sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Järkkärinä Nuuksio Classicissa

Olin taas kerran järkkärinä Nuuksio Classicissa. Ekaa kertaa taisin olla mukana 2014, kun ilmoittauduin hommiin juomapisteelle ihan viime tingassa. Sen jälkeen olenkin ollut mukana lähes joka vuosi - ja aina enemmän ja enemmän.

Tänä vuonna otin oikein lomapäivän perjantaille, että pääsin rakentamaan kisakeskusta. Minulla on paljon lomapäiviä jäljellä, koska olin koko kesän saikulla, joten niitä voi nyt käyttää kaikkeen hyödylliseen.

Kisakeskus alkaa muovaantua

Vietin hotelli Nuuksiolla lähes koko perjantain kymmenestä ilta ysiin. Siinä välissä tuli pestyä vesiastioita, kasattua telttoja maalialueelle, pystytettyä lähtö- ja maalikaaria sekä beach flageja ja paljon muuta. Nilkka meinasi loppuillasta vähän väsähtää, kun en ole nyt viime aikoina tottunut olemaan ihan noin pitkään jalkeilla.

Mutta onneksi lauantaina ei tarvinnutkaan enää seistä. Minulla oli nakkina olla gps-seurannassa ja tarkkailla, että juoksijat pysyivät reitillä. Istuin siis koko päivän kisatoimistossa katselemassa eri värisiä palluroita tieskarin ruudulta. Seurasin kilpailijoiden lisäksi ultran ja maratonin jälkipartioita sekä Supersuunnistajaa, joka toimi reitin eisjuoksijana sekä tarkastajana. Viime vuosina Nuuksio Classicin reitti on kohdannut ilkivaltaa, ja siksi reitti esijuostaan ja tarkastetaan vielä aamulla, jotta kukaan kisaaja ei pääsisi eksymään.

Myös Paavo oli rakentamassa kisakeskusta. Paavo edusti Salomonia.
On varmaan siistiä olla lenkkarikauppiaan koira! Oletko ikinä miettinyt,
mitä tapahtuu vanhoille testilenkkareille? Ehkä niille tapahtuu Paavo! ;)

Tänäkin vuonna Supersuunnistaja pääsi merkkaamaan joitain satoja metrejä uusiksi, kun joku todella sinnikäs polkujuoksun vihaaja oli jaksanut raahautua metsään ennen aamukasia ja käydä napsimassa reittimerkit pois. Onneksi myöhemmin päivällä metsä oli täynnä retkeilijöitä ja turisteja, eikä ilkivaltaa enää tapahtunut.

Minun oli tarkoitus aluksi lähteä kotiin jo puoli seiskalta, kun maali meni virallisesti kiinni, mutta en sitten malttanutkaan. Suunnitelma olisi varmaan onnistunut, jos olisin pysynyt poissa maalialueelta, mutta menin sinne norkoilemaan joskus kuuden jälkeen. En sitten malttanut lähteä ennen kuin viimeinenkin kilpailija saatiin maaliin joskus klo 19.20 tienoilla. Viimeisen kilpailijan maaliintulo on aina todella kiva hetki, koska kaikki paikalla olevat järkkärit kokoontuvat hurraamaan hänet maaliin. Tällä kertaa hänelle iskettiin jopa lippu kouraan, koska hän oli matkannut kokemaan Nuuksion erämaan ihan Hollannista asti. Sanoisin, että kannatti jäädä, vaikka vähän pitikin venailla.

Viimeinen urhea kilpailija saapuu maaliin! (Kuva Juha Saatamoinen / Onevision.fi)

Minä pyöräilin pois Nuuksiosta, koska Supersuunnistaja oli 40 km partiolenkkinsä jälkeen ajanut autolla kotiin. Minun kotimatkastani tuli melkoista tempoajoa, koska yritin ehtiä kotiin valoisan aikaan, koska en ollut ottanut lamppua mukaan. Olin tarkastanut, että aurinko laskee klo 20.09. Ensimmäinen tavoitteeni oli ehtiä kevyenliikenteen väylien alkuun ennen pimeää, jotta en jäisi ainakaan autojen alle. Se onnistui helposti, koska olin lähes Ikealla, kun aurinko laski. Ja auringonlaskun jälkeenkin on valoisaa vielä jonkin aikaa. Siksi seuraava tavoitteeni oli ehtiä Tuomarilaan ja sitten Kauniaisiin ennen pimeää. Kauniaisten keskustaan saapuessani alkoi olla jo hämärää. Olin noin kilometrin päässä kotoa, kun kevareiden katuvalot syttyivät. Sen voi ehkä laskea hetkeksi, kun on oikeasti pimeää. Eli melkein ehdin kotiin rikkomatta lakia. Ja melkein ehdin Nuuksiosta kotiovellemme tunnissa, mikä on ihan hyvä saavutus täysjousitetulla maastopyörällä. Illalla piti vähän venytellä, kun jalat olivat niin puhki.

lauantai 17. elokuuta 2019

Arvonta suoritettu!

Muistin tässä suunnistuksen MM-viestiä jännätessäni, että unohdin eilen arpoa blogiarvonnan palkinnon. Onneksi arvonnassa ei kauaa nokka tuhissut, koska osallistujia oli jopa yksi. Supersuunnistajakin sanoi, että kysymys oli liian vaikea: ei hänkään muistanut mitään postaustani suoraan. Minä luulen, että lukijakuntakin on vähän supistunut, kun olet postaillut viime aikoina aika harvakseltaan.

Mutta sinä kaljamailia fanittava Anonyymi: lähetä minulle osoitetietosi, niin pistän huikean palkintosi postiin. Mun sähköpostiosoitteeni löytyy tuolta Bloggerin profiilista.



Ja mitäs se upea urheiluhenkinen yllätyspussukka sitten sisältää? No, kaikkea tuikitarpeellista:

  • Hieno Keltamäeltä suomenruotsalaisten suunnistusmestaruuskisoissa ostamani otsapanta
  • Kaksi eri valmistajan kofeiinigeeliä makuvertailua varten
  • Kylmägeeliä palautumisen nopeuttamiseksi
  • Kalaöljykapseleita, koska Supersuunnistaja sai niitä juuri jostain polkujuoksusta
  • Rakkolaastari siltä varalta, että uusien juoksukenkien sisäänajo ei mene ihan smoothisti
  • Hienot mustat hakaneulat, joilla saa numerolapun paitaan kiinni
Pussukan pitäisi varmaan sisältää myös pussukka. Ajattelin pyytää työnantajaltani siihen yhden kangaskassin, mutta unohdin. Enköhän kuitenkin sellaisen vielä ensi viikolla saa. Ja silloin tulostan myös lupaamani Canva-kortin, joka näyttää tältä:


Koetan jaksaa kirjoittaa lähiaikoina taas jotain, vaikka omat treenini ovat äärimmäisen tylsiä: saan tällä hetkellä uida, kuntopyöräillä ja tehdä salilla yläkropan ja keskivartalon lisäksi muutamia jalkaliikkeitäkin. Noista kolmesta ei mitään erityisen ihmeellistä kerrottavaa revitä. Supersuunnistaja sentään harkitsee suunnistuksen erityispitkän SM-kisaan osallistumista lokakuussa. Ja ollaan me molemmat hommissa ensi kuun alussa Nuuksio Classicilla. Mutta katellaan, jos tässä vaikka tapahtuisi jotain kertomisen arvoista.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Blogin synttärit!

Aloitin tämän blogin pitämisen vuonna 2011, kun olin hankkinut personal trainerin ja koin kamalasti tarvetta jakaa gojimarjaintoiluani jossain. Niihin aikoihin olin juuri lopettanut koriksen ja vasta aloin kokea kestävyysurheiluherätystä.

Missasin blogin ensimmäisen vuosipäivän, mutta 2013 olin nähnyt jo muutaman synttäripostauksen ja oppinut, että sellaisia kuuluu tehdä. Koska olen kuitenkin aito IT-nörde ja opiskellut muunmuassa binäärilukuja ihan yliopistotasolla, päätin, että minun blogini juhlii vain uusia bittejä. Ja tänään blogini täyttää pitkästä aikaa taas kahden potensseja, mikä tarkoittaa uutta bittiä! Kunnon kaipuu on binääreissä jo pyöreät 1000 vuotta!



Voin myöntää, että minusta on välillä kivaa lukea vanhoja blogipostauksiani. Niistä tulee sama ihana nostalginen olo kuin valokuvien katselusta. Jotkut ihan alkupään - juurikin ne gojimarjojen paremmuudesta mouhuavat - postaukset ovat ehkä semisti noloja. Mutta eivät ne kuitenkaan mitään al-Taee -tason matskua ole. Ja kuitenkin nekin kertovat siitä, miten minä näin ja koin maailmaa nuorena kolmekymppisenä, niin en näe mitään syytä piilottaa niitä.

Koska nykyään blogiin tulee kommentteja ihan aniharvoin, niin kalastellaan niitä taas arvonnan keinoin, kuten viimeksikin synttäreillä. Kerro kommentissa, mikä on sinun lempparipostauksesi Kunnon kaipuussa kautta aikojen, ja osallistut urheiluhenkisen yllätyspussukan arvontaan. Lupaan tehdä yllätyspussukkaan Canvalla yhtä tyylikkään kortin kuin tämän postauksen kuvakin on. Olenhan kaiken muun ohella tällainen oman elämäni AD. Suoritan arvonnan perjantaina 16.8.

Kannattaa osallistua! Seuraavat synttärit ovat vasta blogin täyttäessä kymmenjärjestelmässä 16 vuotta eli heti vuonna 2027.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Ja niin koitti vapaus!

Kävin viime viikon torstaina lääkärillä ja fyssarilla. Jalka oli parantunut upeasti: se oli keskimääräistä paljon vähemmän turvonnut. Sainkin heti paljon lupia tehdä asioita. Sain alkaa kävellä kotona ilman keppejä sekä alkaa nukkua ilman kipsiä. Varsinkin kepittömyys helpotti elämää hurjasti, kun kädet eivät ole koko ajan varattuna.

Ja vihdoin tänään koitti se ihana hetki, kun sain heittää kipsillä citykania ja alkaa opetella kävelyä. Liikkeelle lähtö on vielä ainakin vähän kivuliasta. Mutta kun pääsen vauhtiin, niin kävely sujuu ihan kivasti. Oletan kuitenkin, että alussa jalka kipeytyy, ja pysyttelen tänään varmaan vielä kotosalla.

Ei enää kipsiä! Jee!

Kunhan opin kävelemään kunnolla, saan lähteä uimahalliin. Siellä saan tehdä tuntemusten mukaan kaikkea paitsi räpyläuintia. Luulen, että alussa uiskentelen aika paljon pullarilla. Vesijuoksuakin voisi kokeilla - jos ei muusta syystä niin siksi, että se on minulle perinteinen kuntoutusjumppa jalkaleikkausten jälkeen. Pitäähän sitä nyt perinteistä pitää kiinni.

Mun järeä kantapääruuvini. Kuvassa näkyy myös, mistä kantapään luu
on sahattu poikki, jotta se on voitu vääntää oikeaan asentoon.

Pitänee viritellä myös traineri, koska saan loppuviikosta alkaa polkea. Alussa fyssari suositteli tosin vain 15 min fillarointeja ja varoitti, että jalka voi turvota. Mutta ihanaa päästä kuitenkin vihdoin tekemään asioita. Viimeistään ensi viikolla lähden salille ja alkuverraan sielläkin pyörällä.

I'm back!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Koipi 2.0

Heti alkuun varoitus: jutun lopussa on kuva avoimesta leikkaushaavasta. Jos et kestä katsoa kuvaa jänteestä, niin älä lue loppuun asti. Verta kuvassa ei ole, vaikka koipi onkin ihan auki.

Ajattelin tässä aikani kuluksi kertoilla, mitä koivelleni tehtiin ja mitä sille kuuluu. Ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ensimmäinen kipsi. Oli kuuma ja hankala.

Kyseessähän oli rasitusvamma eikä mikään tapaturma. Kehräsluun (se kyhmy nilkan sisäsyrjällä) takana kulkee tibialis posterior -jänne. Minulla se on ollut jatkuvasti venyttyneessä tilassa, koska minulla on rakenteellinen latuskajalka. Olen käyttänyt tukipohjallisia jo esiteini-iästä asti, mutta ilmeisesti ne eivät ole enää viime aikoina olleet enää tarpeeksi tukevat. Tp-jänne meni ja repesi pituussuuntaan halkipoks. Lisäksi siitä oli pieni siivu ihan katkennutkin.

Leikkauksessa tehtiin kolme asiaa:

  1. Katkennut pala jännettä siivottiin pois, ja loppuosa jänteestä kursittiin kasaan
  2. Naapurijänne kaivettiin omasta jännetupestaan ja ommeltiin kiinni tp-jänteeseen tukemaan kaveria.
  3. koko jalkateräni käännettiin oikeaan asentoon ja siten luotiin minulle ekaa kertaa ikinä ihan oikea jalkapöydän kaari. Uusi asento kiinnitettiin paikalleen poraamalla kantapäähän iso ruuvi. Olen siis nykyään lähes kyborgi.

Synteettinen kipsini. Mustilla tarranauhoilla voi säädellä kipsin kireyttä.
Kävellessä sen pitää olla kireämmällä kuin rötvätessä.

Minulla oli sellainen old school kipsinen kipsi 10 päivää. Siis sellainen, mihin voi piirtää (ja juhannuksena siihen piirrettiinkin). Viime viikolla sain vihdoin kivan, tarroilla säädettävän synteettisen kipsin. Siihen sai valita värinkin itse, mikä oli yllättävän vaikeaa: tarjolla ei ollut vihreää, mutta monta muuta iloista väriä kyllä oli. Valitsin violetin.

Tuore leikkausarpi. Tätä kautta sörkittiin tp-jännettä.

Uuden kipsin myötä sain alkaa varata kävellessä jalalle raajan painolla. Tätä piti harjoitella vaa'alla. Yhdellä jalalla könkkääminen olikin ihan pepusta, ja uusi kipsi mahdollistaa paljon paremmin normaalia elämää ja kotona liikkumista. Lisäksi jalkaa ei tarvitse pitää enää koko ajan kohoasennossa, niin voin esimerkiksi kokata itse sen sijaan, että käskyttäisin vain Supersuunnistajaa.

Tikeistä pääsin eroon tämän viikon maanantaina. Sen myötä pääsin pesemään ja KUORIMAAN kipsijalan sääreni. Ekan kipsin aikaan taisivat olla tämän kesän lämpimimmät päivät, ja voitte varmaan kuvitella, paljonko jalkani hikosi ja paljonko sitä sitten kutitti. Hinkkasin koipea harjalla monta minuuttia. Voi taivas, kun teki hyvää!

Toinen leikkaushaava. Taustalla näkyy entiset tikit. Kantapäässä oli myös 2 tikkiä.

Kipsiä pidän yhteensä kuusi viikkoa, eli eroon siitä ja kepeistä pääsen heinäkuun lopulla. Saikku loppuu viikko sen jälkeen. Tapaan fyssarin heinäkuun lopulla, ja hän varmaan antaa mulle paljon kuntoutusohjeita. Ilmeisesti liikkuminen aloitetaan kuntopyörällä ynnä muulla kevyellä tekemisellä. Juoksemaan pääsen 4 kuukautta leikkauksen jälkeen eli marraskuussa. 

Minulla on vielä toisessa jalassa latuskajalka, ja kantapään ruuvailu voi olla edessä sillekin joskus tulevaisuudessa. Mutta vasen jalka on kyllä selvinnyt tp-jänteen tulehduksesta jo kerran pelkällä levolla. Eli voi olla, että uutta kipsikesää ei ole tulossa.

Ja sitten se jännekuva: jänteen keskellä näkyy
pitkittäissuuntainen repeämä. Edessä killuva möntti
on katkenneen jänteen osan pätkä. Hyvää ruokahalua. :)

Henkisesti menee ihan kivasti. Tässä on auttanut isosti futiksen MM-kisat. Onneksi niiden jälkeen alkaa Tour de France, niin elämässäni on jatkossakin sisältöä. En jaksa istua kuitenkaan koko päivää sohvalla, joten virvon lähes päivittäin punnerruksia, leuanvetoja, vatsoja ja selkiä. Treenaan myös kipsijalan reisilihasta vemputtelemalla istuskellessani jalkaa suorana ylös alas. Siitä huolimatta jalat ovat jo ihan eriparia, kun vasuri hoitaa kaiken työn kuten portaissa kiipeilyn. No, sama homma oli polvileikkausten kanssa. Kyllä se ero joskus tasaantuu.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Supersuunnistaja kävi juoksemassa satasen

Viime viikonloppuna minä jäin sohvalle makaamaan jalka kohoasennossa, kun Supersuunnistaja lähti junalla kohti Saloa. Siellä järjestettiin Suomi-juoksu, joka on Suomen vanhin ja  maailman toiseksi vanhin vuosittain järjestettävä 100 km juoksukilpailu. Kamalan tunnettu kisa ei kyllä ole, vaan enemmänkin himojuoksijoiden sisäpiirin juttu. Tämä on toisaalta tosi surku, koska on hienoa, että kisa on järkätty jo 48 kertaa. Suomi-juoksun hauska erityispiirre on, että se juostaan yöaikaan. Koska mikäs nyt olisi kauniimpaa kuiin Suomen kuulas kesäyö?

Kisanumero

Mutta mites kisa meni? Annetaan herran itsensä kertoa.

No, oliko kivaa?

No, joo.

Millainen reitti oli?

Pitkä. 

Aha. Oliko mäkiä?

Joo, nousua oli 1,2 km, mikä on aika harvinaista 100 km juoksulle. 

Kisakeskuksella

Miten juoksu kulki?


70 km meni ihan jees. Sen jälkeen meni vähemmän jees.

Oliko kesäyössä kivaa juosta?

Alussa (klo 19) oli vähän turhan kuuma, noin 22 astetta. Yöllä oli oikein mukavan vilpoisaa, ehkä 15-16 astetta. Tämä oli ehkä eka ultra, jossa minulla oli todella tylsää. Harkitsin puolivälissä keskeyttäväni tylsyyden takia.

Et siis tainnut nähdä juurikaan eläimiä?

Näinpäs: 1 valkohäntäkauriin, 1 ketun ja viisi kissaa, joista yhtä pääsin melkein paijaamaankin.

Lähtikö tällä kertaa varpaista kynsiä tai oliko muita vastoinkäymisiä?

Kynsiongelmia ei varsinaisesti ollut, vaikka unohdinkin leikata kynteni. Mutta nyt ei ollutkaan polku-ultra, niin ei tullut lyötyä varpaita kiviin tai juurakkoihin. 

Lievä pahoinvointi alkoi joskus maratonin kohdalla, ja 75 km kohdalla olleen juomapisteen jälkeen tuli lounas ja kaikki sen jälkeen syöty ylös. Vesi sentään pysyi sisällä. Viimeinen juomapiste oli 89 km kohdalla. Sielläkin nautitut eväät nousivat ylös, kun jatkoin matkaa kävellen. Syytän tästä kokista, jota ei olisi ehkä kannattanut ottaa. Mutta kun teki kauheasti mieli.

Oksentaminen muuten piristää noin viiden kilometrin ajan, kun alkaa nukuttaa.

Oletko tyytyväinen suoritukseesi?

No, se oi ihan ok. En ole pariin kuukauteen pystynyt harjoittelemaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Siihen nähden meni ihan hyvin.

Osallistujamitali oli hieno!

Kenelle suosittelisit Suomi-juoksua?

