sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Uintileirillä

Tällä viikolla tuli uitua vähintäänkin tarpeeksi: ensin torstaina kävin HelTrin uintiharkoissa ja perjantaina suuntasin auton nokan kohti Pajulahtea ja Speedo Mastersin uintileiriä. Supersuunnistaja bongasi leirin joskus viime vuoden loppupuolella Triathlonforumin Facebook-ryhmästä ja minä hoidin oman osuuteni ilmottautumalla mukaan. Mitäs muuta tekemistä sitä ihmisellä voisi helmikuisena viikonloppuna olla kuin uida?

Leiri ei ollut pelkästään masters-uimareille (miksipä sitä muuten olisikaan triathlonforumilla mainostettu?), vaan meille triathlonisteille oli oma ryhmä, jossa keskityttiin kroolaamaan. Meidän ryhmämme lisäksi leirillä oli mastersien oma ryhmä ja pienempi tekniikkaryhmä.

Olin 2013 Nastolassa triathloonaamassa. Tältä uinnin
lähtöpaikka näytti eilen. Ei tarkenisi edes märkkärillä.

Uintitreenejä oli yhteensä neljät: yhdet perjantaina, kahdet lauantaina ja vielä yhdet sunnuntaiaamuna. Kukin vuoro kesti puolitoista tuntia, joten altaassa tuli oltua kaiken kaikkiaan kuusi tuntia. Tämän lisäksi lauantai-iltana oli ohjattu kehonhuoltotunti, joka tuli kieltämättä tarpeeseen. Mietin vielä torstaina, että pitäisiköhän ottaa salikamat mukaan, kun lauantaipäivällä oli pitkä tauko, mutta tulin sentään järkiini torstain hiihto-uinti-yhdistelmän jälkeen: torstain treeneissä oli ihan tarpeeksi jalkakramppeja, joten totesin, että ehkä pelkkä uinti riittää viikonlopun liikunnaksi. Ja riittihän se: en muista, että olisin ikinä ennen saanut lihaksia jumiin pelkällä uinnilla, mutta jo eilen illalla mulla oli epäkkäät ja pohkeet jumissa, eikä tänään vielä ole helpotusta näkynyt.

Uinti on ainoa laji, josta saan tällä hetkellä valmennusta. Mutta toisaalta se on myös triathlonin kaikkein teknisin laji. Siksi uintivalmennusta ei minun mielestäni voi koskaan saada liikaa. Lisäksi on kivaa, kun kommentteja saa välillä eri valkuilta. Jos lasken Cetuksen uimatekniikkakurssit, Tri4funin triathonkoulun ja HelTrin treenit ja kevätleirin mukaan, niin minua on valmentanut vapaauinnissa yhteensä kahdeksan eri valmentajaa, ja aina kaikki ovat kommentoineet eri asioita tai ainakin samoja juttuja erilailla. Tämä on mun mielestä hurjan antoisaa: on kivaa, että he kiinnittävät huomiota eri ominaisuuksiin, joita pitää kehittää (niitä varmasti riittää heille kaikille) ja käyttävät eri kielikuvia: näin aina välillä tulee saatua uusia ahaa-elämyksiä, kun vihdoin tajuaa jonkin asian.

Tämän viikonlopun parasta antia olivat kommentit potkuistani ja tänään treenin lopussa käyty vauhtikännöskoulutus: taas muutama palanen loksahti paikalleen, ja jotain edistystä on havaittavissa. Potkussa nyt on vielä työstettävää varmaan koko vuosikymmenelle, mutta vauhtikäännös saattaisi pian olla jo siinä kuosissa, että sitä voisi tehdä enemmän tapana kuin poikkeuksena. Ja olihan jo pelkästään se hurjan siistiä, että uintikilsoja kertyi leirillä yli kymmenen - eli minun normiviikkooni verrattuna ihan sikana.

Myös vaihtoalueella eli urheilukentällä oli hieman
eri olosuhteet kuin viimeksi täällä käydessä.

Osa harjoituksista oli tuttuja jo aikaisemmasta elämästä, mutta sain minä myös hieman uusia ideoita sovellettavaksi yksin treenatessani. On vaan kivaa, että sarjavalikoima on laaja, koska silloin aamujen ruuhkavuoroilla voi valita ohjelmaansa sarjoja, joita voi väenpaljoudestakin huolimatta suorittaa - ja silti treeneissä on mukavasti vaihtuvuutta.

Leirillä tuli myös venyteltyä ihan epätavallisen paljon. Vaikka venyttelyhaasteen myötä venyttely onkin jäänyt minulle pysyväksi elämäntavaksi, niin viikonlopun 2 h 15 min kehonhuoltoa on minulle ihan ennenkuulumaton lukema. Meillä oli ohjelmassa aina ennen treenejä vartin venyttelytuokio - välillä ohjattuna ja välillä omatoimisena. Ja sen lisäksi lauantaina oli se jo mainitsemani tunnin sessio, jossa ensin rullailtiin lihakset lämpimiksi ja vedet silmiin putkirullalla ja sitten venyteltiin koko keho läpi niskasta nilkkoihin. Ja tapahtupa vielä sellainenkin ihme, että minä venyttelin lauantaina treenien välillä ihan vapaaehtoisesti ja omasta halustani kokonaisen vartin. Opin muuten leirillä senkin, että nilkkani ovat jäykät, ja jos ne eivät sitä olisi, potkisin paremmin. Arvatkaa, kuka aikoo jatkossa venytellä nilkkojakin?

4 kommenttia:

  1. Olitpas nopea kirjoittamaan leiristä. Jospa mä kirjoittaisin vaikka huomenna... :)

    VastaaPoista
  2. Pitää takoa silloin, kun rauta on kuumaa, että saa aikaan. :) Aattelin, että saan tuosta kirjoituksesta sitten pohjaa siihen juttuun, jonka lupasin kirjoittaa Jannellekin, niin ajattelin olla nyt tällä kertaa aikaansaava.

    VastaaPoista
  3. Mulle sanoi hieroja, että mun nilkat on tosi jäykät, joten munkin varmaan pitäisi ruveta venyttelemään niitä aktiivisemmin. Nilkat ja jalkapohjat. Kaikkea sitä oppiikin... ja jotenkin yllätti, kun mä kuitenkin istun aika usein nilkkojen päällä.

    VastaaPoista
  4. Jenni: No, sähän juokset aika paljon? Siinä ne nilkat jäykistyy... Fillaroinnissa myös. Siksi triathlonistit ovatkin aina ihan surkeita potkimaan. :)

    VastaaPoista