torstai 9. maaliskuuta 2017

Suunnitelmat muuttuu

Ensi lauantaina piti olla kevätroga, mutta eipäs olekaan. Järkkäreiltä tuli maanantaina tällaista mailia:

Kevätroga ei ole alkuperäiseksi kaavailtuna ajankohtana (la 11.3.2017). Uusi päivä on todennäköisesti joko la 18.3.2017 tai la 25.3.2017. Tiedotamme heti kun saamme päivämäärän varmistettua.


Kuvituskuvina sohvaseuralaiset, ensin Svante.

Höh. 18.3. minä olen Levillä Arctic Challengessa firman kanssa ja 25.3. Vuorikiipeilijä M ei pääse. Lauantaina olisi viimeinen Winter Trail Cupin kisa, mutta enpä pääse nyt sinnekään, kun olen loppuviikon juoksukiellossa. Minulta imettiin keskiviikkona polvesta, Bakerin kystasta 15 ml nestettä ja pantiin kortisonia tilalle. Neste oli kuulemma "kirkasta ja keltaista". Päättelin tästä sitten ihan itse, että ilmeisesti kusipäisyydelläkin on rajansa - jossain vaiheessa kaikki pissa ei vaan mahdu päähän. :D


Unskilla on sentään silmät auki, vaikka ei sitäkään telkkari kiinnosta

Ihan pikkasen harmittaa, että nyt olisinkin päässyt firman fiskaalilounaalle (josta on kirjoitettu ihan lehdessäkin), mutta jätin ilmoittautumatta, kun piti mennä rogaamaan. Ja ilmo sulkeutui jo ajat sitten, niin nyt ei sitten lounastella firman piikkiin eikä suunnisteta omaan piikkiin.

Arctic Challengen jälkeen onkin sitten minun taannoin suunnittelemieni treenilomien aika. Ensimmäinen koittaa maaliskuun lopussa ja toinen treenileiri on rakennettu pääsiäisen ympärille.


Miisu on yleensä sylissä, mutta tänään siinä oli ensin lautanen ja sitten läppäri.

Treenejä onkin kiva odotella, kun polvi tuntuu paremmalta kuin pitkään aikaan. Ylihuomenna sen onneksi saa viedä jo uimaan. Vähän naureskelen sille, että vaivani ovat tällaisia mummelivaivoja, joita googlaamalla saa ET-lehden linkkejä. Ja syksyllä ihkuttamani Synvisc-piikki on saanut suurta suosiota Supersuunnistajan vanhempien tuttavapiirissä - siis seitsämänkymppisten eläkeläisten parissa. Mutta onneksi vielä huvittaa. Myöhemmin voi jo itkettää, kun minulla on luultavasti sitten eläkeiässä itsellä jo toiset polvinivelet menossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti