maanantai 28. tammikuuta 2013

Muut liikkuu. Ja minäkin vähän.


Näin eilen vahingossa telkkarista Hurjan painonpudotuksen lopun. Sen entinen jenkkifutaaja oli laihdutuksestaan niin onnellinen, että minäkin tulin hyvälle tuulelle. Mulle tuli sitten tarve katsella lisää laihdutusonnistumisia, ja surffailinkin sitten Livin sivuille katsomaan niin onen hehkuttamaan Jutta ja puolen vuoden superdiettejä.

Katsoin kaksi jaksoa, nelosen ja kolmosen. Kolmannen jakson Raimo oli tosi symppis ja ihanan innostunut - ja onnistuikin hyvin. Hänen jaksoaan oli ilo katsella. Nelosjakson Piia taas oli vähän liian uliseva ja selittelevä minun makuuni. Olisi pitänyt katsoa Piia ennen Raimoa, niin olisi jäänyt hyvä mieli päälle. Mutta kyllä Piiastakin muutoksen huomasi. Kunhan akka vaan itse osaisi arvostaa itseään.

Katsoin viime kaudella muistaakseni yhden jakson, mutta silloin ohjelma oli liian pitkäveteinen mun makuun. Nyt konsepti on parempi ja sitä jaksaa seuratakin. Jutta vaikuttaa kamalan mukavalta ja tsemppaa projektejaan tosi kivasti. Mä olen sen verran inhottava ihminen, että oletan tuollaisten muovisten barbien olevan aika muovisia luonteeltaakin, mutta Jutta vaikuttaa oikeasti tosi kivalta. Eli varsinkin Raimon jakso oli oikein oivaa hyvän mielen telkkariviihdettä. Pitänee katsoa lisääkin tuota.

Olin tänään aamulla (siis MAANANTAIaamuna) taas aamulenkillä. Tein siis saman ihmeteon viime viikollakin. Saisikohan tästä kehitettyä oikein tavan? Maanantain aamusali on aivan mahdoton ajatus ja täysin poissuljettua, mutta lenkkeily on jotenkin tarpeeksi vaivatonta - se kun starttaa kotiovelta. Maanantai on mulle jotenkin todella epäurhea päivä. Säbätreeneissä yleensä väsyttää ja on vaikea keskittyä. Ja se, että pakkaisin treenikassin ja menisin sinne salille, tuntuu jotenkin todella vaikealta juuri maanantaisin (tai se kassin pakkaaminen sunnuntai-iltaisin). Mutta lenkkarit saan näemmä kiskottua jalkaan vaikka olisikin synkkää, pimeää ja muutenkin maanantaista menoa.


Ei ollut kuvia tähän postaukseen. Siksi tässä hauska video. Ja onhan tossa aamulenkkeilystä puhe. :)

Tänään tosin pakkasin sen kassinkin. Meinaan huomenna hiihtää töihin ja siksi vein suihkuttelukamat toimistolle jo tänään. Olen visioinut jo jonkin aikaa sellaista liikuntahaastetta, että tulen tänä vuonna joka kuussa eri urheilulajilla töihin. Tammikuu on jo lähes loppu, joten huomenna sitten hiihdän töihin. Latua pitkin pitäisi päästä vajaan kilsan päähän ohviisista - ja kotipuolessa on suunnilleen saman verran käveltävää ladulle. Ilmeisesti latu on kuitenkin vain pertsalatu, joten en voi ensi kuussa suorittaa samaa luisteluhiihtäen. No, tutkin asiaa huomenna aamusella.

Koska luisteluhiihto ei luultavasti ole tosiaan vaihtoehto, saatan joutua olemaan todella luova lajivalikoiman kanssa. Koetan keksiä sellaisia lajeja, joihin minun ei tarvitse ostaa uusia välineitä - vuokrata voin, jos hätä tulee. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi hiihtää, juosta, kävellä, sauvakävellä, maastojuosta, maastopyöräillä, maantiepyöräillä ja rullaluistella töihin. Neljä lajia siis vielä puuttuu. Pohdin juuri, että onko hybridillä polkeminen oma fillarointilajinsa, jaksanko käydä vuokraamassa lumikengät tätä varten,  saisinko jostain potkulautaa tai rullasuksia lainaan tai vuokralle ja mitä muita tapoja keksin taittaa tämän hurjan 6 km suuntaansa. Jos en mitään muuta keksi, niin suoritan sitten vaikka pyöräilyä ja juoksua sekä talvella että kesällä. Minun oma haasteenihan tämä on, niin saan ihan itse keksiä säännöt. Ei varmaan tarvitse mainita, että (toteutuskelpoiset) lajiehdotukset ovat tervetulleita. Uinti esimerkiksi ei ole vaihtoehto, koska Laajalahti on a) suojelualue b) saastunut. :) Mutta suunnistaa esim. voin, jos joku jaksaa käydä laittamassa mulle rastit maastoon ja piirtää kartan. :D

Tulin juuri äsken kotiin Pirkkolasta, missä olin kuuntelemassa Helsinki Triathlonin n00b-luentoa. Oli ihan kivaa, ja jotain uuttakin ehkä opin. Mutta ei se kertauskaan ole pahitteeksi. Ja mikä hauskinta, tapasin pitkästä aikaa kaksi vanhaa tuttua. Enemmän tuolla puhuttiin puolimatkoista ja Ironmanista (kohta oon tollanen videon äijä, ottakaa vaan), mutta oli treenivinkeistä mullekin hyötyä. Vähän mietityttää, että onko mulla "haluan harrastaa tai ainakin kokeilla kaikkea" -ihmisenä mitään mahista treenata niin systemaattisesti kuin luennon esimerkeissä, mutta jotain vinkkiä ainakin sain. Mutta ehkä teen niistä ihan oman postauksensa. Alkaa tämä olla jo aika pitkä. Pitäisiköhän kirjoitella vähän useammin?

2 kommenttia:

  1. En ole varma onko Biggest Loserissa ollut useampikin professional jenkkifutaaja, mutta ainakin joku ex-jenkkifutaaja valitteli täällä mediassa vähän aikaa sitten, että paino on lähtenyt taas hurjaan nousuun Biggest Loser -kokemuksen jäljiltä, koska Biggest Loserissa liikuttiin monta tuntia päivässä, mutta arkielämässä niin ei tule tehtyä. :/

    VastaaPoista
  2. Tuosta Jutan ohjelmasta sanon, että muistaakseni jakso 2 oli varsin kivaa katsottavaa, koska naisella oli niin hyvä asenne hommaan. Ei siis ollu kovasti ulinaa.

    VastaaPoista