perjantai 6. helmikuuta 2015

Kolmas kerta toden sanoo

Olin eilen kolmatta kertaa vapaan hiihtotyylin opissa, kun pääsin töiden kautta kahden tunnin hiihtokouluun. Ensimmäisen kerran olin kurssilla muistaakseni vuonna 2012, kun pääkaupunkiseudullakin oli vielä lumisia talvia ja toisen kerran sitten vuotta myöhemmin. Kurssien jälkeen olisi varmaan pitänyt heti alkaa hiihtää vaparia kuin oman elämänsä Mogren konsanaan. Mutta koska vaparin hiihtäminen on niin pirun rankkaa, niin se jäi aina pertsan jalkoihin - ja jäi oppimatta.


Supersuunnistajalla oli hieno teoria siitä, että vapaa hiihtotyyli on vähän niin kuin vapaauinti: ensin sitä osaa tehdä vain hetken kovaa, mutta kun sinnikkäästi hinkkaa, niin oppii uimaan matkaa - tai hiihtämään lenkkiä. Hiihtäessä vaan ei valitettavasti voi vaihtaa vapaasta pertsaan kuten uinnissa voi vuorotella vaparia ja rinulia, kun välineurheilua luonne ei sitä oikein salli. Pitää vaan pitää taukoja.

Joka tapauksessa aikomuksenani on nyt vihdoin oppia vaparia kunnolla, koska siinä saa ihan erilaista vauhdin hurmaa kuin pertsassa. Ja suojasäällä myös voiteluvapaa suksi on ystävä. Pitää siis vaan urheasti lähteä lenkille.

Tänä viikonloppuna en tosin vielä hiihtämään ehdi, koska olen Pajulahdessa uintileirillä. Olisihan täälläkin toki latuja, mutta jo eilen tuli treeneissä niin kamalasti kramppeja, että ei kyllä huvita yhdistää enää hiihtoa ja uintia.

2 kommenttia:

  1. Joo, sitkeyttä se vaatii mutta pitää vaan hinkata ja hinkata vapaata! Kyllä sen oppii. Ja vapari antaa tosiaan vapauttaa voitelusta niin paljon enemmän kuin pertsa. Kannattaa!

    VastaaPoista
  2. Mä kyllä osaan mielestäni voidella sukset, jos on pakkasta, mutta täällä etelässä ei kamalan usein ole. Siksi mä arvostan myös voiteluvapautta.

    Tuli mieleen myös, että latu-urat ajellaan laduille aina vasta latupohjia myöhemmin, mikä sekin suosii vaparia.

    Eli kyllä se varmasti kannattaa. Tulee suorastaan tappiota, jos ei hiihdä, kun on tullut kuitenkin suksetkin hankittua.

    VastaaPoista