sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Malmstenit toimii, minä en

Koetin eilen illalla vaihtaa nastarenkaat takaisin maasturiini, jotta olisin päässyt tänään fillarilla korttelirasteille. Homma jäi vähän kesken, kun takarenkaan venttiili sanoi sopimuksen irti. Joko renkaaseen ei saanut ilmaa tai se valui kaikki ulos, kun otin pumpun irti. Venttiili temppuili jo X-Kaadossakin, joten nyt sai sisäkumi lähteä. Ostin tänään uuden, ja laitan sen ihan kohta paikoilleen.

Iltapuhteita oottelemassa

Onneksi en mennyt suunnistamaan, koska olin ilman sitäkin ihan naatti tänään uintitreeneissä. Kädet olivat tosi väsyneet. Ihan kuin olisi vetänyt viime aikoina paljon leukoja. Valkkukin kyseli, että onko ollut rankka viikko - eli taisin näyttääkin tosi tuskaiselta. Nyt olen vähän sillä tuulella, että vedän leukoja vielä ensi viikolla, että saan 40 leuan päivän, ja sitten lopetan. Mutta ans kattoo ny. Takkia on välillä ihan hyvä kääntää.

Hyvä asia treeneissä oli mun välineurheiluelämys: tänään mun Malmstenit olivat sopivat mutteivät liian kireällä. Ja niiden aiheuttamat silmärinkulat olivat maltilliset ja lähtivät nopeasti. Tykkään!

Huomisen savotta kummittelee jo kylppärin ovessa

Lisäksi olen tässä parilla viime kerralla kokenut jonkun valaistuksen käsien asennon suhteen. Valkkumme, elämäntapanorppa J, puhuu aina voittajafiiliksestä: eli uidessa pitää olla rinta rottingilla ja kädet liukuvaiheessa silleen olkapäiden leveydellä jeejee-asennossa. Mulla on aiemmin mennyt kädet vähän ristiin, kun mulla on ollut virheellinen mielikuva vaparista tosi kapeana uintityylinä. Olen siis mielessäni (kai vähän oikeastikin) vienyt käsiä edessä samalle viivalle pään kanssa. Mutta enpä tee niin enää. Pelkkää voittajafiilistä all day every day - paitsi kunnes jumiset hartiat väsähtävät ja hapot iskevät. :)

Leuanvetohaaste: tänään 33, yhteensä 561

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti