maanantai 27. elokuuta 2018

Suunnistus, jota Minttukin osaa!

Vaikka väsytin jalkani lauantaina polkujuoksussa, piti sunnuntaina jaksaa juosta lisää - ja vielä kovaa! Vuorossa oli operaation "Mintulle rankipisteitä" toiseksi viimeinen tilaisuus, kun Vihdin Nummelassa kisattiin tuplasprintti. Meinasin aluksi nössöillä ja osallistua vain yhteen sprinttiin, mutta koska edellisen viikonlopun kisa meni niin paskasti, piti hankkia kahdet hyvät rankipisteet. Supersuunnistaja tuli mukaan vain hovikuvaajaksi, koska hänen lauantaina venähtänyt nilkkansa oli vielä kipeä - eikä hän kuulemma ole järin kiinnostunut sprinteistä.

Aamun lähtö tapahtui metsään, mutta onneksi sieltä pääsi heti
K-pisteen jälkeen pois!

Mutta minäpä olen! Korttelirastityyppiset kisat sopivat minulle selkeästi kuin nenä päähän. Kun metsässä teen puolen tunnin pummeja, niin sprintissä pummini ovat enää pahimmillaan puoli minuuttia. Tuo toisen lähdön kötöstely saattoi maksaa minulle yhteistuloksissa yhden sijan, mutta olin silti lähdön kokonaistuloksissa viides. Aamun ekassa lähdössä olin kuudes - en siis hävinnyt kumpaakaan lähtöä, koska meidän sarjassamme oli mukana kaikenkaikkiaan kahdeksan tätiä.

Leimaus

Radat olivat muidenkin kuin minun mielestäni aika helppoja. Reitit tekivät lenkkejä, mikä vaikeutti aavistusen kartan lukemista. Mutta ihan hyvin se silti meni. En olisi tiennyt edes pummanneeni, jos en olisi katsellut rastiväliaikoja. Ekassa lähdössä suoritukseni oli paljon tasaisempi. Tärkeintä oli huomata, että juoksuvauhtini riittää aivan mainiosti sprinttikisoihin. Metsäkisoissa ei tunnu riittävän juoksuvauhti eikä suunnistustaito.

Kisa käytiin teollisuusalueella suurien parkkipaikkojen ja pihojen lomassa.

Täten olen siis päättänyt, että jatkossa panostan suunnistuksen saralla sprintteihin, koska sprintti on minusta ehdottomasti kivoin suunnistuksen kisamuoto. Se on niin kivaa, että vetelee jopa vertoija kaljamailille (joka muuten juostaan taas pe 31.8.).

Päivän tokassa lähdössä alkoi sataa, joten reitiltä ei ole kuvia ja
lähdöstäkin onnistui vain odottelukuva.

Reittihärveleistä kiinnostuneille tarjoamme linkit sekä aamun lähtöön että iltapäivän lähtöön. Minä olen ladannut ratani molempiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti