tiistai 19. helmikuuta 2013

Kun minä olin nuori...

... hiihdettiin töihin kesät, talvet. Ja vielä ylämäkeen susien ajaessa takaa. Nyt keski-ikäisenä olen tehnyt sen tasan kerran - tänään. Ei näkynyt susia, eikä ylämäkiäkään juuri ollut. Mutta silti: Jee, hyvä minä!

Opin joskus outoon aikaan lenkkeillessäni, että urheilupuiston valot syttyvät vasta klo 6 ja sammuvat illalla klo 22. Tänään opin, että latukone ajelee kuuden ja seiskan välillä. Se meinasi nimittäin ajaa minun ylitseni, kun aloittelin urakkaani Lepuskin urkkapuistossa. Mutta sainpahan sitten pränikkää latua. Alussa meinasi vähän lannistaa, kun kone oli ajanut vasta pohjat, eikä latu-uraa ollut ollenkaan. Paikoin se oli vielä tallessa, koska kone ei ollut ajanut sen päältä. Onneksi yhtään jyrkkää alamäkeä ei tarvinnut laskea ilman latua. Ja onneksi minulla oli uuden lumen takia enemmän pitoa kuin luistoa - ei hirvittänyt edes niissä loivemmissa mäissä ilman sitä latua.

Autio Lepuskin stadikka ja pöllyävää lunta

Mutta kun pääsin Lepuskin stadionin hollille, lähdinkin sitten pois vasta tehdyiltä ihkuladuilta ja suuntasin kohti tuntematonta. Olin katsastanut reitin Espoon verkkosivuilta, mutta välillä jouduin vähän miettimään, että mistäköhän minä sen ladun seuraavaksi löydän. Ja osa matkasta olikin enemmän kävelyä sukset jalassa, kun latu paikoitellen vähän katkesi ja teiden alituksissa oli vähän vähemmän lunta. Pisin matka ilman latua oli ehkä 300-400m Turunväylän ylityksessä ja ennen sitä. Mutta sen jälkeen olikin sitten hyvää latua melkein perille asti. Noin kilsan jouduin kävelemään sekä kotoa ladulle että ladulta toimistolle.

Winter Wonderland jossain Laajalahdessa.
Heti kuvan ottamisen jälkeen alkoi päivä ja
lamput sammuivat
Kun tulen fillarilla töihin, matkaa on noin 6 km. Nyt sitä kertyi hiihdellessä himpan yli 12 km, koska kiertelin aika paljon pohjoisemmasta kuin fillarilla (tai juosten) ja tein alussa Lepuskissa pienen kunniakierroksen. Aikaa meni ihan naurettavan kauan (en muista nyt, kuinka kauan, mutta reippasti yli tunti), koska luisto ei tosiaan ollut mikään ihan unelma.

Mutta tulipahan tehtyä. Ja tärkeintähän on, että töihin hiihtäminen on mahdollista jopa tällaisessa semiurbaanissa ympäristössä. Tai oikeastaan tärkeintä on, että mun lystikäs vuosihaasteeni on edelleen voimissaan. Nyt on siis plakkarissa seuraavaa:

  • tammikuu: talvijuoksu
  • helmikuu: hiihto
Jotta mä keksin 12 eri lajia, ovat talvijuoksu ja kesäjuoksu eri lajeja, samoin talvipyöräily ja kesäpyöräily. Ja joka ikinen erilainen fillari on oma lajinsa. Silti voi olla haastavaa keksiä 12 lajia. Jos ensi kuussa on vielä lunta (no, alussa ainakin on), suoritan talvipyöräilyn.

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa, sait ainakin päivän alkuun reippaasti! Mitäs lajeja oot miettinyt tuleville kuukausille?

    Rullaluistelu, kickbike, rullasukset lainaan jostain? Meloa, soutaa tai uida tuskin voi? Se ois kyllä huippua, kun joku kysyisi miten tulit töihin? "-Uin." :D

    VastaaPoista
  2. Pääsiskö meren jäällä luistelemaan?

    VastaaPoista
  3. Sehän tässä vähän jännää onkin, että en ole vielä päättänyt lajeja tarkemmin.

    Mulla on kolme fillaria, joista kahdella voi polkea talvellakin. Sitten voisin juosta kesälläkin ja tehdä sen sekä maantietä että metsäpolkuja (ja pitkospuita!) pitkin. Mulla on lisäksi rullaluistimet. Lisäksi voin myös kävellä ja sauvakävellä töihin. Ja ehkä voisin tosiaan lainata kickbikea ja ehkä jotain Jopoa tai sinkulaakin (mulla ei hipsteripyörää itsellä ole). Ja jos vuoden lopulla tulee lunta, voisin ehkä lumikenkäillä töihin. Taisi tuossa jo yli 10 vaihtoehtoa tulla. Jos tosi hätä iskee, rukoilen supersuunnistajaa virittelemään mulle rastit työmatkalle ja suunnistan töihin!

    Mä harkitsin jopa sitä uimista, mutta ei se oikein onnistu: nää lähirannat on rauhoitettu (meidän toimistolla ON lähirannat) ja siellä on varmaan aika paljon raskasmetalleja tai muita saasteita 60-luvun jätteenpolttolaitoksen päästöjen takia. Lisäksi ranta on tosi matala ja mutainen, mikä voisi vaikeuttaa etenemistä.

    Mutta tosiaan mietin asiaa niinkin vakavissani, että tuonkin selvitin. :)

    VastaaPoista
  4. Pitääpä tsekata toi jäätilanne ensi kuussa. Ja lainata jostain luistimet. :) Ainakin joskus Laajalahdelle on aurattu ihan reitti retkiluistelua varten.

    VastaaPoista
  5. Skeittaat! Siitä yks lisää. Teil on hyvää asfalttia.

    VastaaPoista
  6. Ei oo skeittii, enkä osaa skeitata. Eli se on vielä haastavampaa kuin se luistelu, jonka teoriassa osaan, koska "osaan" rullaluistella. Mä oon kyl päättänyt, että yhtään urheiluvälinettä en osta ennen kuin oon saanu uuden auton.

    Skeittiä nyt en kyl muutenkaan ostaisi (mä en oo hipsteri nii rullaluistelen), mutta retkiluistimet voiskin olla ihan kivat kapistukset. Siis sellaiset, jotka saa monoihin kiinni.

    VastaaPoista