Voitolla yöhön

Olin koko viime viikon juoksukiellossa tulehtuneen nilkan jänteen takia. Onneksi olimmekin ilmottautuneet Supersuunnistajan kanssa Mammuttimarssille pyöräsarjaan. Pyöräily oli minulle sallittua, joten luvassa oli hauskaa tekemistä koko perjantain ja lauantain väliselle yölle. Supersuunnistaja kyllä kuvitteli, että tulisimme maaliin jo 6-8 tunnissa eli aamuyöllä, mutta aurinko kyllä ehti nousta paljon ennen kuin olimme kolunneet kaikki reitin 21 rastia läpi.

Tuska-sarjan (200 km) lähtö puoli tuntia ennen meidän lähtöämme

Me osallistuimme marssisarjaan eli pyöräilimme 100 km. Ajattelimme kokeilla tätä hienoa kisaa ensin tällaisella kevyellä pikamatkalla. Ja jos homma osoittautuu olevan mistään kotoisin, voimme lähteä sitten  ensi vuonna pidemmälle matkalle. Ja ihan hyvä niin: saimmehan me nytkin vietettyä lähes 13 tuntia laatuaikaa.

Lähtö tapahtui perjantaina klo 20:30, ja otimme heti alussa hyvät sijat kärjen tuntumassa. Tosin jo ensimmäisillä kilometreilla Supersuunnistajalta tippui fillarista ketjut, ja saavuimme ekalle rastille siellä meille perinteisemmällä sijalla. Onneksi Ääsääsillä oli seuraavalla rastivälillä kuitenkin pelisilmää enemmän kuin kaikilla muilla yhteensä: kun muut lähtivät könyämään kakkosrastille pientä polkua, me posottelimme sinne autoteitä pitkin - ja löysimmekin rastin ensimmäisinä. 10 sekuntia rastin löytymisen jälkeen toinen valtateitä posotellut pari tosin hujahti ohitsemme, mutta johdimmepa sentään hetken.

Tässä on yön komein pummi eli paluu pyörille rastilta 8.

Pidimme hyvää sijoitusta useamman rastivälin, mutta sijoitus tippui rastien 4-6 aikana. Kansallispuistossa ei saanut polkea, ja koska minulla oli juoksukielto, meni meidän etenemisemme kävelyksi. Tässä välissä moni kakkosella pummannut pari pääsi ohitsemme.

Rasti numero kuusi oli kaikkien kovasti odottama uintirasti. Mammuttimarssilla on aina yksi rasti, mihin kuuluu pieni pulahdus paikallisessa vesistössä. Jos suunnistaja on nössö, eikä halua uimaan, voi rastin korvata hakemalla hevonkuusesta yhden ylimääräisen rastin. Koska järvi ei ollut edes jäässä, emme me harkinneet hetkeäkään, että emme olisi uineet. Olimme ottaneet mukaan kuivat vaihtovaatteetkin, ettei uinnin jälkeen tarvinnut pukea hikisiä vaatteita päälle.

Minä rastilla numero 18 eli Kaukolanharjun
näkötornilla

Pahin pummi tapahtui rastilla numero kahdeksan: lähdimme metsään vähän väärästä kohdasta ja löysimme rastin vähän tuurilla. Paluu pyörille ei sujunutkaan ihan yhtä hyvin, ja pörräsimme metsässä hyvän tovin ennen kuin pääsimme takaisin tielle pari sataa metriä pyöristä sivuun.

Tämän jälkeen muutama rastiväli sujui ihan kivasti. Saimme joskus neljän aikaan yöllä kivasti kannustustakin, kun paikallinen väestö palasi baarista ja kiritti meitä ystävällisesti ohi ajavasta amari-Corollasta.Mahtoi olla ihan hyvä WTF-näky, kun keskellä lokakuista yötä törmää maantiellä pyöräilijään - saati kahteen.

Rasti numero 19 oli uimarannan hyppytornissa

Kannustus tuli tarpeeseen viimeistään siinä vaiheessa, kun kadotimme rastien 12 ja 13 välillä polun keskellä suota. Vietimmekin sitten siellä suossa melkein tunnin pyöriä raahaten. Minun nilkkani ei ihan pitänyt tästä kävelyretkestä, ja lopussa Supersuunnistaja joutui kantamaan pahimmista paikoista oman pyöränsä lisäksi minun fillarini, koska minuun sattui liikaa. Kaiken kukkuraksi minulta loppui otsalampun akku noin 100 m ennen kuin pääsimme tielle. Ensimmäinen vara-akkuni vuoti varausta ja paloi noin 30 sekuntia. Toinen vara-akkuni ei sopinutkaan lamppuun (olin testannut akkuja kotona toisella lampulla), mutta onneksi Supersuunnistajan vara-akku toimi, ja saatoimme jatkaa matkaa. Valoa tarvitsi kuitenkin vielä nelisen tuntia.

Jotta homma ei olisi mennyt liian helpoksi, rastilla numero 15 oli lintutornin rakenteissa ollut rastimerkki kadonnut. Etsimme sitä turhaan, kunnes tuli kylmä, ja soitimme sitten kilpailun johtajalle,joka antoi luvan jatkaa matkaa. Eikä tässä vielä kaikki. Olimme vaihtaneet molempien karttatelineiden levyt, ja Supersuunnistajan telineen ruuvi oli kiinnitetty huonosti. Heti rastilta 15 lähdettäessä hänen telineensä levy irtosi. ääsääs suunnisti loppureissun "käsipelillä" eli piti levyä kädellään tuettuna telineen jalkaan. Onneksi toisella kädellä saattoi sentään jarrutella ja vaihtaa vaihteita.

Voi vietävä! Se hajosi! Reipas Ääsääs suunnisti kuitenkin urheasti irtomallilla loppuun.

Vaikka tavoitteenamme oli päästä maaliin ennen auringon nousua, oli tavallaan ihan kivaa, että saimme nähdä maisemiakin. Ne olivat nimittäin aika upeita. Valoisan aikaan olimme Saaren kansanpuistossa, ja siellä oli tosi nättiä. Ehkä pimeässä missattuja Liesjärven ja Torrosuon kansallispuistojakin pitää mennä tsekkailemaan joskus valoisan aikaan.

Luulimme tässä vaiheessa olevamme viimeisiä, emmekä pitäneet enää mitään kovaa kiirettä. Toiseksi viimeisellä rastivälillä näimme kuitenkin tutun parin, jonka kanssa olimme aiemmin etsineet lintutornilla kadonnutta rastia. Saimme heidät lähes kiinni mennessämme viimeiselle rastille, ja aloitimme hurjan loppukirin kohti maalia. Jännityksen lisäämiseksi toinen pari valitsi eri reitin maaliin. Poljimme kuin viimeistä päivää, emmekä missään välissä nähneet enää toista paria. Meidän reittivalintamme osoittautui paremmaksi, ja herrat tulivat kisakeskuksen ovella vastaan, kun me palasimme tulosten tarkistamisen jälkeen takaisin pyörille.

Kisan jälkeen päästiin saunomaan vähän
erikoisempaan saunaan

Superuunnistaja katseli gps-seurannasta, että emme olleet lähellekään viimeisiä. Tämä tuli varsinkin minulle yllärinä, koska olin viimeisillä rastien vaatimilla jalkapatikoilla todella hidas kipeän nilkan takia. Sunnuntaina julkaistuista tuloslistoista selvisi, että olimmekin sarjamme neljänsiä. Eli homma sujui ihan yllättävän hyvin! Ensi vuonna pitää ehdottomasti osallistua - ja mieluummin ehjemmillä koivilla, niin jalkautumisetkin menevät vauhdilla.

... nimittäin saunabussiin! Bussista astuu tyytyväinen saunoja

Tässä vielä linkki gps-seurantaan, jos jotakuta kiinnostaa tuijotella tarkemmin sohlaamistamme suolla ja muita jännittäviä käänteitä.