torstai 27. helmikuuta 2014

Väärä nappula pilasi kaiken!

Olipa taas aamlla vaikeaa saada itsensä motivoitua nousemaan ja lähtemään uimaan. Onneksi supersuunnistaja teki aamulla leuanvetohaasteen sarjat, niin minulla oli taas kerran aikaa lojua sängyssä kissaa rapsutellen ja vaihtoehtoja punniten. Harkitsin nukkumisen jatkamista, töihin lähtemistä, trainerilla polkemista - ja sitä uimistakin. Lopulta ajattelin olla jos nyt en urheilullinen niin edes kiva ja seurallinen ja lähteä supersuunnistajan mukaan uimaan. Ei olisi pitänyt.

Unskikin on mökötystuulella, kun joku häiritsi sen unta

Alku meni ihan kivasti, ja kelailu tuntui vallan mukavalta - mikä on siis vähintään ilotulituksen arvoista nykymenolla. Ajattelin vaan uida naatiskellen ja kellottaa kilsan, puolitoista ja kaksi kilsaa. Se eka kilsa meni aikaan 21:23 ja luulin siinä tonnin kohdalla painavani nappulaa "Lap", joka tallentaa kierrosajan. No, painoinkin sitten urpouspäissäni stoppia ja siinä meni meikän hienot statsit! Ette arvaa, miten keljutti!! Huomasin asian noin 400 m myöhemmin, kun katsoin, että onko 1500 m kohta täynnä. Ja siinä vaiheessa kaikki mukavuus hävisi ja alkoi vituttaa. Insinörtille on kova paikka, kun statsit katoavat. Oikeastaan urheilu on ihan turhaa, jos siitä ei saa käppyröitä, ja yhtä hyvin voi vaikka hypätä ikkunasta. Kun radalle tuli vielä ruuhkaa ja liikaa taukoja pitäviä sarjoja uivia tyyppejä, kasvoi otsakyrpäni holmesmaisiin mittoihin. Niin, että olisi pitänyt jäädä kotiin!

Tää motivaatiomonttu on kyllä tällä kertaa ihan poikkeuksellisen syvä. Mua ei kiinnosta oikein mikään, vaikka yleensä tykkään bodailustakin kuin poro jäkälästä. Jotenkin leuanvetojumit lannistivat mut kokonaisvaltaisesti, enkä ole vielä toipunut. Tosin jalkapuntti on edelleen ihan kivaa. Ei tosin aamulla tehtynä, koska aamu-urheilu ei oikeen lähe. Mä haluaisin vaan kiipeillä ja juosta. Ja koska en saisi juosta, niin mökötän ja valitan.

Mahtaa olla kivaa luettavaa tämäkin blogi nykyään.

3 kommenttia:

  1. Minttu, jag tror du ska lyssna på kroppen och ta det lugnt en tid nu.

    VastaaPoista
  2. Motivaation puuttuessa postaile kissakuvia?

    VastaaPoista
  3. Eipäs, vaan muiden kuvituskuvien puuttuessa postailen kissakuvia. :)

    Och min kropp mår bra. Det är bara fel i huvudet nu.

    VastaaPoista