Suunnistuskauden avajaiset

Tänään kisattiin Meilahdessa Helsinki City-O. Se on keväinen kaupunkisuunnistustapahtuma, joka järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Minä olin ekan kerran mukana viime vuonna, kun lähtö ja maali sijaitsivat Koffin puistossa.

Kisailijat odottelevat, että karttoja saisi katsoa. Etuallalla on Supersuunnistaja
shortseissaan. Kuvan otti kisoja katsomassa ollut uintikaverini K.

Koska viime vuonna oltiin todella urbaanissa maastossa, uskalsin tänä vuonna lähteä matkaan reteästi tavallisilla lenkkareilla ilman minkäänlaista nappulaa tai traktoripohjakuviota. Valinta oli totaalisen väärä, koska kevät ei tunnetusti ole vielä kovin pitkällä, ja Meilahdessa on aika paljon enemmän metsää ja kalliota kuin Eirassa. Tästä seurasi asteittaista vitutusta varsinkin kisan loppupuoliskolla.

Ilmeestä päätellen valmistumassa on maailmanluokan
reittisuunnitelma. Tämänkin kuvan otti K.

Helsinki City-O:ssa saa hakea rastit vapaavalintaisessa järjestyksessä, kunhan hakee ne kaikki. Ihan lopussa on viiden rastin mittainen kaikille yhteinen loppurata, mikä pitää juosta ennalta määrätyssä järjestyksessä. Muuten kukin kisaaja on roga-henkisesti vapaa suunnittelemaan oman reittinsä.

Hurjaa ravia ekalta rastilta toiselle kisakeskuksen läpi. Tämänkin kuvan nappasi K.

Viime vuonna kaipasin vähän kynää, jotta olisin voinut merkata karttaan rastit, jotka olin jo käynyt. Tänä vuonna otinkin sitten tussin mukaan. Kyllä rastit olisi pystynyt muistamaankin ihan hyvin ilman kynääkin, koska kartasta tuli koluttua aina yksi kulma kerrallaan. Tuli tussimerkinnöistä kuitenkin vähän mukavampi ja varmempi olo, kun aina sopivassa välissä avasi kartan taitoksilta ja tarkasti, että sen hetkinen kulma oli tullut käytyä ihan varmasti läpi.

Tällä rastilla ei vielä pelottanut, koska korkeuserot olivat maltillisia ja nilkka ehjä.

Minä lähdin ensin pohjoiseen ja keräsin Mannerheimintien suunnalta kaikki urbaanimmat rastit. Tämän jälkeen siirryin kartan eteläreunaan kohti Seurasaarta - ja pääsin liukastelemaan lumisilla kallioilla. Jälkimmäisellä puoliskolla oli hurjasti enemmän korkeuserojakin kuin alussa, eikä meno ollut ihan koko ajan mitään perinteistä kaupunkisuunnistusta. Nastareita tuli siis ikävä.

Tälle rastille piti könytä vähän kalliota, vaikka itse rasti olikin turvallisesti nurtsilla.

Kaiken kruunasi tötöily Läntisessä Pukkisaaressa (se on se pieni saari Seurasaaren vieressä), kun muljautin nilkkani juuri ennen rastia. Nilkka tokeni kyllä juoksukuntoon pienellä kävelyllä, mutta äksidentin jälkeen olin kallioilla entistä nössömpi - varsinkin alamäissä. Nilkka muljahti vielä toistamiseenkin kun lipsuin alamäessä, ja viimeistään sen jälkeen ei huvittanut hypellä pieniltäkään kallionkielekkeiltä.

Minä ja mun karttani

Maaliin kuitenkin päästiin. Ja vaikka olinkin heti kisan jälkeen aika yrmy, pääsin kotimatkalla jo ihan hyvälle tuulelle. Vähän harmittaa, kun olisin voinut olla oikealla kenkävalinnalla ja terveellä nilkalla jopa 20 parhaan joukossa. Nyt oli tyytyminen sijaan 28. Tsekkaa, jos et usko.