Tää on niin mun laji!

Maailman hauskimpia kisoja järjestävä urheiluseura Peräkylän Ponnistus sai vuoden tauon jälkeen taas aikaan minun suosikkilajini kisan eli kaljamailin. Ja meikäkanttura oli toki tikkana viivalla. (Saattaa myös olla, että kävin ihan aktiivisesti huhuilemassa PePon FB-sivulla, että järjestättehän te kaljamailin pliide pliis. Mutta ei puhuta siitä nyt sen enempää.) Onhan kyseessä kuitenkin juoksulaji, mihin olen osoittanut jonkinlaista lahjakkuutta.

Pelivälineitä

Tällä kertaa sain huijatuksi mukaan naisten sarjaan myös toisen osallistujan eli luottopakkini Vuorikiipeilijä M:n. Hän ei ole ihan yhtä suuri oluen ystävä kuin minä, joten hänellä on vielä terve epäilys k.o. lajia kohtaan. Mutta onneksi hänkin on sen verran yllytyshullu, että jos hänet ilmoittaa mukaan kisaan yllättäen ja pyytämättä, niin hän kyllä tulee kiltisti paikalle.

Valmiina taistoon

Vaikka ennakkosuosikki ja hallitseva mestari joutuikin jättämään kisan väliin, oli tänä vuonna ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua: saimme ihan juoksunumerot! Minä olin pelannut myös tankkauksessa varman päälle, ja bookannut meille hääkakun maistelun pari tuntia ennen starttia. Tämä osoittautui tosin hieman huonoksi taktiikaksi, koska olin kisan alkaessa aika kylläinen. Onneksi kalja valuu aina väleihin, joten sakkokierroksen riski oli aika pieni.

Juoma-alueen asetelma

Entinen teekkari otti kakkuähkystä huolimatta areenan haltuun konkarin ottein, ja kumosi ensimmäisen Brooklyn Lagerin 15 sekunnissa. Viimeksi en startannut juoksuun ekana, ja minut ohitti heti ekassa kaarteessa useampi tyyppi useampi tyyppi. Mutta tänään mukana oli ilmeisesti vain puuhastelijoita ja minä sain porhaltaa kärjessä koko kierroksen.

Toinen olut upposi huomattavasti hitaammin, koska olin niin hengästynyt, mutta upposi se silti. Hiljensin vauhtia (ihan jo maitohappojenkin takia) lopuille kierroksille, mutta kakkua täynnä olevan vatsan takia ei olut uponnut enää niin vauhdikkaasti. Upposi se silti nopeampaa kuin muilla, ja sain pidettyä kärkisijan loppuun asti.

Urheilusankarit podiumilla

Olin ottanut tavoitteekseni päästä naisten TOP 100 -listalle, minne olisi päässyt ajalla 8:44. Kakun tai äärimmäisten vähäisten 400 m vetojen ja muun valmistavan juoksutreenin  takia tavoite jäi kuitenkin puolen minuutin päähän (noin 9:14, tuomari tarkistaa ajat videolta). Olin kuitenkin kirkkaasti tämän vuoden mestari. 2017 tilastoissakin olen kirkkaasti sadan parhaan joukossa, joten taputtelen tässä pienen pöhinän voimin itseäni olalle. Aika huononi kuitenkin muutaman sekunnin parin vuoden takaisesta, niin ei tässä nyt ihan poskettoman tyytyväinen voi olla. Tosin en ole ollut pariin vuoteen näin huonossa kunnossa (tai näin täynnä kakkua). Pieni nälkä siis jäi (ei tosin makeannälkä) tuleville vuosille.

Koska olin päivän suvereeni mestari, sain palkinnoksi tunnin urheiluhieronnan! Tämä oli todella kiva ylläri. Kiitos järjestäjille kivasta kisasta. Tää on niin huippulaji! Ja sopii ainakin minun mielestäni todella mainiosti PePon repertuaariin (johon oikeasti kannattaa tutustua - siellä on jokaiselle hullulle jotakin).

Jotta voisin todistella itselleni, etten ole pelkkä vanha juoppo, ilmottauduin tässä seitinohuen päihtymystilan uhoissani myös Aaltokympille. Kai sitä pitää välillä selvinkin päin juosta.

Ps. Kisan jälkeen Vuorikiipeilijä M:kin oli muuten sitä mieltä, että ehdottomasti ensi vuonna uudestaan. Kumma juttu. ;)