Jos maraton on jo nähty ja haluaa kokeilla pidemmän matkan tasaisella alustalla, niin Suomi-juoksu on ihan hyvä vaihtoehto. Tosin pitää osata huoltaa itse itsensä tai ottaa mukaan oma huoltaja. Reitti ei ole helppo, mutta se on kaunis. Ja kun reitti juostaan yhtenä lenkkinä, ei samaa 1 km lenkkiä tarvitse juosta sataa kertaa.

Meinaatko itse kisata vielä tänä kesänä jotain?

Joo, varmasti jotain, mutta en ole vielä päättänyt mitä. Lyhyempiä matkoja voi tehdä vähän ex-tempore. Jonkun pidemmän matkan voisi juosta syksyllä.

Kiitos haastattelusta! Kivaa, että edes joku kykenee tuottamaan sisältöä tähän blogi-parkaan.

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Kesäkuun kuulumisia

Ei ole tullut taaskaan blogattua, kun en ole ollut missään kisoissa. Supersuunnistaja sentään on ollut, mutta en ole ehtinyt blogata siitäkään, kun on pitänyt elää kuin viimeistä kesäpäivää. Minulla kun oli henkilökohtainen deadline heti Jukolan viestin jälkeen.

Kesän ohjelma

Nilkka leikattiin tämän viikon maanantaina. Sairaalasta pääsin kotiin tiistaina. Leikkaus meni hyvin, ja minulla pitäisi olla taas ensi kesänä ihan hyvä juoksujalka. Lääkäri oli pistänyt hoitsun ottamaan kuvia kännykällään leikkauksen aikana, ja minäkin sain kuvat. En nyt kuitenkaan viitsi jakaa kuvia blogissa. Ehkä paljaat jänteet eivät sovi kaikkein herkimmille.

Jukolan teltta-aluetta ja kuutamo miesten 1. osuuden ollessa metässä

Ennen leikkausta käytiin Kangasalla Jukolan viestissä. Minä olin ihan vaan kuskina ja kisaturrena, ja Supersuunnistaja juoksi Jukolan viestin ekan osuuden. Kakkosrastilla tuli pummi, mutta muuten meni ihan kivasti. Minulla soi päässä lähinnä Putte Possun nimipäivät: oi, jospa oisin saanut olla mukana.

Supersuunnistaja tunkkaa Jättärillä

Viikkoa ennen Jukolaa kisattiin kauden pääkisa eli Beerway To Hell. Koska minulla oli jalka rikki, osallistuin mukaan vain ajanottajana. Supersuunnistaja päätti reippaana poikana lähteä tunkkaamaan. Hänelle tuli valitettavasti DNF, koska tällä kertaa kalja ei vaan uponnut. Tunkkaaminen ei ollut ongelma, ja hän kiipesi vielä keskeytyksen jälkeen loput kiekat viidestätoista ja kolme sakkokierrostakin ihan vaan huvin vuoksi ja ajankuluksi. Koska tulokset olivat kaikenkaikkiaan aika huonoja, päätti järjestäjä, että kisa pidetään vielä ensi vuonna. Hän uhkailee aina joka kerran olevan viimeinen, koska kuulemma kotona ei kannusteta tämän jalon lajin pariin. Ihme meinininkiä. Ensi kesänä mä olen taas niin mukana!

Teltta Linlossa auringon juuri laskettua

Yleensä olen kirjoitellut Beerwayn kisarapsan heti tuoreeltaan kisan jälkeen. Tänä vuonna en ehtinyt, koska lähdimme yöksi telttailemaan Linlon saarelle. Minä en pääse sattuneesta syystä tänä vuonna haluamalleni vaellukselle Lappiin, joten sain korvaukseksi telttailua Kirkkonummella. Retkemme keskittyi merkittävästi enemmän syömiseen kuin eräjormaukseen - ihan vaan sen takia, että minä en saanut rasittaa koipeani. Kivaa kuitenkin oli.

Supersuunnistaja menee luultavasti tänä kesänä juoksemaan ainakin yhden ultran. Palataan asiaan viimeistään kisarapsan muodossa.