tiistai 11. marraskuuta 2014

Tapahtumarikas päivä

Tänään...

1. Olin uimassa! Siis ei mitään nössöä pullariuintia, vaan ihan potkujen kera. Tai, uin mä vähän pullarillakin, kun alkoi krampata jalkoja, mutta lähinnä uin! Olipas hauskaa. Mutta oli myös yllättävän vaikeaa, kun piti ajatella useampaa kehon osaa samaan aikaan.

Kuva viime viikonlopun uimahallireissulta: nyt altaasta
oli jo aurattu luistelurata esille. Koskakohan se jäädytetään?
2. Kävelin ihan normaalin näköisesti! Vielä aamulla mä lenkkasin vähän, mutta jo iltapäivällä näytin mielestäni ihan normaalilta. Ja kävelinkin sen kunniaksi WeeGeelle museoon ja koko Victor Vasarelyn näyttelyn läpi. Ja sieltä sitten uimahallille uimaan. Myös portaiden kävely ylöspäin näyttää luultavasti ihan normaalilta (se kyllä tuntuu vielä vähän epänormaalilta). Ainoastaan alas mennessä joudun vähän venkoilemaan, kun vasemman polven koukistus on vielä vähän jännää. Mutta kyllä se siitä.

Viikonloppuna hallilla oli myös pellehyppy-show,
jota itsekin olin katsomassa sunnuntaina. Ja tänään
sitten uin kermakakku-ilotulitevedessä... :)

3. Istuin jalat ristissä! Tosin sitä ei oikeastaan pitäisi tehdä, kun se ei ole selälle hyväksi. Mutta olipas se silti pitkästä aikaa kivan tuntuista. En siis ole polvileikkauksen jälkeen istunut jalat ristissä kuin sohvalla rötvätessä. Tänään tein sitä siis ihan epäergonomisesti toimistotuolissa.

Miisu sai tintti-tv:n, kun hankimme
ikkunaan kiinnitettävän lintujen ruokintapallon.
Se ei valoisaan aikaan tee enää muuta
kuin odottelee lentävää lounasta.

4. Sain luvan myös alkaa treetata crosstrainerilla ja tehdä jalkaprässiä pienillä painoilla. Arvatkaa vaan, mitä tapahtuu huomenna aamulla. :D

Pimeän laskeuduttua se sentään malttaa tulla sohvalle
hengailemaan meidän muiden kanssa. Mutta ei sentään ilman laatikkoa!

Huomenna siis menen salille ja torstaina pitkästä aikaa uintitreeneihin. Sunnuntaina ajattelin pistää taas trainerin tulille, koska kuntopyörälupa herui ensi viikolle, Ja trainerihan on käytännön kuntopyörä. Saan ensi viikolla alkaa myös polkea töihin hurjan 2 km työmatkani. Ihan hyvä, koska tuntuu niin urpolta ajaa sitä autolla. Ja vaikka tänään se kävelykin sujui kuin tanssi, niin töihin kävelyssä menee kuitenkin kohtuuttomasti aikaa, joten enpä sitä juurikaan tee.

2 kommenttia: