Leirillä

Seuran kevätleiri taisi tuntua jossain, koska en jaksanut blogata sunnuntaina enkä eilen. Tänään pääsin käyttämään flunssan kourissa kärsivän Supersuunistajan hierontavuoron, niin saatanpa jaksaa jo kertoa vähän leiristäkin.

Perjantaina ohjelmassa oli juoksutekniikkaa ja säbää, mitkä menivät minun osaltani aika pitkälti ohi. Olin juoksutekniikassa mukana vielä koordinaatiojuoksujen ajan. Kun niiden jälkeen juostut vedot alkoivat tuntua polvessa, luovutin - ja menin salille. Vetojen jälkeen muut tekivät kai erilaisia loikkia ja menivät sitten tosiaan pelaamaan sählyä. Vaihtoehtona sählylle oli omatoiminen lenkki. Minäkin koetin vielä puntin jälkeen mennä lyhyelle lenksukalle, mutta koska polvi ei ollut vielä oikein toipunut niistä vedoista, päätin parin sadan metrin koeponnistuksen jälkeen säästellä koipiani seuraavalle päivälle. Sen sijaan venyttelin illalla vielä puolisen tuntia samalla, kun seurasin telkusta kuinka Megan Fox teurasti teinipoikia. Jennifer's Body oli aika päräyttävä leffa. Suosittelen. :)

Tilataidetta Vierumäkihallissa

Lauantaiaamuna meillä oli Magnus Lönnqvistin vetämät kahden tunnin uintiteenit, joiden puolivälissä minua alkoi hieman kaduttaa perjantain punttis ja siellä tehdyt leuanvedot, kulmasoidut sekä viparit. Jaksoin kuitenkin treenin loppuun asti. Olisihan se nyt ollut aika noloa luovuttaa ensimmäisen Suomen teräsmiehen valvovan silmän alla. Höpsönä unohdin oman Garminini huoneeseen, mutta onneksi samalla radalla oli toinen mittari, ja sain treenin loppulukemat eli 4200 m talteen. Enpä muista ennen uineeni noin paljoa kerralla. Aikaisempi enkka lienee 3,4 km Seurasaaren ympäri.

Lounaan jälkeen saimme pyöräilyopetusta, kun Resistentian Esa Skyttä tuli suomenmestarin varmuudella kertomaan, miten homma pitäisi tehdä. Luennon jälkeen pääsimme kokeilemaan oppeja ihan käytännössä: suhasimme noin kilsan pätkää eestaas ja Resistentian herrat kuvasivat poljentaamme videolle. Tarkoituksena oli pitää kadenssi yllä sekä ylä- että alamäissä ja vaihtaa vaihteita sitä mukaa, kun kadenssi antoi myöten. Niinkin yksinkertainen asia kuin pyöräily voi, kuulkaas, olla yllättävän hankalaa, jos sen haluaa tehdä oikein.

Sää oli kylmä ja harmaa, ja välillä taivaalta tipahteli jopa muutama sadepisara. Olen aika varma, että näin myös lumihiutaleita. Onneksi ei kuitenkaan alkanut sataa yhtään mitään. Aika kauan silti sai lämmitellä persläskejä suihkussa, kun pääsimme treenin ja ihan hetken mielijohteesta tehdyn pienen lisälenkin jälkeen takaisin Vierumäelle.

Valmiina treeniin. Esalla oli suomenmestarin asu.

Treenin jälkeen luennot jatkuivat, kun pyöräilyvideoita käytiin läpi. Ja sen jälkeen vielä kuulimme, millaista on kisata Ironmania Hawaijilla, kun "Kona-Petteri" kertoi omasta parin vuoden takaisesta reissustaan. Minä (ja kuulemma moni muukin) sain uintitreeneistä ja fillarilenkin kylmyydestä epäkkääni aivan jumiin. Onneksi niitä saattoi hieroa ja venytellä luennolla. Ei silti haitannut, että luennon jälkeen luvassa oli vielä ihan ohjattuakin venyttelyä.

Sunnuntai alkoi taas uinnilla, mutta nyt meidät oli jaettu kahteen ryhmään ja treeni kesti vain tunnin. Se ei kyllä haitannut ollenkaan, koska luvassa oli vielä koko leirin rankin treeni eli vaihtoharjoitus. Tässä kevätleirin "klassikossa" pyöräillään 30 min, juostaan 10 min ja toistetaan sama setti vielä kaksi kertaa. Yhteensä siis 2 tuntia pyöräilyä ja juoksua. Nam nam. Itse koetin tehdä nousujohteisen harjoituksen ja polkea joka kerta vähän pidemmälle. Koska lähdin alussa muiden perässä hieman liian lujaa, jouduin raastamaan seuraavissa pyöräilyissä aika kovaa. Tämä johti siihen, että minun piti hieman himmailla tokassa juoksussa, enkä saanut siinä samanlaista nätisti nousevaa määrää kuin pyöräilyssä. Tosin vikalla juoksulla raastoinkin sitten korvikkeeksi ihan urku auki.

Olisi varmaan kannattanut vähän loppuverkata vaihtotreenin päälle, koska sain jalat kotimatkalla autossa melkoisen jumiin. Onneksi pääsin vielä täällä Espoossa kävelemään äänestyspaikalle ja venyttelemään leffaa katsellessa jalkoja auki. Sen jälkeen minulle tulikin hieman hassu olo, ja epäilin olevani tulossa kipeäksi. Leirin huonekaverini H jätti sunnuntain treenit väliin, koska hän sairastui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mutta kipeäksi meillä tulikin sitten Supersuunnistaja. Minulla on ollut nyt pari päivää kurkku hieman karheana, mutta mikään kunnon tauti ei ole vielä iskenyt. Toivottavasti valkosoluni ovat kuin pieniä teräsmiehiä eikä pöpö pääsekään valtaan: jotain taistelua nimittäin kehossani taidettiin kyllä sunnuntaina käydä. Onneksi minä voitin.

Lisensoitu suunnistaja

IRMA lähetti alkuviikosta sähköpostia. Irkku ei ole naapurin mummo, vaan Suunnistusliiton palvelu, jonka kautta voi ilmottautua kisoihin. Minulla on nykyään suunnistuslisenssi! Hupsista.

Tulin viikonloppuna kotimatkalla Pasilasta Lemmikkimessuilta valitelleeksi, että olipas mälsää, kun viime keskiviikon rastit olivat ihan urbaania menoa. Korttelirasteilla tulee sellainen olo, että osaisin muka suunnistaakin. Pitäisi päästä metsään, että saisi pummattua kunnolla. Supersuunnistaja ehdotti, että voisin lähteä mukaan reilun viikon päästä Kiikalaan, missä on FinnSpring-niminen kisa. Siellä olisi kuulemma tarjolla kuntorastitkin. Minä totesin siihen, että jos niin kauas lähden, niin voisin sitten samantien kisata oikeasti. Ruskeasuolla puhuimme jo lisenssien hinnoista ja ennen Turunväylää huomasin luvanneeni lähteä kisaamaan ja valtuuttaneeni Supersuunnistajan hommaamaan minulle lisenssin.

Meitsi rogaa viime kesänä

Jos siis 25.4. ei tule ihan kissoja ja koiria taivaalta ja trombit riehu Varsinais-Suomessa, niin meikäläinen tekee D35-sarjan tokavikan suunnistajan onnelliseksi. Ehkä. Tai sitten olen luonnonlahjakkuus ja lunastan heittämällä paikan Venlojen viestin ykkösjoukkueessa. Kaikki voivat arvailla, kummnkohan mahtaa käydä. :)

Ihan kokonaan en ole kuitenkaan metsään menossa, vaan palaan heti huomenna ruotuun eli päällystetyille teille: suuntaan viikonlopuksi Vierumäelle, missä tirathlonleireilen hyvässä  (eli HelTrin) seurassa.

Rakas, minusta on tullut pullukka!

Meillä ei katsota laihdutusohjelmia, mutta joskus telkkari on päällä, kun sellaisia tulee tuutista. Siksi olen ottanut vähän vaikutteita, ja hokenut koko kevään otsikon mukaista lausetta. En  minä nyt missään välissä itseäni ihan läskinä ole pitänyt, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että painoa pitäisi pudottaa. Kahdesta syystä:

1. Kevyenä juoksee kovempaa.
2. Polville olisi terveellisempää, jos en painaisi niin paljoa.

Tuumasta toimeen siis! Mutta laihduttaminenpa ei olekaan niin helppoa! Onneksi minulla on ihana ja rakastava kumppani, joka tukee minua myötä- ja vastoinkäymisissä. Kehitimme yhdessä minulle kannustusjärjestelmän, joka tukee minua tässä hurjassa painonpudotustavoitteessani.

Taidekuva kissansilmästä

Kun aloitin laihduttelun, painoin 77,3 kg. Tavoitteenani on painaa alle 72 kg, kun starttaan 6.6. Vantaan triathlonille. Minä teen nyt juuri niin kuin ei pitäisi: minä en laihduta peilin kanssa, minä en tavoittele lihaserottuvuutta, minä en yritä edes "kiinteytyä", vaan tuijotan vain ja ainoastaan vaa'an lukemia. Ja minulle on (lähes) se ja sama, lähteekö minulta läski vai lihakset. Kunhan paino tippuu!

Supersuunnistaja lupasi minulle motivaation boostaamiseksi kolmiportaisen kannustusohjelman:

1. Jos painan 6.6.2015 alle 74 kg, pääsen kesällä melontaretkelle!
2. Jos painan 6.6.2015 alle 73 kg, pääsen melontaretkelle ja saan kylpyläviikonlopun!
3. Jos painan 6.6.2015 alle 72 kg, pääsen melontaretkelle, kylpyläviikonlopulle ja me matkaamme ensi keväänä pyöräilyleirille etelän aurinkoon!

Panokset ovat siis kovat! Mutta ei tässä vielä kaikki. Jotta motivaationi hipoisi pilviä, on minulle epäonnistuessa luvassa rangaistuksia: Jos painoa ei tipu tavoiteltua 5,3 kg, jokainen jäljelle jäänyt kokonainen  kilo tarkoittaa

• ylimääräistä päivää ilman kissoja (ne lomailevat muutenkin kesän reissumme aikana vanhempieni kanssa mökillä)
• kuukautta ilman herkkuja

Jäädessäni vajaan kilon tavoitteesta, voin valita rangaistuksista toisen. Jokaisesta kokonaisesta kilosta napsahtaa aina molemmat sanktiot. Eli jos jään tavoitteesta 1,5 kg, joudun elämään päivän ilman kissoja, kuukauden ilman herkkuja ja valitsemaan toisen päivän ilman kissoja tai toisen kuukauden ilman herkkuja. Jos rangaistukset eivät kuulosta teistä kamalilta, ette vaan tajuu!

Kyseessä on siis todellinen taisto! Ajattelin nyt vielä varmistella tavoitteeseen pääsemiseni ihan vaan sillä, että julistan hankkeeni täällä blogissa. Nyt en yksinkertaisesti kehtaa epäonnistua.

Taidekuva pehmeästä tassusta

Laihis alkoi maaliskuun alussa, ja punnituspäiväni on aina keskiviikko. Viime viikolla painoin 74,8 kg ja huomenna tiedetään taas uudet lukemat. Vielä olisi 7 viikkoa aikaa, ja tiputettavaa on toivottavasti alle 2,8, kg. Aikaa on siis ihan hyvin. Ehkä siis vuoden päästä kirjoittelen fillarilenkeistä Espanjan auringon alta.

Aivan ihana lenkki

Tänään oli todella ihana, aurinkoinen päivä, ja minä menin piiitkälle pyörälenkille. Ja mulla oli tosi kivaa! Päätin tehdä pitkän ja rauhallisen lenkin, jotta voin treenata kestävyyttä ja energian nauttimista Tour de Härkätietä varten. Tavoitteena oli polkea 3-4 tuntia - ja 3 h 38 minuuttia multa lenksukkaan meni.

Supersuunnistaja meni juoksemaan sinne, minne tällaisena päivänä menee puoli pääkaupunkiseutua eli Malminkartanon jätemäelle. Minä hyppäsin pyörineni hänen kyytiinsä, ja aloitin lenkkini Malminkartanosta väistäen näin varmaan ainakin kolmet liikennevalot. Lenkkini kulki Malminkartanosta Turuntielle, sieltä Lahnuksentietä Klaukkalaan, mistä poljin Lepsämän kautta takaisin Porintielle, Velskolaan ja Bodomin reunaa Muuralaan. Sitten kävin heittämässä vielä kunniakierroksen Siikajärventiellä, minkä jälkeen tykittelin Jorvin mäen ylös ja poljin kotiin.

