Boulderointi on pelottavaa

Tästä tulikin vahingossa aika kiipeilypitoinen viikko. Maanantaina vein Siskontyttö V:n kiipeilemään ekaa kertaa elämässään ja tänään olin itse kiipeilemässä perinteistä kerta viikkoon -settiäni Vuorikiipeilijä M:n kanssa.

V oli varsin reipas aloittelija. Häntä ei pelottanut ollenkaan tulla köyden varaan, eikä ylhäälläkään sisu loppunut - ainoastaan voima ja taidot. Minua itseäni jänskätti ekaa kertaa itsevarmistavan laitteen käyttö, mutta V tuli niilläkin alas turhia jännittelemättä. Lupasin V.lle jätskin yhdestä 4+-seinästä, jos hän pääsee sen toiselle lipalle asti. Neiti roikkui seinällä varmaan viisi minuuttia ja yritti kovasti, mutta ei onnistunut. Kiipesin itse tänään saman seinän ja totesin, että se ei kyllä ollut mitenkään nelkkujen helpoimmasta päästä. Joten ei olisi ollut helppo jätski se.

Meitsi on seinällä ilman köyttä! Huisia!

Itse kokeilin tänään ekaa kertaa boulderointia. Minusta se on todella pelottavaa puuhaa. Tai ei se kiipeäminen ole pelottavaa - se näyttää lähinnä siistiltä ja onkin tosi hauskaa. Minua pelottaa hypätä sieltä seinältä alas - tippumisesta nyt puhumattakaan. Olen aivan varma, että rikon alas tullessani nilkkani tai vähintään nämä jo valmiiksi huonot polveni. Sinänsä tämä pelko on ihan hassua, koska en yleensä pelkää mitään. Minä en pelkää korkeita enkä ahtaita paikkoja, en hämähäkkejä ja uskallan kävellä Kaisaniemen puistossa ja Helsingin Rautatieasemalla mihin kellonaikaan tahansa. Mutta boulder-seinältä minun pitää tulla todella rauhalliseti ja todella alas, kunnes uskallan tiputtautua. Uskalsin kuitenkin kokeilla neljä helpoimman värin reittiä eli keltaista. Ja kerran jopa hyppäsin aika korkealta alas. Se oli kyllä ehkä rohkeinta, mitä olen ikinä tehnyt!

Jos tästä nyt tippuisin, niin varmaan kuolisin - 
luultavasti paskahalvaukseen.

Köyden jatkona on paljon mukavampaa olla. Tänään hauskinta oli projektoida eli yrittää uudelleen ja uudelleen yhtä 6a-tason seinää, missä oli otteina isoja mönttejä harvakseltaan. Vaikka en päässyt puusta pitkään, niin oivalsin monta asiaa. Seinä oli sen verran vaikea, että jokaisella askeleella piti käyttää jotain kikka kolmosta, eikä pelkkä voimalla punkeminen riittänyt, kuten helpommilla seinillä. Minulla tuli tosin notkeus vastaan viimeisellä yrittämällä: en vaan saanut jalkaa tarpeeksi ylös, että olisin saanut sen seuraavalle otteelle. Syytän asiasta pullistunutta välilevyäni ja sen takia kiristynyttä kankkuosastoani. Olen kuitenkin venytellyt kesästä asti kohtalaisen kiltisti. Pitänee venytellä lisää.

Lähtiessämme ilmottauduimme vielä Vuorikiipeilijä M:n kanssa liidauskurssille ensi kuulle. Sillä kurssilla opimme viemään köyden mukanamme seinälle, ja meille aukenee hurjasti uusia, kivoja reittejä. Ainoa pulma tässä on enää se, että missä hiton välissä ehdin niille kaikille kivoille reiteille, kun pitäisi myös ehtiä uida, pyöräillä, juosta, suunnistaa ja käydä salilla! Ja kai tässä vähän töitäkin pitäisi tehdä, että pystyy rahoittamaan kaikki kivat harrastukset. :D