lauantai 3. kesäkuuta 2017

Supersuunnistaja Salpausselällä

Huhhei! Mulla on ollut niin kiire töiden ja uuden kodin rempan kilpailuttamisen kanssa, että hyvä, kun olen ehtinyt edes urheilla. Mutta nyt olen ITIL-sertifioitu ja remppakin alkaa ihan pian. On siis aikaa sporttailla enemmän ja muistella myös menneitä.

Viime viikon viikonloppuna järkättiin ensimmäinen Salpausselkä Trail Run, ja Supersuunnistaja meni sinne köpöttelemään maratonin. Kisa oli samaan aikaan Karhunkierroksen kanssa, mikä varmaan verotti osallistujissa. Matkoja oli kuitenkin tarjolla kolme: 13, 21 ja 42 km. Viime viikolla ei myöskään satanut lunta, niin mikäs sitä juoksennellessa. Mutta annetaan herran itse kertoa kisasta lisää.

Lähdön hetki. Kuva: Salpausselkä Trail Run

No, oliko kivaa?

No, joo.

Oliko mäkistä?

Oli. Taitaa olla yksi mäkisimmistä polkujuoksumaratoneista Suomessa. Vaarojen maratonilla saattaa olla enemmän nousumetrejä. Salpausselän mäet olivat kyllä hemmetin jyrkkiä.

Miten muuten kuvailisit reittiä?

Jonkun verran juostiin latupohjaa, mutta selkeästi vähemmän kuin pelkäsin. Varmasti 90 % oli single trackia. Pohja oli hyvä, koska Salpausselällä on hiekkapohja.

Siinä menevät Ääsääs ja toinen herra söpösti rinnakkain
CompressSportin säärystimissään. Kuva: Salpausselkä Trail Run

Valitsit ainakin asuasi hartaudella. Menikö valmistautuminen muuten hyvin?

Meni. Ehkä olisi voinut keventää vähän enemmän. Jostain syystä jalat eivät olleet ihan kevyet.

Miten kulki?

Reilu 35 km kulki ihan jees. Lopussa, kun tuli suppamaasto ja reitti oli vedetty jokaisen supan kautta, voimat hyytyivät ja etureidet kramppasivat jopa kävellessä.

Jaksaa! Jaksaa! Mäkiä reitillä oli muutama, mm. hiihtokisoista tunnettu
intiaanikukkula. Kuva: Salpausselkä Trail Run

Salpausselkä Trail Run oli uusi tulokas poljkujuoksukesässä. Miten järjestelyt toimivat?

Mun mielestä ihan hyvin. Reitin merkitsemisen ja tulospalvelun kanssa oli kai jotain ongelmia, mutta itse en kärsinyt niistä. Minä eksyin yhdessä kohdassa puolen minuutin verran, mutta onneksi perässä tullut paikallinen juoksija tiesi, minne piti mennä. Jotkut olivat kuulemma eksyneet enemmänkin.

Suosittelisitko kisaa tai lähtisitkö uudestaan?

Joo, suosittelen. Kisamaksu on edullinen: 35 euroa. Siihen ei sisälynyt mitään turhaa, vaan pelkkää palvelua. Kai sitä on itsekin pakko lähteä uudelleen, jos kisa sopii ohjelmaan, kun sain palkinnoksi ilmaisen osallistumisen ensi vuodelle (toim. huom. Supersuunnistaja oli kolmas. TJEU)

Jee! Podiumilla! Kuva: Salpausselkä Trail Run

Kesä on vasta aluillaan. Mitä tapahtumia olet suunnitellut remppailun lomaan?

Puolentoista viikon päästä kisataan Beerway to Hell. Muuten en ole vielä suunnitellut mitään. Nuuksio70 Trail Ultran aikaan kesä on jo ohi. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti