perjantai 25. tammikuuta 2013

Mitähän sitä tekis?

Mulla on kauhia dilemma: mä en osaa päättää, minne jatkossa kirjaan jumppailuni. Kas nyt, kun mulla on kaksi ihanaa rannetietokonegadgetia, joita käytän eri tilanteissa (kaksi joo, koska Poolmatea en enää tarvitse ja palautan sen omistajalleen - se oli vain lainassa), niin jumppadata ei päädy enää yhteen paikkaan. Ennen olen kirjannut kaiken siis Polarin webbipalveluun, minne treenin raakadata päätyy suoraan gadgetista lataamalla.

Voisinhan minä kirjata Garmininkin jumpat Polarin palveluun, mutta se ei ole niin käytettävä, että jaksaisin. Ja kun en enää saa jatkossa edes niitä Polarin pokaaleita (koska kaikki kuluttavin kestävyysurheilu tallennetaan Garminiin), niin ei ole mitään syytä kerryttää datoja Polarin palveluunkaan.

Esimerkki polarin raakadatasta. Tätä on ärsyttävä päivittää.
Eikä tallennusnappi ikinä mahdu läppärin ruudulle samaan aikaan  muun
datan kanssa - eli joudun scrollaamaankin!

Yksi vaihtoehto olisi kirjata data exceliin omalle koneelle. Mutta toisaalta kone voi aina sanoa poks. Pitäisi ainakin ottaa varmuuskopioita. Google Driven taulukkolaskenta-sheet ei ainakaan ole yhtä ilmaisuvoimainen kuin excel tai Open Officen spreadsheet, joten se ei ole ainakaan vaihtoehto, vaikka harkkapäiväkirja netissä olisikin saatavuuden kannalta kiva vaihtoehto.

Voisin toisaalta tehdä niin kuin monet bloggarit ja käyttää tätä blogia harkkapäiväkirjanani. Mutta epäilen suuresti, mahtaako meikäläisen perusmättö olla mitenkään kamalan kiinnostavaa. Ja muutenkin epämääräinen länkytys on enemmänkin mun juttu kuin mikään käytettyjen painojen listaaminen.

Polarin viikkonäkymä. Noista punaisista aukeaa noita edellisen kuvan näkymiä. Huomatkaa,
kuinka olen melkein jaksanut antaa noille treeneille nimet ja lajit. Eihän tää esimerkkiviikko ole
kuin viime vuodelta...

Tällä hetkellä harkitsen vakavissani rekisteröityväni Heiaheiaan. Nyt, kun olen bloggaillutkin jo 1,5 vuotta, niin ei sitä enää kehtaa väittää, että mun jumppailut ovat mun oma asiani ja ettenkö minä haluaisi leuhuttaa saavutuksillani siinä missä muutkin. Naamakirjaan en kyllä ala jumppiani jakamaan, koska se on musta aika ärsyttävää muiden feedeissä. Koska ei se muidenkaan perusmättö kiinnosta. Mua kiinnostaa vain, jos joku on tehnyt jonkun uuden enkan, oppinut uuden tempun tai käynyt jossain kisoissa. Mutta se Heiaheian sisäinen  kaveereus ja muiden stalkkailu voisi olla ihan jees. Ja musta Nelliinan harrastamat viikkokatsaukset Heiaheiasta ovat kivoja. Tavallaan tekisi mieli matkia.

Mutta toisaalta olisi ihanaa, jos sekä polarin xml-datan että Garminin oksentaman datan (käsittääkseni sekin suoltaa xml:ää?) voisi ladata samaan palveluun x. Silloin alkaisin ehdottomasti käyttää sitä. Olisikohan sellaista? Syökö esim. se niin monen ihkuttama Heiaheia rannetietokoneiden dataa? Tietääkö joku? Jos olisin suvereeni käyttöliittymäkoodari (mitä en ole, käyttöliittymäsuunnittelutaitoni ovat viisivuotiaan lapsen tasolla), tekisin harkkapäiväkirjasoftan itse. Rajapinnat ja tietokannat olisi ihan helpot (ja ehkä jopa hauskatkin) tehdä. Se käylikoodaus on vaan "ei mun kuppini teetä".

Jos kirjottaisin nyt harkkapäiväkirjaani, kertoisin olleeni tänään 45 minsaa salilla ja 30 min spinussa. Sen sijaan keskityn mouhuamaan vain salitreenin alusta, kun harjoittelin taas kippileukoja. Crossfittaava työkaverini M neuvoi viime kerran rimpuilun jälkeen, että voisin treenata vain sitä yläasennon työntöä pois tangolta. Siispä jaoinkin treenin kahteen osioon: ensin heiluin kädet suorana ja treenasin sitä voimanottoa jaloista. Ja sen jälkeen tein tavallisen leuan myötäotteella ylös ja työnsin itseäni ylhäällä poispäin tangosta. Ja ihme tapahtui: sain siitä ikään kuin vauhtia siihen eteenpäin heilahtamiseen ja liikkeen alhaalla tapahtuva osa tapahtui kuin itsestään. Vauhti kyllä loppui taas, kun pungersin itseni ylös. Mutta homma oli HUOMATTAVASTI kippileukaisampaa kuin viime viikolla! Tein näitä osa-aluetreenejä pariin otteeseen ja vetelin sitten vielä pari sarjaa tavallisia leukoja myötäotteella. Kyl tää tästä!

Mutta siis palataanpa päivän kysymykseen: Mikä on ihan paras harkkapäiväkirjasofta? Mitä arvon lukijat käyttävät ja miksi? Mitä siinä on hyvää ja mikä on arsesta? Mitä softaa TE suosittelisitte mulle?

1 kommentti:

  1. Kannatan Heiaheiaa, koska mitä enemmän mulla on siellä kavereita, niin sitä enemmän MINULLA on motivaatiota jumpata. Että sinne vaan mua stalkkaamaan, pliis! Ja jaathan niitä awardeja kanssa! Niissä ei ole oikeasti mitään järkeä, mutta nekin onnistuu jollain kumman tavalla motivoimaan. :)

    VastaaPoista