Samma på svenska!

Meidän suomenruotsalainen suunnistusseuramme, johon minut puolivahingossa liitettiin, julkaisee joka vuosi pääsiäisen tienoilla hienon lehden, jota jaetaan siellä Pohjanmaan lakeuksilla kaupungin kaikkiin koteihin. Jutut lehteen kirjoittavat seuran jäsenet.

Joku retale oli ilmiantanut lehden toimituskunnalle tämän hienon blogin, ja minulta kysyttiinkin, että saako juttuni viime kesäisestä polkujuoksulenkistä julkaista lehdessä. På svenska tietenkin. Onneksi minun ei tarvinnut itse kääntää juttua, vaan homman hoiti eräs seuran kaksikielinen jäsen.

Eka sivu. Klikkaamalla saa isommaksi ja voi lukea.

Joten tässä sitä nyt paistatellaan mediajulkisuuden valokeilassa. Hauskaa oli se, että jutussa ei kerrota, kuka on tuo mystinen Superorienteraren. Lukijat voivat nyt sitten pohtia, että kuka kylän pojista on mennyt iskemään itselleen tuollaisen jäävelin umpisuomenkielisen emännän ankkalampea sotkemaan.

Kääntäminen ei ollut kuulemma niin helppoa, kuin olisi voinut luulla. Ja esimerkiksi sanan "hurri" kääntäminen ei onnistunut. Mutta kiva juttuhan siitä silti tuli. Ja varmasti parmpi kuin mun kääntämänäni. Tai, no enhän mä olisi sitä itse kääntänyt, vaan tuo kotihurri olisi joutunut hommiin. :)

Toka sivu.

Tämä blogiteksti on muuten ehdottomasti suurinta mediasuosiota nauttiva juttu, koska tuo avohakkuukuva on ollut jossain graduesitelmässä. Gradussa käsiteltiin Pentti Linkolan arvomaailmaa tai jotain muuta vastaavaa. Toivottavasti oli paljon yleisöä ja tuli hyvä arvosana.

Pitkän perjantain pitkä lenksukka

Supersuunnistaja meni tänään polkujuoksijoiden kanssa juoksemaan puolet Nuuksio Classicin reitistä. Lähtö oli Haltialan parkkikselta. Minä panin polkupyörän auton takakonttiin ja lähdin samalla kyydillä Haltialle. Solvallan tienoilla on sellaisia ihanan kamalia mäkiä. Niitä on hyvä polkea ja opetella vähän nöyryyttä - varsinkin paluumatkalla. Käännyin Nuuksiontietä Brobackantielle Siikarantaan päin, mikä sekin on aika suosittu pyöräilyreitti. Sain morjenstaa matkalla useampaakin kanssafillaroijaa. Lopulta päädyin Turuntielle, ja tällä kertaa ajoin jopa Lohjan rajan yli ennen kuin käännyin. Olin päättänyt kääntyä siinä vaiheessa, kun 30 km ja 1 h 15 min tulevat täyteen. Matka tuli ihan vähän ennen aikarajaa, ja viimeisen minuutin käytin kuvaamiseen ja energiageelin nauttimiseen. 60 km taittui ajassa 2:30 ja saavuin takaisin Haltian parkkipaikalle vain muutaman minuutin ennen polkujuoksijoita. Aurinko paistoi ja tasaisella maalla pyöräkin kulki ihan kivasti. Lisäksi olin vähän uudelleenasemoinut aero barejani, jiten ajoasentokin pysyi jo paremmin kasassa. Nappipäivä ja nappitreeni siis!

Todistusaineistoa kääntöpaikalta

Palataanpa sitten ajassa taas vähän takapakkia, koska en ole vielä ehtinyt kertoilla teille viime sunnuntain uintitreeneistä ja siellä uidusta testistä. Ensi vuonna Helsinki Triathlonissa uimarit jaetaan nejään tasoryhmään Critical swim speed testin mukaan. Testissä uidaan ensin lämmittelyksi muutama veto (toki lämpätään muutenkin ennen testiä - me ainakin) ja sitten otetaan aikaa 400 metrin uinnista. Tämän jälkeen chillaillaan 10 min, minkä jälkeen uidaan vielä 200 m ja otetaan aikaa. Sitten lasketaan. Laskukaava menee näin: CSS (m/sec) = (400 - 200) / (T400 - T200) eli matkojen erotus jaetaan aikojen erotuksella. Tälle on tuolla linkin sivun alalaidassa ihan laskurikin.

Minä uin 400 m oikein kivasti (7:50) ja paransin aikaani viime vuoden HelTri cupin 400 m aikaani 18 s. Tuntui kyllä ihan tajuttoman pahalta. En tainnut sitten palautuakaan 10 minuutissa ihan tarpeeksi, koska 200 m meni aika hitaasti (3:52). Lopullinen CSS-lukuni olikin sitten 1:59. Sillä olen tasolla 2 eli tokaksi hitaimmassa tasoryhmässä. Sitä veikkasinkin, joten ihan oletetusti meni.

Mun toka leffa ikinä!

Ekan leffani tein joskus TKK:lla Multimedian työvälineet -kurssilla. Siinä oli erilaisia lentokoneita ja Top Gunin musaa. Siis jotain aivan upeeta.

Supersuunnistaja löysi tässä taannoin hyvän tarjouksen, ja osti meille Isaw-kameran, joka on halpa plagiaatti GoProsta. Ja minä sitten kiinnitin sen kypärääni ja kikkailin sen kanssa kotimatkalla sunnuntain uintitreeneistä.

Eilen opettelin käyttämään Windowsin Movie Makeria ja - tattadaa - tässä on tulos. Nauttikaahan tästä tajunnanräjäyttävästä taide-elämyksestä ja taidonnäytteestä!

 Tänään alkaa maastopyöräkurssi. Kuvaan lisää videoita sitten, kun minulla on mad skillz! :)

Maastopyörää ähkyyn asti (ja oho, ilmosin)

Ekat kisani ensi kuussa eivät ole triathloneja, vaan multisportia ja maastoduathlonia. Se tarkoittaa sitä, että pitäisi osata polkea maastopyörällä. Ekana maastopyöräkesänäni olin mielestäni parempi kuin nykyään, koska luonnollisesti kuvittelin olevani luonnonlahjakkuus ja rymistelin isolla egolla vaikeisiinkin paikkoihin sen kummemmin jännäämättä. Nyt olen jo ehtinyt kaatua niin monta kertaa, että itseluottamukseni on lähtenyt laskuun, ja nössöilen, minkä kerkiän. Ja yleensä nössöily estää onnistumisen paikoissa, missä muuten voisikin onnistua.

Siksi pitää treenata lisää! Supersuunnistaja bongasi Suomen ladulta maastopyöräkurssin, minne minä ilmottauduin ekana ja hän sitten perässä. Kurssi alkaa huomenna. Eli viimeistään kuukauden päästä olen ihan suvereeni polkukikkailija. Eiks nii?

Mutta treenaan minä muutenkin. Viime keskiviikkona menin ensin kaverin kanssa Hulliksille ja kahville, ja lähdin sitten sulattelemaan muffinssia parin tunnin maastopyörälenksukalle. Mulla on tapana polkea aina lähinnä kevyen liikenteen reittejä ja sitten poiketa niiltä välillä metsän puolelle, kun sopiva polku pistää silmään. Ja niin toimin taas.

Sininen hetki meren rannalla

Polkuja poljeskelin lähinnä lenkin alussa Laajalahdessa, mutta Otaniemestä alkaen seurailin aika pitkälti vain rantaraittia ja tein vain ihan pieniä poukkoiluja poluille. Lähdin kuitenkin maastopyörällä liikenteeseen, koska en jaksanut ajella minnekään liikennevalojen ulottumattomiin autolla. Tapiolasta on vähän masentavaa lähteä liikkeelle maantiepyörällä, koska iso osa lenkkiajasta menee siirtymiseen paremmille teille. Nyt kyllä kevyen liikenteen väylätkin alkavat olla jo lakaistu, joten sen puolesta ei enää tarvitse pyöräteitä vältellä. Mutta on silllä maantiepyörällä silti kivempaa ajaa maantiellä. Tähän minun "välillä poluille" -tyyliini voisi sopia hyvin myös cyclocrossi, mutta pyörätelineessä ei ole just nyt tilaa ja hankintalistalla on taas jonoa. Ei siis fillarikaupoille tänä vuonna... :) Ja sitä maastopyörän käyttöä piti treenata!

En muistanut ottaa valoja mukaan, joten ehdoton lenkin takaraja oli auringon lasku. Ehdin kuitenkin himaan hyvissä ajoin ennen sitä, kunhan olin ensin polkenut 36 km ja rapiat minuutin alle kahdessa tunnissa. Ne polut hidastavat menoa. En todellakaan ole (vielä) mikään lahjakas posottelija niillä.

Maantiekauden avaus

Otetaanpa ajassa viikko takapakkia ja palataan viime viikon lauantaille ja meikäläisen ekaan maantiepyörälenkkiin. Sehän oli sitten eka kerta, kun meikäläinen ajeli aerobareilla, mikä oli vähintäänkin jänskää.

Panin kotona fillarin auton takakonttiin, ja huristelin ensin Ikealle shoppaamaan reikäkäuhaa - mitä ei siellä tietenkään ollut. (Haluan reikäkauhan, jotta uppomunani onnistuvat paremmin!) Lohdutin sitten itseäni ostamalla vaikka mitä muuta. Ikeasta ulostauduttuani, kurvasin auton Bembölen kahvituvat eteen ja kaivoin pyörän kontista ja pyöräilykengät laukusta.

Alussa aerobarit tuntuivat vähän hassuilta, koska tarvittava ohjausliike oli hyvin pieni. Mutta sitten niihin tottui. Mäet poljin kyllä ihan normitangolta, koska siinä minulla on jarrut ja vaihteet. Loppumatkasta laskin kyllä jo alamäkiä aerobareilla röhnöttäen.

Poljin Turuntietä melkein Lohjalle asti ja sitten käännyin takaisin. Menomatkalla oli masentava vastatuuli, ja vaivuin synkkyyteen katsellessani nopeuksiani. Onneksi kuitenkin paluumatkalla myötätuulessa alkoi meno olla ajoittain jopa vauhdikasta, vaikka jalat toki olivat jo vähän puhki. Silti muutama yksittäinen kilometri on mennyt yli kolmenkympin keskinopeudella. Koko lenkin keskinopeus oli vain 23,7 km/h, mutta maksiminopeudeksi sain yhdessä alamäessä 53 km/h edes kamalasti polkematta.

Melkein Lohjalla kävin, koska tässä käännyin. :)

Ajoasennossa on vielä hakemista. Aerobareja pitänee hieman lyhentää (tai siis siirtää taaemmas), että saan kunnon kyyryn aikaan. Nyt röhnötin välillä epäkyyryssä, koska kyyryssä hartiani väsyivät. Mutta muistelin tangot myyneen kaverin ohjeen, että pitäisi olla nimenomaan ihan kasassa ja pyöreällä selällä. Puolimatkassa myös nostin satulaani hieman, koska jalat eivät tuntuneet suoristuvan tarpeeksi. Ja liian iso koukkuhan on huonoksi polville - ja sitä meikäläinen nyt ihan viimeisenä kaipaa. Vähän mietin, että kuun lopussa leirillä voisi pyytää jotain puoliammattilaista katsomaan asentoani ja korjaamaan sitä sen verran, mitä sitä voi korjata. Maantiepyörä kuitenkin on maantiepyörä, eikä siihen ikinä saa ihan aika-ajopyörän ajoasentoa. Mutta yrittää voi.

Pakko kyllä myöntää, että maantiellä posottaminen oli vähän tylsää verrattuna edellisen viikonlopun pariskuntalenkkiin ja poluilla kikkailuun. Mutta ehkä tähän tottuu taas. Ja lämpimämmällä säällä auringon paistaessahan maantiepyöräily onkin parasta. Nyt oli vielä vähän kylmä, vaikka arska paistoikin. 50,16 km tuli poljettua ja aikaa siihen kului 2 tuntia ja 7 minuuttia. Kyllä tää tästä.

Kiireisen töissäkäyvän HIIT ja mahdollisuus tehdä hyvää

Oli tänään ajatus mennä maastopyörälenkille, mutta kuuden jälkeen kotiutuessani minulla oli suuria motivaatio-ongelmia sen ajatuksen kanssa, että jaksaisin raahata pyöräni pihalle. Meillä on kotona yhdessä nurkassa tyylikäs sisustusratkaisu, ja vain minun vanha ja huono hybridini asuu näppärästi pihalla tai pyöräkellarissa.

