oli ysin lenkki-iltana todella huono juoksujalka. Lähdin reteesti toiseksi hitaimpaan vauhtiryhmään, mutta tipuin siitä minulle aivan liian teknisessä maastossa. Juoksin jonkin aikaa hitaimman ryhmän mukana, mutta tipuin lopulta siitäkin. Meinasin sitten eksyä metsään noin kilometri ennen maalia. Tältä pohjalta olikin sitten hyvä lähteä juoksemaan Bodom Nightia, kun oli itsetunto lähes kohdallaan.

J:n tuuletustyylinäyte

Mutta minulla oli vielä paljon muuta puuhaa ennen kuin pääsin itse taas poluille. Olen jo pari kertaa ollut Nuuksio Classicilla järkkärinä. Se on ollut niin kivaa puuhaa, että tällä kertaa tungin mukaan Bodom Trailin järkkäriksi jo aikaisemmassa vaiheessa. Sain siten luonnollisesti myös enemmän nakkia: somettelin hieman ennen kisaa, olin kokoamassa kisakylää torstaina, perjantaina tiimikisan aikaan olin reitin varressa ohjaamassa ja lauantaina toimin ruuhka-apuna parkissa ja maalissa. Mutta päänakkini oli olla palkintovastaava. Minun piti koota kaikista yhteistyökumppaneilta saaduista tavaroista sopivat palkinnot kaikkiin sarjoihin. Homma oli kuin palapeli ja siten vallan hauskaa. Ilmottauduinkin jo palkintovastaavaksi myös Nuuksio Classicille. Supersuunnistaja juoksee siellä tämän vuoden uutuuden eli ultran. Mitäs muuta tekemistä minulla sitten olisikaan, kuin hengailla mukana järkkärinä?

T:n ja J:n taktiikkana oli peesata hyvä vauhti ja mennä loppusuoralla ohi?
J ainakin peukuttaa maisemia, joita T taitaa juuri katsella. :)

Bodom Teamiin kokosin töistä ison porukan. Lupasin lähteä itse juoksemaan, jos muuten ei saataisi tarpeeksi isoa porukkaa kasaan, mutta huoleni oli täysin turha. Meiltä lähti mukaan lähes 10 % henkilöstöstä eli 18 juoksijaa kympille ja 5 seiskalle. Kaksi kympin juoksijaa estyivät viime hetkillä. Mutta kaikki matkaan lähteneet pääsivät myös maaliin, ja pitivät ilmeisesti myös hauskaa matkan varrella. Kympin juoksijamme olivat lisäksi niin taitavia, että pääsivät pronssille. Hyvä HiQ!

Viikinki P ja toinen kollegani K hoitelivat meiltä kympin häntäpään tyylillä

Minä hengilin kisan aikaan tosiaan maastossa 10 km ja 7 km reittien risteyksessä ohjamassa juoksijoita oikeille poluille. Napsin samalla vähän valokuvia juoksijoista. Muutama juoksija yritti juosta pois reitiltä, mutta onnistuin estämään heidät ajoissa. Joku näistä muutaman metrin lisää juosseista sankareista taisi olla voittajaksi selvinneessä Avain Yhtiöiden joukkueessa, joten mitään kamalaa vahinkoa ei tainnut päästä käymään.

Palkintojenjaossa

Yksi sankari tosin juoksi Hynkälammen reitin kahdesti. Hän oli ilmeisesti kääntynyt juomapisteeltä väärin seiskan oikopolulle. Tullessaan uudelleen minun pisteelleni hän kysyi vaan, mihin menee kympin reitti. Ensireaktiona viitoin häntä oikeaan suuntaan. Koetin huudella perään, että miten sä sieltä tulit, mutta herra meni jo menojaan. Pahoitteluni. Olisi pitänyt kääntää sinut takaisin samaa reittiä, mutten tajunnut.

Kuva reitistä. Minä olin tuo punaisella ympyröity vihreä ukkeli. 

Illalla oli sitten vuorossa minun oma kisani. Tarkoitukseni oli lähteä höntsäämään, koska jalkani olivat aika väsyneet päivän kävelyistä. Mutta niinhän se aina menee, että kun meikämandoliini saa lapun rintaan, en osaa ottaa asiaa mitenkään lunkisti. Juoksuitsetuntoni ei ollut mitenkään kohdillaan viimeisimmän yhteislenkin jäljiltä, joten jättäydyin lähtöryhmässäni aika taakse. Tämä osottautui isoksi virheeksi, koska jäin pahasti jumiin vielä itseänikin hitaampien taakse. Selvisin vapaammille vesille vasta joskus 5 km jälkeen. No, kerrankin tuli lähdettyä niin hitaasti, että minulla oli vielä hyvin energiaa toiselle puolikkaalle.

Ainoa onnistuneehko itse ottamani kuva koko yöjuoksusta.

Koetinkin juosta varsinkin juomapisteen jälkeen niin kovaa kuin vain osasin. Tämä kostautui viimeisellä kilometrilla, kun jo viime kesänä kiusannut vasen nilkkani pyörähti taas kerran. Hassuinta on, että kyseinen nilkka menee aina vain polkujuostessa eikä ikinä esimerkiksi suunnistaessa. Onneksi matkaa oli enää alle kilsa, josta metsäpolkua oli vain ehkä parisataa metriä. Nilkka ei mennyt pahasti, josten pystyin juoksemaan sillä loppuun muutaman aristavan askeleen jälkeen. Tosin pelkäsin koko ajan, että se menisi uudelleen ja kyllähän nilkkaan sattui epätasaisella alustalla tämän tästä. Mutta kun vihdoin pääsin hiekkatielle, oli nilkka ihan juostava. Vedinkin varmaan elämäni reippaimmat loppukirit, kun voimia oli jäljellä ihan liikaa alun himmailun ja lopun varomisen takia. Kuittasinkin loppusuoralla pari kanssakisaajaa. Mutta ei se kamalasti lohduttanut. Huono taktiikka ja epäonni nilkan kanssa harmittavat vietävästi.

Maalituuletus: minä aina toitotan Supersuunnistajalle, että
pitää muistaa tuulettaa, niin näytin nyt taas mallia.

Lauantai alkoi aikaisin, kun suuntasin viiden tunnin yöunien jälkeen taas pääkallopaikalle. Viimeistelin palkinnot ja toimin ruuhka-apuna parkkiksella ja maalissa vedenjakelussa. Supersuunnistaja osallistui tuplaan eli juoksi sekä Nightin kympin että lauantain puolimaran. Hän halusi välttämättä tulla lauantaina paikalle pyörällä, vaikka minä tarjosin hänelle myös autoa. Tämä kostautui toisella kierroksella, kun Ääsääs sippasi ihan täysin: 12 km meni noin tuntiin ja ysiin kului aikaa noin 65 minuuttia. Mutta maaliin hänkin pääsi ja oli hienosti tuplan kuudes. Minä vähän marmatin Ääsääsille illalla kotona, että pitäisi sitä nyt tajuta ottaa mukaan enemmän energiaa ja juoma-astia, kun alla on kympin juoksu, liian lyhyet yöunet ja vielä pyöräily Tapiolasta Kunnarlaan. Supersuunnistaja ajeli vielä paikalle mäkisiä ulkoilureittejä eikä suorinta tietä "koska siellä oli niin paljon autoja". Eivät menneet siis ihan vihkoon nää meidän kisat ainakaan taktisesti.

Kuuma ryhmä starttaa 12 ja 21 kilometrille

Supersuunnistaja polki itsekseen kotiin (oli kuulemma aika rankkaa - kas kummaa), ja minä jäin huoltamaan loput kilpailijat maaliin ja panemaan pillit pussiin. Kun viimeinen juoksija saapui maaliin, melkein toivoin itse olevani hänen juoksutossuissaan. Niin hienon saattueen ja vastaanoton hän sai, kun meitä järkkäreitä oli iso liuta maalissa kannustamassa ja hurraamassa. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. :)

Salomon Trail Run Tammela

Kuka ajaa tunnin päästäkseen juoksemaan 8,2 km ja maksaa siitä riemusta vielä 15 euroa? Ainakin minä ja Supersuunnistaja!

Valmiina lähtöön!

