Välipäivä tauosta

Olin eilen pieni retale. Vaikka lääkäri käski olla urheilematta jalalla, niin menin ja juoksin kaksi tuntia. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että Pajulahti rogaining oli bookattu jo ajat sitten, enkä halunnut tehdä ohareita rogaining-tyttöystävälleni Vuorikiipeilijä M:lle. Hän on kuitenkin vasta innostunut rogainingista ja suunnistuksesta, joten häntä pitää aktivoida sopivasti.

Ainoa kuva minusta ja siihenkin tuli hanska. Valmiina lähtöön kuitenkin!

Jalat täyteen kinesioteippiä ja Pajulahteen siis! Viikolla vielä näytti, että saisimme suunnistaa kaatosateessa, mutta ennuste muuttui koko viikon suotuisampaan suuntaan. Lauantaiaamun vesisade loppuikin siten hyvissä ajoin ennen kisaa. Eihän sillä urheillessa niin kamalasti väliä ole, kastuuko ulkopuoleltakin, kun sisältä päin kastuu joka tapauksessa. Mutta onhan nätimpi sää aina nätimpi sää.

Ooh! Siinähän on Minna! 

Lähtö tapahtui yhteislähtönä sekä 2 h että 4 h sarjoille samaan aikaan. Me osallistuimme 2 tunnin sarjaan, koska meidän piti ehtiä vielä illalla Lasipalatsiin Helsinki Adventure Nightiin. Nilkankin kannalta tämä oli ihan hyvä valinta. Pari minuuttia ennen lähtöä bongasin kilpailijoiden joukosta Minna Kaupin, ja olin ihan pähkinöinä. Minna ja kaksi Kaisaa ovat ehdottomasti minun suosikkiurheilijoitani. Ehkä Minnaa alkaa nyt nähdä enemmänkin rogainingkisoissa, kun hän ei enää suunnista tosissaan? Se olisi kyllä kivaa. Epäilin, että Minna osallistuisi 4 tunnin sarjaa, mutta olin väärässä: Minna leimasi maaliin ihan meidän jälkeemme - hän tosin haki parinsa kanssa kaikki rastit toisin kuin me. Harkitsin kisan jälkeen, että pyytäisin nähdä hänen reittinsä, mutta en sitten uskaltanut. Nyt harmittaa. Mutta pukkarissa kuuntelin Minnan juttuja tarkasti ja opin muunmuassa, että Minnalla ja Sofia Haajasella oli kuulemma maajoukkueessa sääntö, että ei tarvitse mennä suihkuun, jos ei jaksa.

Kartalle piirretty reittisuunnitelma

Mutta eipäs keulita vaan palataan takaisin kisaan! Teimme suunnitelman taas aika nopeasti, mutta se oli silti ihan perushyvä. Olimme tällä kerrtaa vähän rohkeampia edettävän matkan kanssa kuin viimeksi ja suunnittelimme juoksevamme noin 12 km. Emme lopulta ehtineet hakea rastia numero 52 tai todella optimistisesti mukaan suunnitelmaan ympättyä rastia numero 21, mutta olimme varautuneet jättämään molemmat tarvittaessa pois. Nyt jälkikäteen ajatelen olimme urpoja, kun lähdimme rastilta 91 tielle. Metsä oli ihan hyvin juostavaa, ja näemmä siellä kulki valmis urakin kohti rastia 52. Olisimme varmaan ehtineet hakea senkin, jos olisimme edenneet metsässä. Eli sinänsä suunnitelman tekoon olisi voinut käyttää vähän enemmän aikaa.

Rastejakin löytyi

Mutta sijoitus ei olisi parantunut 50 pisteellä kuin yhden sijan. Aika moni muu tuntui kiertävän reitin eri suuntaan kuin me, mutta en tiedä, onko silläkään loppujen lopuksi kamalasti merkitystä. Minna ja muut oikeat suunnistajat osaavat vain juosta kovempaa ja nimenomaan metsässä. Eilen oli enemmän ja pidempiä metsäosuuksia kuin KK-rogainingissa, joten meidänkin sijoituksemme oli huonompi.

Kinnankoski oli kuiva ja silta oli liukas

Pummeja tuli vain pari: rastilta 53 rastille 45 mentäessä avohakkuualue oli sotkenut polut, ja kävimme ottamassa vähän vauhtia suon reunasta. Aikaa tähän meni muutamia minuutteja. 91:ltä tielle tultaessa emme menneet tielle suunnitelman mukaan suorinta reittiä pienen erimielisyyden takia. En kuitenkaan usko, että se pummi muutti enää sitä tosiasiaa, että emme ehtineet hakea viimeistä suunniteltua rastia. Koko reittimme on katsottavissa rastit.fi-palvelussa. Siellä on ainakin nyt meidän lisäksemme myös pari kaikki rastit hakenutta suoritusta.

Nilkka, polvet tai mikään muukaan raihnaisen ruumiini osa ei juurikaan haitannut menoa tai sanoutunut irti kisasta. Varoin askeliani hieman normaalia enemmän metsässä juostessa, koska en todellakaan halunnnut muljauttaa nilkkaani. Tämä ehkä hidasti meitä hieman. Mutta kyllä tällä kertaa sijoitus selittyy ihan sillä, että me emme osaa a) juosta b) juosta metsässä yhtä kovaa kuin oikeat (maajoukkue)suunnistajat.

Kilpanen oli aika karun kaunis. Ja sen rannalla oli majavien pato.

Illalla menimme vielä sinne HANiin katsomaan kiipeilyleffoja. Reel Rock Tour 10 loppui vasta vähän ennen puolta yötä, ja lopussa istuminen alkoi tuntua jo melko hankalalta. Levottomia jalkoja teki mieli sätkytellä koko ajan, ja muutenkin alkoi nukuttaa. Jaksoimme kuitenkin urheasti katsoa kaikki leffat loppuun. Neljän tunnin rogauksen jälkeen olisin varmaan kuorsannut Bio Rexissä kuola valuen. Nytkin tuli vähän pilkittyä Simone Moron helikopterileffan aikana.

Nilkkaa särki eilen, kun ajelimme kotiin, mutta haudoin sitä vähän jääpussilla ennen HANiin lähtöä. Eikä se enää illalla vaivannutkaan. Tänäänkin se on ollut kivuton, joten en varmaan ihan täysin pilannut toipumistani. Nyt ajattelin totella urheilukieltoa kiltisti ainakin itsenäisyyspäivään asti.