Kotimme katseenvangitsija

Keksin sitten kotimatkalla, että poljen sillä hybridillä jollekin läheiselle pehmeäpohjaiselle mäelle ja juoksen mäkivetoja. Soitinpa sitten siltä seisomalta Supersuunnistajalle ja kyselin, muistaako hän läheltä hyviä mäkiä ja montako vetoa kannattaa juosta. Kuulemma 6-7, kun tämä on eka kerta. Jos vetelen vetoja jatkossa enemmän, niin määrää voi kasvattaa.

Katselin kotona vielä vanhaa suunnistuskarttaa, enkä ollut sen ja omien muistikuvieni perusteella ihan vakuuttunut supersuunnistajan mäkiehdotuksesta. Keksin sitten kaksi omaa kandidaattia, jotka kävin pyöräilemässä läpi alkuverkaksi. Valitsin ekan. Mun mäkeni oli kuitenkin vähän lyhyt, ja sen juoksi ylös 15 sekunnissa. Lisäksi sen loppuosa oli hieman liian jyrkkä. Jatkoin mäkeä alapäästä hiekkatiellä, joka oli myös ylämäkeä, mutta loivempaa, ja kolmannella vedolla eli toisella jatkolla sain kulutettua aikaa vetoon jo 30 s. Totesin sen olevan ihan passeli aika. Juoksin sitten näitä pisimpiä vetoja yhteensä kuusi kävelypalautuksilla. Ne kaksi ekaa lyhyempää saivat toimia lämmittelynä. Tämä oli nyt sitten kai sitä suunnattoman trendikästä HIITiä. Ainakaan koko hommaan ei mennyt kauaa aikaa, ja ehdin vielä mainiosti kauppaan ja kokkaamaan päivällistä.

Mun mäki - tosin se liian lyhyt versio

Mäki tosiaan oli lopusta vähän liian jyrkkä, ja vauhti hyytyi. Ensi kerralla kokeilen sitä Supersuunnistajan ehdotusta. Kun hän näytti mäen minulle äsken kartalta, niin se vaikuttikin jo ihan sopivalta. Muisti teki vain tepposet.

Sitten muuta juoksuasiaa. Mun taistelutoverini Kosovosta on järkkäämässä juoksutapahtumaa, jonka vapaaehtoinen osallistumismaksu menee viime joulun mediaseksikkäimpään hyväntekeväisyyskohteeseen eli uuden lastensairaalan hyväksi. Kehänvarsijuoksu järkätään ensi viikon viikonloppuna eli 12.4. Menisin sinne varmaan itsekin auttelemaan järkkäilyssä, mutta meidän komea kolli on menossa kissanäyttelyyn. Mutta menkää te muut juoksemaan! Matkat ovat 5 km, 10 km ja 21,1 km, ja kahdelle pisimmälle matkalle järkätään ajanotto. Kiva treeni ja hyväntekemistä yhdellä iskulla.

Jos ei juokseminen kiinnosta, niin vaihtoehtoinen ohjelmanumero lauantaille on tosiaan Pet Expo. Siellä on tosiaan ihan livenä tätäkin blogia välillä kuvittava Tapiolan seksikkäin kissapeto. Kissojen lisäksi näytillä on muitakin elukoita kuten pupuja ja marsuja. Ylisöpöysvaroitus.

Meidän kauneuskisaaja

Oho. ilmosin!

En kuitenkaan mihinkään kisaan. Ensin pitää treenata, että osaa kisata. Ja siksipä menin ja ilmottauduin seuran kevätleirille 25.-27.4. Vierumäellä. En olekaan ennen ollut triathlonleirillä, joten elämme jännittäviä aikoja. Lisäksi on kivaa päästä tutustumaan useampaan seurakaveriin.

Karvakaverit jäävät kotiin pitämään Supersuunnistajaa silmällä

Meidät on jaettu kahteen ryhmään: Team Joroisissa on kaikki hyvät uimarit ja Team Kalmarissa kaikki tosi hyvät uimarit. Minä ilmottauduin Team Joroisiin. Uintitreenien lisäksi ohjelmassa on aamulenkkiä, vaihtoharjoitusta ja fillarilenkkiä ja lihashuoltoakin. Kivalta näyttää!