Hommahan menee niin, että kun ihminen on hieman laiska, ei kovia treenejä ole kamalan helppo tehdä ilman pientä ryhmäpainetta. Siksi kaiken maailman leirit, treenihaasteet tai pikkukisat ovat oikein mainioita kovien treenien paikkoja. Ja jos kiva pikkukisa järkätään vaikka tunnin ajomatkan päässä, voi sinne ihan hyvin ajella. Varsinkin jos on vapaapäivä ja päivän muu ohjelma koostuu suklaamunien syömisestä ja kissojen rapsuttelusta.

Reitin kaunein kohta oli kannas kahden järven välissä

Pääsiäissunnuntaina oli Saaren kansapuistossa tarjolla Salomon Trail Run Tammela. Kattaukseen kuului viimainen tuuli, vähän lumisadetta ja pirusti mäkiä - siis kaikkea mitä tarvitaan pieneen itsensä haastamiseen.

Myös vähemmän imartelevaa kansallismaisemaa oli tarjolla :)

Vaikka kyseessä oli sunnuntai, olivat jalkani kerrankin kohtalaisen levänneet, ja varsinkaan reitin alkupuolisko ei lukuisista nousuista huolimatta tuntunut kamalan pahalta. Oli myös mukavaa tehdä paluu Saaren kansanpuistoon, missä vierailimme viimeksi lokakuisena aamuna 2015. Maisemat olivat edelleen todella hienoja. Tosin eihän niitä kamalasti ehtinyt katsella, kun piti silmä kovana vahata, mihin tossullaan astuu.

Miesten kärki pinkoo männikössä

Minun perisyntini on lähteä varsinkin juoksukisoissa liian lujaa liikkeelle. Tällä kertaa luulin onnistuneeni maltillisessa lähdössä, mutta taisinpa kuitenkin hieman hyydähtää toisella puoliskolla. Iloinen huomio oli, että olen jossain välissä oppinut juoksemaan alamäkiä. Ylämäkien tunkkaamiseen toivoisin vielä hieman lisää kuntoa, mutta alamäkiä voi juosta ihan vaan tekniikalla. Ja sitä minulta tuntui löytyvän enemmän kuin muutamalta muulta: tein suurimman osan ohituksistani alamäissä. Niin että kiitos vaan, Anu ja Aki!

Minä osana possujunaa

Sen verran kisaturre olin, että napsin kuvia juoksun aikana. Kun mukana on pieni kamera, ei kuvaaminen oikeastaan estä juoksemasta kovaa. Tai, ehkä et voi fotoilla, jos haluat voittaa Nuuksio Classicin, mutta kovan treenin voi saada, vaikka vähän kuvaisikin siinä lomassa. Supersuunnistajakin kuvasi hiukan ja oli silti miesten kuudes. Minä en ihan selvinnyt puolivälin paremmalle puolelle, mutten myöskään hävinnyt. Tuloksia voi ihailla tuolla.

Loppusuora oli piiiitkä ylämäki

Minun talvilomani ja "treenileirini" loppuvat tänään. En valitettavasti saanut tänään aikaiseksi tehdä mitään urheilullista nyt päivällä, mutta menen seuraavaksi kokeilemaan painonnostoa ja sen jälkeen suunnistamaan. Mutta nätisti olen kuitenkin kaksi treeniä per päivä saanut - paitsi lauantaina, kun pyöräilimme melkein kolme tuntia. Hyvä loma siis.

Toukokuu on täynnä!

Täällä etelässä satoi torstaina taas lunta. Ja muutaman kerran on koettanut sataa sen jälkeenkin. Tämähän johtuu toki siitä, että minä käytin taas talvilomapäiviäni. Sama juttu kävi viime treeniloman yhteydessä kuun vaihteessa. Mutta mitäs se talviloma olisikaan ilman lunta?

Supersuunnistajan takakumi vuosi, joten jouduimme käymään
Käpylässä sisäkumikaupoilla.

Treenileiri on sujunut oikein mukavasti ja suunnitelmien mukaan - ihan kesälajien parissa tosin. Tänään poljimme Supersuunnistajan kanssa Haltialan avointen ovien päivään. Lampolaan oli kuitenkin niin pitkä jono, että tyydyimme katselemaan lehmiä ja syömään tosi isot munkit. Lammasjonossa olisi voinut tulla kylmä. On muuten jännä, että oli pyörälenkki miten pitkä tai lyhyt tahansa, voimat tuntuvat loppuvan aina pari kilsaa ennen kotia. Sama kävi tänään - ja eilen, kun poljimme lyhyemmän lenkin Rantaraitilla. Mutta niinhän se on, että kestävyysurheilussa ehdottomasti heikoin lenkki on pää.

Jo perinteeksi muodostuva lehmie Haltialassa. Tällä kertaa lemmut eivät
jaksaneet katsoa kameraan.

Parhaillaan duunailen tässä bloggauksen lomassa kisakynsiä, koska huomenna olisi luvassa polkujuoksua Saaren kansallispuistossa. Supersuunnistaja merkkasi kisakynsien teon oikein kalenteriin, koska en ole oikein muistanut viime aikoina tätä hienoa perinnettä. Mutta nyt tulee pääsiäisen keltaiset kynnet. Instaan ne, kunhan saan ne valmiiksi.

Kisakalenteria sen sijaan muistan täyttää. Kuten yleensä, toukokuu taitaa olla taas tapahtumien kannalta kiireisin kuukausi. Silloin olisi tarjolla joka viikonlopulle vaikka sun mitä. Ja itse onnistuin juuri täyttämään omat viikonloppuni ihan ilmoittautumista myöten.

Kuvat on lainattu järkkärien sivuilta. Mutta se on varmaan ok, kun mainostan samalla?

Toukokuu alkaa Bodom Traililla, missä minä kisaan yövuorossa. Tästä olenkin maininnut jo aiemmin. Ihan uusi tulokas kisakalenteriin on seuraavan viikon Evoc mtb & run, missä treenailen X-Terraa varten pyöräilemällä 30 km ja juoksemalla kympin. Toukokuun kolmantena viikonloppuna koittaa firman pyöräilijöiden perinteinen kevätretki eli Giro d'Espoo. Ja kuu kruunataan rogaamalla Turussa sprinttiroga Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Paljon muutakin kivaa olisi tarjolla, mutta kaikkea ei kertakaikkiaan ehdi.

Taidanpa keskittyä Konad-leimasimella tökkimiseen. Saatan olla sen kanssa vähän ruosteessa.

Karttapornoa eilisestä suunnistuksesta

Ja sitten ihanaa syväanalyysia kaikille karttafaneille! Minun gpx-käppyräni on ladattuna rastit.fi-palvelussa, mistä voi zoomailla tarkemmin reittivalintaani. Joissain kohdissa gepsi on heilahtanut väärälle puolelle tietä, mutta aika hyvin se kuitenkin toimi.

Ruutukaappaus reitistäni

Koska rastit.fi numeroi rastit ykkösestä alkaen, otin kuvan vielä kartastani. Sen voi klikata suuremmaksi.

kartta, josta näkee oikeat rastinumerot

Tuumailin lähdössä, että lähimmille rasteille tulisi alussa ruuhkaa. Siksi valitsin omaksi ekaksi rastikseni 158:n, joka olikin tosi ernu valinta. Kun pääsin siltä rastille 132, pääsin kuitenkin nauttimaan jonottamisesta. Alku ei mennyt siis ihan jiiriin, varsinkaan kun seuraava reittivalintani rastille numero 131 ei ollut ihan paras.

Rasteille 134 sekä 138 juoksin kuulemma optimaalisemmin kuin Supersuunnistaja. Jee! Mutta rastilta 163 lähdinkin taas epähuomiossa väärään suuntaan. Muutin suunnitelmiani sitten lennosta ja hain rastit 148 sekä 162 ennen rastia 133. Tarkoitus oli alunperin hakea ne vasta oikeasta yläkulmasta tullessani.

Rastille 130 juoksin vähän turhaan yhden korttelin ympäri. Isoin moka ehkä oli, kun pummasin rastile 147 vahingossa pihan läpi (en ollut ainoa - se näytti tieltä!). Juoksin rastille 145 pihajärkytyksen takia ihan höpösti kiertäen. Olisi pitänyt mennä portaita puiston puolelle ja oikaista ihan turha nurkka Olympiaterminaalin edessä.

