perjantai 11. tammikuuta 2013

Niin, niitä tavotteita

Taisin tämän vuoden kisoja listatessani luvata listata myös jotain punttistavoitteita. Ajattelin samalla vaivalla listata muutenkin urheilullisia tavotteita, koska pitäähän niitä olla.Here goes.

Tällä jälkimmäisellä maksimikaudella en saanut nostettua painoja edes sinne, mihin viimeksi lopetin. En ehtinyt käydä syksyllä salilla ihan yhtä systemaattisesti kuin viime keväänä ja taisin olla vähän nössö a) aloituspainojen kanssa b) painoja lisätessäni. Toisaalta kyykyissä mun ykköset varsinkin olivat kaikkea muuta kuin syviä. Joten ehkä se painon lisääminen tankoon ei ole pelkästään hyvä idea. Ehkä mä myös lannistuin, kun laskin väärin, enkä saanutkaan painoja ylös. Mun salivihkoni on nyt liian kaukana, joten en lunttaa siitä lopetuspainoja tähän postaukseen. Saatan raportoida ne myöhemmin (jos muistan - muistuttakaa, jos kiinnostaa). Kun lopetin aktiivisen leuanvetohaasteen suorittamisen, maksimileukojeni määrä laski dramaattisesti yhdeksästä kuuteen. Tämä on järkyttävää. Pakko siis treenata niitä myös salin ulkopuolella. Näillä esipuheilla asetan itselleni voimailutavotteita tälle vuodelle:
  1. Nostan penkistä oman painoni. Ainakin kerran.
  2. Teen vähintään 10 leukaa.
Kyykkäilytavoitetta en oikein osaa asettaa, vaikka tykkäänkin kyykkäämisestä kuin fitnesstyttö raejuustosta. Mulla kun nuo pöhköt polvet vaikuttavat ihan sikana päivän kyykkykuntoon. Siksi kyykkäilen mieluummin pidempiä sarjoja kuin maksimeita. Toisaalta voisin kyllä luvata hinkkaavani kyykkyjä jollain minipainoilla vaikka sata. Hmmm... No, en nyt ainakaan aseta mitään tavoitetta. Tätä pitää ensin kokeilla.

Firman viime vuoden Giro-joukkueet - tänä vuonna
yhtä tyylikkäänä sit
 Kisoihin on helppo osallistua, mutta kai niissä pitää koettaa olla hyväkin. Koska en oikeasti ole sitä ainakaan muihin verrattuna, vertaan sitten vain itseeni. Ja siksi tavoittelen seuraavaa:
  1. Triathlonin olympiamatka alle 3h. Tämä oli helppo asettaa, mutta saattaa olla myös hellppo saavuttaa, koska Kuopiossa aika oli ärsyttävät 3:03:43. Mennään siis PALJON alle 3h.
  2. Giro d'Espoossa koko matka 28 km/h -ryhmän mukana. Viime kesän Giron 26 km/h oli tosi leppoisaa ja Tour de Helsingin 30 km/h ihan liian kovaa. Mennään siis siihen väliin.
  3. Juoksen puolimaran. Kuoppasin tämän tavoitteen jo viime syksynä, kun polvet reistailivat, mutta rogaining loi uskoa. Viimeksi (2007) juoksin Paavo Nurmi marathonin puolikkaan aikaan 2h 15 min. Jos nyt kirmaisi vaikka kovempaa.
  4. Juoksen kympin ennätykseni. Tällä hetkellä se taitaa olla (ylipitkän) Rantakympin 55:43. Alle 55 min menen ainakin, mutta voisihan sitä koettaa tavoitella 50 minuutinkin haamurajaa.
Mitään kilometritavotteita en halua (ainakaan nyt) asettaa. Viime kesän Kilometrikisan tavoite meinasi viedä ilon koko pyöräilystä. Urheilua ei pidä suorittaa, vaan sen kuuluu olla kivaa. Siksi koetin keksiä tavoitteita, joiden tavoittelu on kivaa. Ja siksi listassa ei ole yhtään notkeustavoitetta. :D

2 kommenttia:

  1. Mä voisin ottaa tavoitteeksi, että suoritan ainakin yhden triathlonin ensi kesänä. Mieluusti paremmalla ajalla kuin viimeksi, minkä pitäisi luonnistua jo sillä, että pysyn samassa kunnossa ja en hukkaa pyörästä ketjuja kesken kisaa.

    VastaaPoista
  2. Jokohan tänä vuonna uskaltais kunnolla nyrkkeillä vastustajaa vastaan.. ehkä. En kyllä vielä uskalla luvata ku oon nössö.

    VastaaPoista