tiistai 14. huhtikuuta 2015

Rakas, minusta on tullut pullukka!

Meillä ei katsota laihdutusohjelmia, mutta joskus telkkari on päällä, kun sellaisia tulee tuutista. Siksi olen ottanut vähän vaikutteita, ja hokenut koko kevään otsikon mukaista lausetta. En  minä nyt missään välissä itseäni ihan läskinä ole pitänyt, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että painoa pitäisi pudottaa. Kahdesta syystä:
  1. Kevyenä juoksee kovempaa.
  2. Polville olisi terveellisempää, jos en painaisi niin paljoa.
Tuumasta toimeen siis! Mutta laihduttaminenpa ei olekaan niin helppoa! Onneksi minulla on ihana ja rakastava kumppani, joka tukee minua myötä- ja vastoinkäymisissä. Kehitimme yhdessä minulle kannustusjärjestelmän, joka tukee minua tässä hurjassa painonpudotustavoitteessani.

Taidekuva kissansilmästä

Kun aloitin laihduttelun, painoin 77,3 kg. Tavoitteenani on painaa alle 72 kg, kun starttaan 6.6. Vantaan triathlonille. Minä teen nyt juuri niin kuin ei pitäisi: minä en laihduta peilin kanssa, minä en tavoittele lihaserottuvuutta, minä en yritä edes "kiinteytyä", vaan tuijotan vain ja ainoastaan vaa'an lukemia. Ja minulle on (lähes) se ja sama, lähteekö minulta läski vai lihakset. Kunhan paino tippuu!

Supersuunnistaja lupasi minulle motivaation boostaamiseksi kolmiportaisen kannustusohjelman:
  1. Jos painan 6.6.2015 alle 74 kg, pääsen kesällä melontaretkelle!
  2. Jos painan 6.6.2015 alle 73 kg, pääsen melontaretkelle ja saan kylpyläviikonlopun!
  3. Jos painan 6.6.2015 alle 72 kg, pääsen melontaretkelle, kylpyläviikonlopulle ja me matkaamme ensi keväänä pyöräilyleirille etelän aurinkoon!
Panokset ovat siis kovat! Mutta ei tässä vielä kaikki. Jotta motivaationi hipoisi pilviä, on minulle epäonnistuessa luvassa rangaistuksia: Jos painoa ei tipu tavoiteltua 5,3 kg, jokainen jäljelle jäänyt kokonainen  kilo tarkoittaa
  • ylimääräistä päivää ilman kissoja (ne lomailevat muutenkin kesän reissumme aikana vanhempieni kanssa mökillä)
  • kuukautta ilman herkkuja
Jäädessäni vajaan kilon tavoitteesta, voin valita rangaistuksista toisen. Jokaisesta kokonaisesta kilosta napsahtaa aina molemmat sanktiot. Eli jos jään tavoitteesta 1,5 kg, joudun elämään päivän ilman kissoja, kuukauden ilman herkkuja ja valitsemaan toisen päivän ilman kissoja tai toisen kuukauden ilman herkkuja. Jos rangaistukset eivät kuulosta teistä kamalilta, ette vaan tajuu!

Kyseessä on siis todellinen taisto! Ajattelin nyt vielä varmistella tavoitteeseen pääsemiseni ihan vaan sillä, että julistan hankkeeni täällä blogissa. Nyt en yksinkertaisesti kehtaa epäonnistua.

Taidekuva pehmeästä tassusta

Laihis alkoi maaliskuun alussa, ja punnituspäiväni on aina keskiviikko. Viime viikolla painoin 74,8 kg ja huomenna tiedetään taas uudet lukemat. Vielä olisi 7 viikkoa aikaa, ja tiputettavaa on toivottavasti alle 2,8, kg. Aikaa on siis ihan hyvin. Ehkä siis vuoden päästä kirjoittelen fillarilenkeistä Espanjan auringon alta.

10 kommenttia:

  1. Aika kovat panokset :D. Mä oon säännöllisen epäsäännöllisesti jauhanut muutaman kilon painonpudotuksesta ja nyt sairaslomalla humps vaan, -4kg. Täältä kun nousen, niin tavoite on että saisin nää menetetyt lihakset takaisin ilman, että vaaka huitelee samoissa lukemissa kun ennen :D.

    VastaaPoista
  2. Peukku kevään pyöräleirille, toivottavasti onnistuu! Sulla on kyllä ihanan tarkka ja suunnitelmallinen tapa toteuttuaa tavoiitteesi, ihailen!

    VastaaPoista
  3. Taru: Mä käytin tuota saikkulidieettiä syksyllä ennen kuin tein penkkipunnerrusennätykseni. Joulukuu kyllä sitten tasoitti mun "saavutukset".

    Pia: Mä olen, katos, insinööri. Exceliä pukkaa kaikista tavoitteista. Pakko onnistua. Muuten on tuplasti kurjaa.

    VastaaPoista
  4. Tuommoiset palkinnot olisivat kyllä motivoivia! Pitäisiköhän vihjata siipalle, että pyöräilyleiriä tarvittaisiin...
    Itse yritän päästä märkkärin painorajalle, mielelään ennen avovesikauden alkua.

    VastaaPoista
  5. Joo, onhan se kivaa, jos toinen kannustaa eikä vaikka osta litrakaupalla herkkujätskejä kotiin (meillä se kyllä tekee sitäkin, mutta syö sentään kiltisti kaiken itse). Ja mä oletan kyllä joutuvani maksamaan osani fillarileiristä, mutta mua kannustaa jo se, että toi polkujuokseva metsien mies suostuu seuraksi maantielle.

    Avovesiuintikauden alussa on kyllä suotavaa, että märkkäri menee päälle. Muuten voi tulla vähän kylmä. :)

    VastaaPoista
  6. Palkinnot on niin hyviä ja rangaistukset rankkoja, että olis paree onnistua. :D Tsemppiä projektiin, hitaasti hyvä tulee!

    VastaaPoista
  7. Säännöissä taisi olla, että käytetään keskiarvopaino 4.6-6.6, ettei pysty huijaamaan olemalla syömättä ja juomatta 5.6 :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, että mun laihdutus kerää enemmän kommentteja kuin mun yksikään urheilusaavutus. :D

    Rahkamuija: Kyllä! Sehän tässä motivoikin. Ja ei musta mihinkään fitness-kissojen keitetty kanafile -dieettiin olisi, joten tahti ei ole todellakaan hurja.

    Rakkaani: Ei sitä taidettu kirjoittaa ylös, mutta asiasta kyllä puhuttiin. Ja koska teen tämän kuitenkin pohjimmiltani itseni takia, niin en minä huijaa. Lisäksi olisi sen triathlonin kannalta vähän kusinen homma paastota koko edellinen viikko.

    VastaaPoista
  9. Laihdutus kiinnostaa aina ja ikuisesti kansaa, ja rohkeaa näin julkisesti tarkkaan kertoa luvut! Arvostan! Löysin sun blogin vasta juuri ja vaikuttaa että meillä on paljon yhteistä :) Siis laihdutuskin... Tsemppiä tähän urakkaan ja kaikkiin tuleviin urheilusuorituksiin! :)

    VastaaPoista
  10. Niinhän se taitaa olla. Pitäisköhän seuraavaksi paljastaa omia ja muiden verotietoja, niin saisi vielä lisää lukijoita? :)

    Kiitos tsempeistä.

    VastaaPoista