Repsahdin kutoselle

Tänään oli vuorossa taas korttelirastit, kuten eilen uhkailin. Etelän lunta eli räntää tuli kai koko yön, ja aamulla maassa olikin iloinen kerros loskaa. Arvoin koko aamiaisen ajan, että juostako vai polkeako rastit läpi. Tänään luvassa ei ollut sprinttisuunnistusta, joten pyöräily olisi luultavasti ihan kivaa. Samalla saisin pidemmän radan ja enemmän treeniä itse suunnistuksen tekniikkaan. Toisaalta maassa oli sitä loskaa, eikä siinä polkeminen tuntunut missään määrin hyvältä idealta.

Päädyin sitten vaihtamaan maastopyörääni dual-polkimet ja lähtemään liikenteeseen pyöräilykenkien sijaan nastalenkkareilla. Ajattelin, että kokeilen matkalla Matinkylään, miltä polkeminen tuntuu, ja päätän sitten karttoja katseltuani, että juoksenko lyhyen reitin vai poljenko pitkän.

Joskus kuntorasteilla on haastavinta
löytää lähtöön. Tänään ei ollut.

Auratuilla teillä oli ihan kivaa polkea, mutta muuten renkaat eivät pitäneet ollenkaan. Totesin, että jos lähden polkemaan 12 kilsan rataa, minua kaduttaa luultavasti viimeistään rastilla numero kolme. Päädyin siis juoksumieheksi. Kolmen kilsan rata oli kuitenkin harmittavasti alle 3 km pitkä (2,8 km) ja mietin, että viitsiikö sellaiselle nyt edes vaivautua. Lisäksi kolmoselle lähti vain lapsiperheitä ja yksittäisiä mini-ihmisiä, ja totesin itsekseni, että minä en kehtaa. Mitä nyt se karttamyyjäkin minusta ajattelisi, jos ostaisin "lasten kartan". Huomasin sitten ihan puolivahingossa sanovani "kutonen" samalla, kun ojensin myyjälle liikuntaseteliä ja euroa. Hupsista.

Jalat olivat ihan jumissa eilisestä jalkapuntista ja spinningistä, enkä edennyt mitenkään vauhdikkaasti. Mutta se oli ehkä ihan hyvä asia, koska ehdin myös lukea karttaa, enkä vaihteeksi pummannut juuri ollenkaan. Paria harha-askelta väärään suuntaan ei lasketa. Supersuunnistaja oli lähtenyt kotoa (juosten) noin vartin ennen minua, ja törmäsin häneen sopivasti viimeisellä rastilla. Herra juoksi tuplaten minun matkani, mutta käytti silti aikaa 10 minuuttia enemmän! Mutta hänkin oli kuulemma vähän jumissa. Ja pummasi kerran vähän pahemmin.

Lähdön ja maalin vieressä oli paljon yleisöä.

Ulkona oli sen verran kylmä, että läski jäätyi. Joten minä halusin saunaan. Koska meidän asuntoomme ei mokomaa yleellisyyttä kuulu, oli minun "pakko" lähteä vielä uimahallille vesijuoksemaan ja uiskentelemaan. Tapiolan uimahallilla oli käynnissä uintikouluja, ja halli oli siten ihan täyteen ammuttu. Vesijuoksu onneksi toimii kohtalaisesti myös ruuhkassa, joten päädyin tekemään sitä kauemmin. Uin loppuun vain 700 m ihan vaan fiiliksen vuoksi. Ja sitten pääsin sinne saunaan!

Kuvat: Korttelirastit