Lenksukan jälkeen käytiin syömässä ja sitten vietiin kissat ulos

Matkaa mittariin kertyi noin 82 km. Eli toinen samanlainen pitäisi vielä polkea ja olisin jo melkein Turussa. :) Koska poljin hiljaa, voisin kuvitellakin pystyväni polkemaan Hämeenlinnasta Turkuun. Siitä en ole vielä ihan varma, että poljenko enää takaisin. Mutta mun ei tarvitsekaan vielä päättää. Supersuunnistaja on luvannut tulla Turkuun vastaan, jos vaikka haluan luovuttaa puolimatkassa. Hän lupasi myös heittää mut aamulla Hämeenlinnaan. Sen jälkeen Ääsääs meinaa suhata takaisin Espooseen juoksemaan Bodom trailin ja tulla sitten Turkuun syömään ja kysymään, että luovutanko. Mua ihan vähän ahdistaa tuo autolla suhailu pitkin eteläistä Suomea, mutta on tuo kyllä kamalan kiltisti tehty.

Oikeasti me kyllä käveltiin ja nuuskuteltiin paljon, mutta
kuvia saa vain silloin, kun istutaan katselemassa tipuja tai
muuta jännää.

Mutta tänään lenkillä oli tosiaan aivan ihanaa! Aurinkoinen sää sai mut tosi hyvälle tuulelle ja sain hyvän käsityksen siitä, miten mun pitää nauttia Härkätiellä energiaa, että jaksan polkea. Moikkailin paljon iloisia kanssapyöräilijöitä, näin kevään kukkasia, samanlaisen fillarin kuin omani (joka meni musta Velskolan mäissä ohi, haha) ja eläimiäkin: muunmuassa sisiliskon ja tosi pulleita sorsia. Tuli kertakaikkiaan kokonaisvaltaisen hyvä olo. Ja hampurilainen maistui lenkin päälle todella hyvältä.

Nostalgiatrippailua

Tänään pääsin taas nauttimaan kotikenttäedusta, kun kuntorastit olivat taas kerran meikäläisen lapsuusmaisemissa. Kun joulukuussa suunnisteltiin siellä päin, missä asuin kuusivuotiaaksi asti, niin nyt oli vuorossa eskari- ja kouluvuosieni maisemat. Tosin kyseessä ovat vierekkäiset kaupunginosat, joten nyt mentiin osittain samoissakin maastoissa kuin viimeksi.

Klassinen bloggarikuva: katsokaa, mulla on kengät! No, nää on ihka uudet, niin
voi kai näitä vähän kuvatakin. Ja suunnistussukat ovat kanssa pirteät.

Tänään meni vähän paremmin kuin viimeksi. Ainoastaan juoksu ei kulkenut (olisikohan se lepopäivä sitenkin hyväksi?). Suunnistus meni oikein mainiosti yhtä pientä ja yhtä vähän isompaa pummia (juoksin aidan väärälle puolelle) lukuunottamatta. Koska kyseessä oli meikäläisen hoodit, niin ajattelin käydä läpi koko reitin lapsuusmuistojeni kautta.

