Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike

Näin minulle totesi joskus ensimmäinen eksäni ollessaan vielä nyksä. Taisimme olla menossa ulos kävelylle tai jotain muuta yhtä päämäärätöntä. Lause tuli minulle taas tänään mieleen ollessani pyörälenkillä Keskuspuistossa. Mietin kotona, että ottaisinko karttatelineen ja Espoon ulkoilureittikartan mukaan, mutta totesin, että on paljon hauskempaa hortoilla ilman karttaa. Keksin jossain vaiheessa, että mahtaisinkohan löytää hiekkateitä pitkin Oittaalle, koska tiesin, että reitti on olemassa: lumisena talvena on mahdollista hiihtää jopa Olarista Oittaalle asti. Karta kanssa reitin löytäminen olisi ollut vähän liian suoraviivaista ja nopeaa. Nyt ei sitä vaaraa ollut.

Suunnattomasta hortoilusta saankin oivan aasinsillan erääseen keskusteluun, jonka kävin vähän aikaa sitten töissä. Työkaverini Trädimies S on ahkera blogini seuraaja, ja hän totesi, että minun pitäisi kirjoittaa juttu siitä, mitä kaikille tämän vuoden haasteilleni ja leikkimielisille kisoilleni oikein kuuluu. Eli siis uudenvuodenlupauksilleni. Lukijatoiveita on aika kiva toteuttaa, joten härifrån tvättas. Ja onhan sitä hyvä muistutella itselleenkin, mitä kaikkea on tullut luvattua.

Yksi tämän päivän umpikujista

Asetan itselleni aina vuoden alussa tavoitteita, eivätkä ne ikinä liity mihinkään järkevään kuten ajan parantamiseen jollain traithlonmatkalla tai tietyn kilometrimäärän keräämiseen fillarilla kesän aikana. Ihan rehellisesti sanottuna pelkään, että moiset tavoitteet vievät ilon koko hommasta, joten tavoittelen siksi sekundäärisempiä asioita.

Olen ehkä Suomen laiskin hyötyliikkuja. Auto pitää aina saada oven viereen, ja hissi on ystävä. Siksi yksi tämän vuoden tavoitteeni oli kävellä kotona (8. kerros) tai töissä (kellarista -1 tai -2 -kerroksesta kuutoseen) yhteensä 120 kertaa. Eli 10 kertaa kuussa. Ei kuulosta pahalta, mutta on kuitenkin tavoite, jota varten pitää sykkiä useamman kerran viikossa. Alkuvuoden pysyin hyvin tahdissa ja kiipesin portaita sen 10 kertaa kuussa (vaikkakin kerrat saattoivat painottua loppukuuhun). Mutta kesällä laiskistuin. Olen korjannut tilannetta jonkin verran tekemällä porrastreenejä, mutta vielä on kirittävää:

Kyllähän tuon vielä kahdessa kuussa ehtii. Huonommin menee muilla tavoitteilla. Olen esimerkiksi autuaasti unohtanut, että minun piti opetella seisomaan jumppapallon päällä. Kyykkäilen nykyään (silloin kun ylipäätään kyykkään) bosun päällä, mutta muita tasapainoharjotteita en ole tehnyt sitten kevättalven. Tosin selkä vaivasi keväällä ja alkukesästä niin pahasti, ettei se olisi oikein pallon päällä kikkailua sallinutkaan. Pitääpä heti huomenna salilla vähän tasapainoilla.

Vedin viime vuonna 10 leukaa vastaotteella, ja tänä vuonna tarkoitus oli tehdä sama temppu myötäotteella. Keväällä olin jo hyvässä vauhdissa tavoitteeni kanssa, mutta kesän nylkkykauden kiireet rajoittivat salitteluani pahasti. Ja olen ollut melkoisen aikaansaamaton kotileukailun kanssa. Leukojen määrä pyörii nyt jossain 5-6 hujakoilla sekä myötä- että vastaotteella. Eli jos nyt saisin ryhdistäydyttyä, voisin ehtiä tavoitteeseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Ruoho on todistetusti vihreämpää aidan toisella puolella.

Supersuunnistaja lupasi harrastaa tänä vuonna lihashuoltoa enemmän kuin minä. Tästä on kehkeytynyt jonkinasteinen venyttelykisa, koska enhän minä häntä nyt ilmaiseksi tavoitteeseensa päästä. Minä tuppaan venyttelemään kerralla kauemmin kuin Ääsääs, mutta hän on rehellisesti sanottuna ollut säntillisempi sen suhteen, että venyttelee aina, kun on urheillut. Lisäksi hän on varsinkin nyt syksyllä käynyt huomattavasti enemmän hieronnassa kuin minä, koska minä olen joutunut perumaan hierontojani monta kertaa. Minulla oli kova aikomus ilmajoogata itseni voittoon, mutta harmillisesti en ole ehtinyt joogaankaan niin usein kuin olisin halunnut. Alkuvuodesta tsekkailimme tilannetta aina kuun vaihteessa, mutta sekin jäi kesällä. On siis täysin mysteeri, mikä lihashuoltokisan tilanne tällä hetkellä on. Mutta eipähän ainakaan tule laiskistuttua ennen vuoden vaihdetta, kun on jatkuva pelko persiissä.

Eli summa summarum: liikettä on ollut, mutta ei välttämättä ihan kohti päämääriä.

Siellähän se Bodomin järvi liplattaa vihaisten lintujen takana!

Mutta mites tämän päivän tavoitteen kanssa kävi? Löysinkö Oittaalle? No, löysinhän minä. Reitti ei tosin ollut missään määrin optimi, mutta eipä sen ollut tarkoituskaan olla. Sain polkea sieluni kyllyydestä pitkin Espoon metsien kevyen liikenteen väyliä ja nauttia nätistä syyspäivästä. Mikäs sen mukavampaa. Nyt voisin mennä venyttelemään telkkarin äärelle.