Kartan yläreuna sujui oikein kivasti. Osasyynä saattoi olla tässä vaiheessa jo hidastunut vauhti: olipahan aikaa keskittyä suunnistamiseen. 129:ltä meinasin lähteä uudelleen rastille 158, mutta huomasin kuitenkin virheeni vielä saman korttelin aikana. Rasti 142 jäi harmittavasti loppuun. Se olisi ehkä kannattanut hakea jo rastin 164 jälkeen. Nyt sain juosta sen takia parin korttelin bonuslenkin.

Kaupunkisuunnistus on siitä kivaa, ettei mitään ihan kamalia väärillä kallioilla pörräämisiä pääse tulemaan. Toisaalta, koska suunnistus on helppoa, pitäisi osata juosta kovaa. No, enpä osaa. Mutta saatan silti osallistua ensi vuonnakin Helsinki City-O:hon, jos vain olen maisemissa.

Suunnistamassa isolla kirkolla

Supersuunnistaja ilmoitti minut tammikuussa yllättäen ja täysin pyytämättä suunnistuskisaan nimeltä Helsinki City-O. Se on hieman "rogahtava" suunnistus, missä ensin haetaan kasa rasteja mielivaltaisessa järjestyksessä, ja lopussa on kaikille yhteinen muutaman rastin normaali rata. Kisa käydään kuitenkin ihan yksilökisana, kuten oikeatkin suunnistukset. Isäntä juoksi pisimmän reitin eli 15 km ja minä sain osallistua kympin sarjaan. Tarjolla olisi ollut vielä vitonenkin.

Auton viressä ollut rasti, jolla oli alussa ruuhkaa.

Kisan lähtö ja maali olivat Koffin puistossa, joten suunnistus tapahtui todellakin ihan Helsinki cityssä. Koska kisa alkoi sunnuntaina klo 10, ei teillä ollut kuitenkaan liikaa liikennettä. Ihan kisan loppupuolella alkoi näkyä vähän enemmän äänestäjiä sun muita liikkeellä olleita jalankulkijoita.

Maisema rastilta 136 rastille 137 (joka oli tuon patsaan juurella)

Minulla oli tyypilliseen tapaan vähemmän keveät sunnuntaijalat, mutta koko kisa oli silti oikein hauskaa menoa. Rasteja oli niin tiuhassa, ettei suunnistuksen lomassa ehtinyt liikaa kärsiä raskaasta askeleesta. Valkkasin ekan rastini lähes yksilöllisesti, mutta tokalla rastilla olikin sitten ihan kamala ruuhka. Koska rastille oli jonoa, kävin kurkkaamassa samalle kadulle parkkeeratusta autostamme, josko siellä olisi kynää. Eipä löytynyt. Muta ihan hyvin minä muistin ilman kynääkin, millä rasteilla olin jo käynyt. Mitä nyt ihan lopussa meinasin mennä uudelleen ekalle rastilleni. Huomasin mokan kuitenkin aika pian enkä pummannut kuin ehkä 20 metriä.

Leimausta

Kolusin kartan läpi aloittamalla vasemmasta alakulmasta ja kiertämällä sen vastapäivään pientä siksakia tehden. Kerran muutin suunnitelmaani lennosta, koska lähdin rastilta väärään suuntaan. Toisella kerralla muutin suunnitelmaa muuten vaan, koska uusi järjestys tuntui fiksummalta. Huomenna tulee toinen postaus, missä näette reittini ja kartan tarkemmin, joten spekutellaan reittivalintoja lisää seuraavassa postauksessa.

Iloinen suunnistaja urakan jälkeen

Reitti tuntui kohtalaisen hyvältä. Ihan alun olisi voinut tehdä toisin, ja nyt tokavikana olleen rastini olisin voinut käydä noukkimassa kenties jo aiemmin. Muuten olen varsin tyytyväinen reittivalintoihini. Sijoitus oli lopulta 50 / 79 ajalla 1:37:38. Tuoksia voi tuijotella tuolla.