Tämän päivän kartta

• Parkkipaikkana ja lähtöpaikkana toimi se kenttä, millä minä olen opetellut luistelemaan.
• Ykkösrasti oli melkein entisen luokkakaverin kotipihalla.
• Kakkonen oli hyvin lähellä naapurissa, samanlaisen ruman 70-luvun kerrostalon vieressä.
• Kolmosrasti oli lähellä paikkaa, missä ennen oli R-kioski, mistä käytiin välillä ostamassa jätskiä. Ärrää ei tosin enää ole, kun ei ole ostariakaan.
• Neljäs rasti oli sen leikkikentän vieressä, missä kävimme koulun kesälomilla syömässä kunnan tarjoamaa lounasta.
• Viides rasti oli melkein entisen pianonopettajani pihassa.
• Kuudes rasti oli toisen entisen luokkakaverin naapurissa.
• Seitsämäs rasti oli lähellä aukeaa, mihin kiertävällä sirkuksella oli tapana saapua.
• Kahdeksas rasti oli lähellä päiväkotia, jota pari kaveriani kävi.
• Yhdeksännelle rastille juoksin sen leikkipuiston ohi, minkä hiekkalaatikkoon teimme kaverin kanssa smurffeille taloja.
• Kymmenes rasti oli ihan vanhan kouluni vieressä.
• 11. rastille juoksin sen vanhan kouluni pihan läpi ja itse rasti oli sen urheilukentän vieressä, missä meillä oli lähitalojen kakaroiden kanssa tapana pelata kesäisin pesistä yömyöhään.
• 12. rasti oli lähellä sitä taloa, missä ennen oli SYP, josta minä kävin lunastamassa ekalla luokalla saamani stipendishekin.
• 13. rastin vieressä oli ennen T-kauppa, josta kävin ostamassa lauantaisin karkkipäivän karkit. Kassatäti oli kerran kännissä töissä.
• 14. rastille juostiin entisen luokkakaverin (jonka isä oli rekkakuski ja heidän pihallaan oli aina rekka ja se oli siistiä) kodin ohi. Itse rasti oli kalliolla, johon minulla ei ole tunnesiteitä, mutta tiesin, että se on olemassa.
• 15. rasti oli meikälle tuntemattomimmassa mestassa, koska kyseinen metsä ei ollut mikään mun lähimetsä, niin siellä ei tullut juurikaan leikittyä.
• 16. rasti oli teollisuuskorttelissa, joka on kokenut eniten muutoksia. Siksi tulikin se isompi pummi. Naapurissa oli ennen Hartwallin pullovarasto ja tehdas. Kun siellä oli joskus viime vuosituhannella tulipalo, kaikki lähiseudun kotitaloudet saivat korvaukseksi savusta puoli koria jaffaa!
• 17. rasti oli ihan uudella asuntoalueella. Minun lapsuudessani siellä taisi olla myös Hartwallia.
• 18. rasti oli raksan vieressä. Olikohan tässäkin ennen jotain Hartwallin tiloja? No, eipä ole enää.
• Sitten pääsinkin jo maaliin, joka oli luisteluradan pukukopin kulmalla.

Ei kyllä olisi kannattanut juoksennella ennen perhostelukurssia: tänään kramppaili jalkoja! Mutta treenit menivät silti ihan kivasti, koska tekniikkakurssilla ei uida juurikaan matkaa, vaan hinkataan tekniikkaa. Tänään uitiin puolet ajasta ilman räpylöitä. Muutaman vedon luomuna jaksaakin, mutta ei kyllä koko piikkiä. Minulla on vielä potkujen ja käsivedon yhdistämisessä rytmi hakusessa, mutta muuten kuulemma näyttää hyvältä. Tänään opin myös olemaan hengittäessä matalammalla ja liikkumaan eteenpäin ylös-alas-pomppimisen sijaan. Kyllä tää tästä! T: tulevaisuuden perhosuimari.

Mun pieni vauveli!

Loppuun vielä toisenlainen nostalgiatrippi: meidän Unski-poikamme täyttää tänään kolme vuotta! Sen kunniaksi pistän tähän loppuun vielä ensimmäisen Unskista ottamani kuvan. Se on  siltä päivältä, kun Unski muutti meille. Vertailun vuoksi alla on vielä toinen kuva tältä aamulta. On kyllä kolli kasvanut! Paljon onnea, kultaseni!

Mun iso vauveli!

Urheilla ja juoda punaviiniä

Annoin otsikon mukaisen vastauksen, kun pomo taannoin kehityskeskutelussa kysyi, mitä haluaisin tehdä. Mutta koska kyseiset harrastukset pitää rahoittaakin jollain, puhuimme sitten myös töistä. :)

Tänä pääsiäisenä oli tosi kivaa, koska pääsin suorittamaan näitä molempia harrastuksiani oikein sydämen kyllyydestä. En oikeastaan koko pääsiäisenä tehnyt muuta kuin urheilin, söin ja laitoin ruokaa. En ehtinyt edes blogata! Tein paljon slow foodia kuten pataruokia ja lampaanviulua, joten kokkailuun meni aikaa. Ja sporttia taisi pääsiäiselle tulla työpäivän verran, kun laskee mukaan kiirastorstain (joka minulla oli vapaapäivä). Ja venyttelyt vielä päälle.

Lenkille lähdössä. Kytkimme kameran Supersuunnistajan
tankoon, mutta siitä loppui akku ennen mäkivetoja.

Erikoista pääsiäisen urheiluissa oli se, että minä kävin lenkillä! Enkä edes missään poluilla vaan ihan tavallisilla hiekkateillä! Ja enkä vain kerran vaan kahdesti: juoksin sekä lauantaina että sunnuntaina salille ja kotiin mutkan kautta. Eivätkä polvet olleet moksiskaan. Vasta tänään on ollut oikea polvi vähän kipeänä. En viitsi syyttää kivusta kuitenkaan juoksua, koska olimme eilen Supersuunnistajan kanssa pyöräilemässä, ja polvi saattoi ihan hyvin tulla kipeäksi mäkivedoistakin. Olisi lisäksi aika hassua, että polvi oli eilen täysin ok, mutta tänään kipeänä toissapäivän juoksentelusta. Voihan myös olla, että kärsin nyt ihan vaan kokonaisrasituksesta. Tai sitten maailma vaan on kelju, koska töissä ei monen vapaapäivän jäljiltä ollut muuten tarpeeksi mälsää.

Tuletkos sieltä?

Mäkivetoja vetelimme Jorvin legendaarisessa luulot pois -mäessä. Poljimme ensin kotoa Jorviin ja sitten mäkeä kuusi kertaa ylös. Koetin ottaa aikaa vedoista, mutta välillä unohdin painaa kellosta kierrosaikoja. Luulisin, että nousut menivät kuitenkin kaikki aika tasaisella tahdilla. Jorvin mäki on aika ihana, mutta se vaatii yllä alle sellaiset 40-100 km maantietä. Nyt siitä ei saanut irti ihan samanlaista tunnelmaa kuin yleensä, vaikka monta kertaa yritettiinkin.

En pitänyt viime viikolla ollenkaan lepopäivää, mutta silti oli sellainen olo, että en ehtinut tehdä kaikkea, mitä olisi tehnyt mieli tehdä. On vaan niin vaikeaa ehtiä treenata kaikkia triathlonin lajeja ja käydä vielä kiipeilemässä ja salilla. Tällä viikolla on vähän sama teema - ja pitäisi tehdä vielä päivä enemmän töitäkin! Onneksi repertuaarini on niin laaja, etten kyllä koe olevani mitenkään kamalan rasittunutkaan. Jos harrastaisin vain juoksua tai vaikka vain kestävyyslajeja, olisi pakko pitää välipäiviä. Mutta kiipeily ja punttailu ovat niin erilaisia ärsykkeitä, että kroppa ei tajua väsyä. Kunhan vain muistaa nukkua tarpeeksi.

Maaliskuun venyttelytilastot

Taas vaihtui kuukausi ja minä ja Supersuunnistaja teimme välitilinpäätöstä kehonhuollossa. Johtopaikka vaihtui, kun Ääsääs kiilasi kärkeen 1225 minuutilla minun 1202 minuuttiini verrattuna. Minä laiskottelin venyttelyni kanssa alkukuusta ja sain kasaan vain 407 minuuttia, mistä 120 minuuttia on hierontaa ja loput venyttelyä. Supersuunnistaja oli tässä kuussa huomattavasti aktiivisempi ja sai kokoon 470 minuuttia, josta 180 minuuttia on vietetty Mikan hierontapöydällä.

Tähän väliin vähän insinööripornoa eli statseja

Olimme eilen molemmat hierojalla ja vielä peräkkäisillä vuoroilla. Siellä pöydällä kärsiessäni rupattelin Mikan kanssa tästä venyttelyhaasteesta. Totesin, että Supersuunnistaja on ottanut "helppojen" minuuttien linjan ja varannut paljon puolentoista tunnin aikoja. Vaikka urheiluhieronta ei olekaan mitään spa-hivelyä, niin hierottavana ei kuitenkaan tarvitse itse tehdä mitään - kunhan vain maata pötköttelee ja sietää kipua. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Mika oli kyllä suositellut tälle kerralle 90 minuutin aikaa, että mies saataisiin kunnolla auki. Joten ei Supersuunnistaja ihan pelkästään patalaiska venyttelijä ole - hän on myös helposti manipuloitavissa.

Trendi näyttäisi olevan, että haasteen isä on säntillisempi siinä mielessä, että venyttelee kiltisti aina urheilupäivinä, mutta aina vain vartin. Minä en jaksa ihan joka kerta venytellä, mutta silloin kun venyttelen, venyttelen yleensä yli 15 minuuttia. Taidan olla taas tullut vähän vanhemmaksi, kun 15 minuutia - joka siis viime vuonna oli normi - ei tunnu riittävän mihinkään. Yleensä tekee mieli olla hassuissa asennoissa vähintään 20 minuuttia kerrallaan.